Kertomus siitä, kuinka kahdeksan Anssi-tietäjää lähti oppaansa johdolla kohti pyhiä seutuja.
Lähtö: Helsingin rautatieasema
Aseman kello näyttää yhtätoista kesäkuun 13. päivänä 2004. Sunnuntain sää on lupaava; sinisellä taivaalla purjehtii poutapilviä, aurinko paistaa lämpimästi ja Suomen liput hulmuavat lipputangoissa. Retkikuntamme on koossa ajallaan. Seurueeseen kuuluu kahdeksan pyhiinvaeltajaa sekä kunnianarvoisa oppaamme Antti Nieminen, edesmenneen Pekka ja Susi -bändin jäsen. Kuuden kameran ja kahden auton voimalla tarkoituksemme on suunnistaa kohti Vihdin pyhiä maita ja legendaarisia tapahtumapaikkoja. Juhlallisen kättelyn jälkeen ensimmäiseksi kohteeksi valitaan hylätty Esso – perimmäisin paikka jossa tulemme päivän aikana käymään. Pakkaudumme autoihin ja suuntaamme nokat luoteeseen kohti moottoritietä.
1. Hylätty Esso
Noin neljäkymmentä minuuttia lähtömme jälkeen tulemme Vihdin kunnan alueelle. Käännymme Porintielle ja ohitamme Nummelan. Vihdin kirkonkylän kohdalla oppaamme valistaa, että ajamme sen sillankaiteen alitse, joka mainitaan Nummela-kappaleessa, ja Männikkö jää oikealle puolellemme. Myös lähistöllä olevalla suolla he seikkailivat poikasina. Oppaamme ei suosittele Rannalla-albumin kansivihkosen jyrkännettä turistikohteeksi, se on kuulemma jossain totaalisesti metsän keskellä. Näitä seutuja on ilmeisesti tullut koluttua tarkoin, jotta tuokin paikka on osattu kuviin ikuistaa. Auton ikkunoista ohitsemme vilistävät auringon valossa kylpevät vihtiläiset pellot ja tummemmanvihreät metsät.
Ajettuamme noin 8 km Vihdistä Karkkilaan päin tulemme Esson kohdalle, kurvaamme tien vasemmalle puolelle ja suoraan avonaisesta portista huoltoaseman asfalttikentälle.
18.5.2000 täällä kuvattiin Nummela-levyn kansikuvat. Paikan rähjäisyys herättää ensikertalaisessa hämmästystä: ”Levy on myynyt 150 000 ja kannet on kuvattu tällaisessa paikassa?!”
Pihalla lojuu erinäistä rojua ja muutama pieni kuorma-auto. Itse huoltoasemarakennuskin näyttää päivänvalossa kovin kalpealta. Joku harmittelee sitä, ettei tajuttu ottaa nahkatakkia mukaan oikeaoppisia poseerauksia varten.
Kierrämme ensin talon vastakkaiselle puolelle, jossa alkaa Nummela-levyn takakannen imitointi. Ilmeessä on pitelemistä, erityisesti kuvattavalla. Originaali Anssin ilme on nimittäin melkoisen tuima! Asfaltilla makaa tuoreehko mansikka – joku on käynyt täällä äskettäin. Turistivirrat ovat nousemaan päin.
Etukannen vuoro. Talon etuseinustaa raivataan ylimääräisestä rojusta (seinän vieressä kukkiva voikukka saa kuitenkin olla paikoillaan) ja sitten ryhdytään huolelliseen kameroilla sihtailuun mallina olleen kansikuvan mukaan.
Tuntumamme mukaan kuva on otettu aika läheltä maanpintaa, vähintäänkin istuvasta asennosta, koska tällöin takana olevat koivujen latvat ja suurin osa ”savupiippua” katoaa näkyvistä. Enkelinsiipivarjoja ynnä muita emme edes yritä saada aikaan.
Puistossa-singlen kansikuva on niin hämärästi muistissa, että vasta jälkeenpäin tehdyn tarkistuksen perusteella voimme sanoa, että kuva on otettu huoltoaseman etukatoksen eteläpuolelta, jolloin tie jää kuvassa oikealle puolelle.
Haemme myös Nummelan sisäkansikuvan paikkaa, ja päädymme huoltoaseman takaseinän luo. Rojun määrä on kohtuullinen. Seinän vieressä maassa on lasinsiruja. Seinää vasten seisovat tikkaat, joita pitkin tutustumme huoltoaseman kattoon ja se muodostuukin yhdeksi retkemme konkreettisista huippukohdista…
Tasakatto on nimittäin veden peitossa! Erittäin hämmentävä näky, jota on kiivettävä katsomaan! Vesi on lämmintä ja pirskotan tätä pyhää vettä alapuolella seisovienkin riemuksi. Ja alhaalta kuuluu: ”Ai! Osui päähän!” Kun ainakin osa pyhiinvaeltajista on saanut aidon Esson kasteen ja olemme ottaneet noin 50 valokuvaa muistoksi (ja ensimmäinen digikameran muistikortti on hyytynyt) siirrymme takaisin autoille ja lähdemme ajamaan Porintietä takaisinpäin kohti toista rastiamme.
2. Pekka ja Susi –kannen puu
Oppaallamme on ns. selkeä suunnitelma: käännymme Porintieltä oikeaan, Vanjärven ja Ahmoon risteyksen kohdalta, ja jatkamme suoraan Vanjärveä kohti. Kapea, mäkinen ja mutkainen tie vie meitä halki kauniiden maalaismaisemien; näemme mm. lehmiä, hevosia ja ufojen laskeutumisalustan. (Viimeksi mainittu on keskellä peltoa oleva oudon näköinen matala pyöreä rakennelma, jossa on valoja ringissä.) Oppaamme ei myönnä nähneensä ufoalustaa aiemmin. Tosin hän ei myöskään myönnä ajaneensa tätä tietä ennen näin pitkälle, mitä olimme jo hetken aikaa epäilleetkin…
Reitti jää hiukan epäselväksi, mutta käännymme suunnilleen vuoroin oikeaan ja vuoroin vasempaan seuraillen Vanjärven lisäksi sellaisia kylttejä kuin Jokikunta, Vihti ja Koisjärvi. Ajettuamme peltojen keskellä noin 15 km, tulemme Koisjärvelle neljän tien risteykseen. Siinä on puu!!! Oppaamme kertoo, että puu oli jäänyt bändin mieleen jollain keikkareissulla.
12.7.1994 bändi palasi paikalle kuvaajan kanssa ja nuo otokset päätyivät mm. Pekka ja Susi -kannen lisäksi albumilevyn ja Karhun elämää -singlen kuvioinniksi. Rypsipelto, josta on kuva Rannalla-levyn kansilehtisessä, sijaitsee jonkin matkaa risteyksestä Hyrsylän suuntaan. Siinä ei enää viljellä rypsiä.
Olemme ehdottoman huvittava näky astellessamme kameroinemme tien laitaa kohti risteystä. Puu on 200–300 vuotta vanha käkkäräinen mänty, jota on ammoisina aikoina käytetty hevosten kiinnityspuuna. Tien toisella puolella seisoo punamultamaalattu navetantapainen, jonka seinässä lukee valkealla maalatut sanat ”Koisjärven disko”.
Ryhmitymme puun alle kuten Pekka ja Susi kymmenen vuotta sitten heinäkuussa 1994. Kannen kuvaaja Petri Artturi Asikainen oli kuulemma maannut keskellä tietä ja päivä oli ollut tosi kuuma. Autenttista tunnelmaa hakevana valokuvaajana heittäydyn mahalleni asfaltille ja räpsäisen kuvan puusta aidosta kuvakulmasta. Asfaltti on mukavan lämmin. Kukaan ei aja ylitseni.
Palatessamme autoille joku toteaa, että näytämme varmaan hämmästyneiden ohiajajien silmissä mielisairaalan potilailta, jotka ovat kesäretkellään tulleet katsomaan puuta! *buahhaha* Epäilemättä… Räpsimme puun luona noin 18 kuvaa.
Jos puun sijainti jäi jollekin jostain syystä epäselväksi, niin paikka löytyy Nummi-Pusulan alueelta, Koisjärveltä, neljän tien risteyksestä, jossa on seuraavat kyltit: Helsinki 61, Karkkila 22, Somero 43 / Pusula 9, Hyrsylä 3. Helppo nakki!
Huom. Pekka ja Susi -albumin kansilehtisen keskiaukeamalla on eri puu. Puu kakkonen löytyy Nummelan kohdalta Porintien toiselta puolelta, junaradan varresta.
3. Niuhalan ala-aste eli nykyinen Vihdin yhteiskoulun lukio
Köröteltyämme jälleen aikamme peltojen poikki tulemme Vihdin kirkonkylään pohjoisen suunnalta. Ensimmäinen Vihdin kohteemme on ala-aste, jolle 11-vuotias Anssi tuli kesken viidennen luokan muutettuaan Kauniaisista Vihtiin. Täällä hän näki ensi kertaa tulevat bändikaverinsa, heistä ensimmäisenä pallopäisen Pete Praudan. Kyseinen luokkahuone on talon takana, ja talon takaosa on kuulemma ihan tavallisen koulun näköinen. Emme siis lähde tarpomaan sinne.
Koulu sijaitsee muuten Kirkkoniementiellä. Ja Vihdin kirkonkylän kohdalla olevaa Hiidenveden osaa kutsutaan Kirkkojärveksi. Hmm…
4. Osuuspankin seinä
Ajamme parisataa metriä ja parkkeeraamme autot R-kioskin eteen. Nyt ollaan Vihdin keskustassa.
Oppaamme askeltaa määrätietoisesti kohti Vihdintie 19:ssä seisovaa punatiilitaloa, pysähtyy sen takanurkalle ja osoittaa ylöspäin. Tästä saatiin koko kylän valot sammumaan!
3-4 metrin korkeudella on lamppu (ei sama), ja sen yläpuolella oli ennen valotunnistin, jota pimeän aikaan taskulampulla osoittamalla saatiin aikaan Vihdin kokoinen pimennys, todistajia oli kuulemma ollut ainakin 1,5 km:n päässä.
Pikku riiviöiden pakoreitti johti takavasemmalle, portaita ylös, kohti pienen kiipeämisen ja pöpelikön takana olevaa kirkon hautausmaata. Kertaakaan ei jääty kiinni.
Kierrämme osuuspankin takaa talon toiselle puolelle. Siellä olevalta tasakatolta on kuulemma joskus ohiajajien hämmästykseksi pudoteltu aidon kokoista ihmisnukkea alas.
5. Vihdin kirkko
Jatkamme jalan laakeita rappuja ylös kirkonmäelle, jossa seisoo Vihdin kirkko. Täällä Anssi ja hänen rippileirikumppaninsa (mm. A. Nieminen ja P. Prauda) pääsivät ripille vuonna 1987. Leiri pidettiin 15 km Karkkilaan päin sijaitsevassa Riuttarannan leirikeskuksessa. Pekan ja Suden ensimmäinen laulaja Arto ”Lertsu” Uotila oli leirillä nuoriso-ohjaajana.
Astelemme sisälle kirkkoon. Etelänpuoleisista ikkunoista paistaa aurinko. Retkemme hartain osuus.
Ulos mennessä eteisen ilmoitustaulu kiinnittää huomiomme – Anssin äiti on kirkossa laulamassa juhannuksena! Oppaamme tuntee kaikki muutkin ilmoitustaululla olevat nimet.
Vaikuttaa pahasti siltä, että koko kylän väki on tuttua toisilleen pelkästään luokkakavereiden kautta!
6. Vihdin kirkonkylän yläaste ja lukio eli nykyinen Vihdin yhteiskoulu
Ajamme kylänraittia. Ulkona on lämpömittarin mukaan +18 astetta. Kurvaamme oikealle, kyltin mukaan Vihdin yhteiskoulun eteen.
Täällä Anssi kävi yläasteen ja lukion. Musiikkiluokassa alkoi bändiharrastus. Psykologian luokassa Anssin päässä alkoi soida eräs tutunkuuloinen biisi, joka myöhemmin sai nimekseen Karhun elämää. Molemmat luokat sijaitsevat kuulemma talon toisessa päässä. Sinne ei remontin takia oikein pääse.
Ovet ovat auki, koska on europarlamenttivaalien äänestyspäivä. Siispä astelemme sisään taivastelemaan interiööriä kameroinemme.
Suuresta eteisestä mennään muutama rappu ylös ja tullaan aulaan, jossa istuu pöydän ääressä joukko vaalivirkailijoita. Ilmoitustaululle on kiinnitetty jonkun pop-idolikisan esite ja oppilaiden urheilutuloksia. Siitä joitakin rappuja ylös näkyy olevan rehtorin kanslia!
Vaalivirkailijat kuulemma kysyivät oppaaltamme, mitä porukkaa ”nuo” ovat. Mitä lie vastannut… Olemme hyvää vauhtia pääsemässä paikallislehteen…
7. Musari eli Museonmäki
Kierrämme ovesta vasempaan koulun kulman ympäri ja kävelemme hiekkatietä ylös koulun taakse sille kuuluisalle Musariksi kutsutulle mäelle, joka kasvaa heinää Mikan faijan BMW -biisissä.
Siitä ei saada selkoa, onko heinää nyt enemmän kuin taannoisina kouluvuosina. Oppaammekaan ei ole käynyt paikalla yläasteen loppumisen jälkeen. Näemme lyhyttä ja pitkää heinää, koivuja ja yhden naispuolisen kylähullun, joka on kuulemma liikkunut täällä jo niin pitkään, että on Vihdissä hyvin tunnettu. Nimi Museonmäki tulee mäen toisella puolella sijaitsevasta kotiseutumuseosta.
8. Vihdin kirkonkylän seurakuntatalo
Astelemme takaisin mäkeä alas kohti koulua vastapäätä olevaa rakennusta. Siinä seisoo Vihdin seurakuntatalo, jossa näkyy olevan joku tilaisuus meneillään. Törmäämme yllättäen oppaamme äitiin, joka on tietysti kuullut maineikkaasta retkestämme ja tiedustelee missä olemme jo käyneet. Sitten hän luo katseen turistiryhmäämme kohti ja lausuu: ”Ai te ootte Anssin faneja. Minä tässä yritän katsoa, onko teissä jotain yhdistävää tekijää… jotain yhteistä sädekehää.” Ja me pikku enkelit hihitämme. Ehdoton päivän ykköskommentti! Meidät oli kuulemma kutsuttu kahvillekin. Terveisiä!
Vauhkoonnumme ja kirmaamme nurmelle kohti seurakuntatalon takakulmalla olevia keinuja. Ainakaan nyt kukaan meistä ei voi olla läpeensä paha ihminen!
Samalla nurkalla on puinen ”härveli”, jonka Yhdeksännen Hetken jäsenet valitsivat koristamaan Kasettinsa kantta, ”koska (olkien kohautus) se oli hieno”.
Hohtavanvalkean tiilitalon nurkkaikkunasta näkyy (huonosti) Yhdeksännen Hetken treenikämppään, n. 20-30 neliön kokoiseen musiikkiharjoittelua varten rakennettuun huoneeseen, joka toimii nykyisin pappien huoneena.
Autoille palatessa kauemmas vasemmalle puolellemme jäävät hiekka- ja nurmipintaiset urheilukentät, joilla Anssi kumppaneineen harrasti aikoinaan vastentahtoisesti mm. pesäpalloa ja Cooperin testin juoksemista.
9. Puistola
Hyppäämme taas autoihin ja ajamme Nurmijärventietä itään vajaan kilometrin verran sillan yli ja pysäköimme autot tien oikealla puolella olevan punaisen puutalon etelänpuoleiselle hiekkapihalle.
Katselemme nyt Puistolan taloa, joka on ollut ahkerassa käytössä mm. häiden pitopaikkana. Talo on päässyt myös Anssin Puistola-nimiseen kappaleeseen, eli siihen toiseen kappaleeseen, jossa on myönnetty olevan todellisuuspohjaa.
Elokuun ilta
Puistolan salissa soi
portailla miehet
ykkösissään tupakoi
ja kun vaimoista kukaan ei nää
pientä pulloa kierrätetään
Pihalle juoksee
poikia jakauksissaan
lakerikengät
lammikoissa uitetaan
ja pian riiviöt ojennetaan
sisään korvista talutetaan
Ja pysähdyn katsomaan
kun ikkunat avataan
salissa Puistolan
valssia soitetaan
keskellä lattiaa
mies kiitää frakissaan
hän tanssittaa
morsiantaan
Kaunista, kaunista. Ja vieläkin kauniimmalta se tuntuu, kun seisoo tuossa laulussa maalatussa kuvassa. Nyyhkis. Iho ihan menee kananlihalle.
Talo on muuten ollut ennen vihreä ja tien puolella seinässä oleva kylttikin on tullut vasta myöhempinä vuosina kuvaan mukaan.
10. Sillankaide
Puistolan kulmalta suuntaamme askeleemme hetki sitten ylittämällemme sillalle, jonka ali kulkevaa Porintietä ajoimme vajaat kolme tuntia aiemmin. ”Tuon sillan kaiteilla käveltiin.”
Eikä sillalla kävelyä jätetä laulun sanoiksi. Kaksi hurjapäätä kapuaa sillan alkupäähän vasemmanpuoleiselle kaiteelle kuvattaviksi ja kokeilee kävelyäkin, tunne ei kuulemma ole kovin turvallinen.
Turistiryhmämme tähtäilee siltaa kameroillaan sekä jalkakäytävältä että alempaa heinikkoisen rinteen puolelta, josta joku epäilee voikukkien lisäksi löytyvän käärmeitä.
Oppaamme seisoo tyynesti kaiteeseen nojaten hieman hymyssä suin. Mitä hän tästä ajattelee? ”Kannustettavaa toimintaa!” Hän kertoo myös, että Anssi oli heistä uhkarohkein ja käveli usein myös sillan keskikohdalla, jonka alapuolella ammottaa monen metrin pudotus moottoritielle. Itsesuojeluvaistoa ei tainnut liiemmin olla, toivon mukaan sitä on nykyisin enemmän. Älkää kokeilko tätä kotona!
Kuvia sillasta otimme yhteensä 20 kpl.
11. Männikön leikkipuisto
Ajamme kolmisensataa metriä Puistolasta etelään. Nyt liikutaan legendaarisessa Männikössä, tuossa miljoonien voikukkien luvatussa maassa. Mäntyjä on kuulemma metsässä ja enimmät voikukatkin ovat jo ehtineet kukkia valkoisiksi haituvapalleroiksi, joita on mukava puhallella.
Kävelemme hiekkakentän poikki kohti pientä metsikköä, jonka reunassa on leikkipuisto ja lapsia leikkimässä. Puistossa on pari liukumäkeä (kierremalli on uudempi), neljä keinua, kiikkulauta, kiipeilyverkko, hiekkalaatikko ja erivärisiä puisia penkkejä. ”Tämä puisto vallattiin.”
Nurmikon keskellä olevaan puiseen pallonpotkimisseinämään Anssi aikoinaan taiteili spraymaaleilla suuren MOSH-tekstin, eikä edes jäänyt kiinni taiteilustaan.
Päällyslevy on tuon jälkeen ehditty jo vaihtaa ”siistimpään”, mutta ryhmämme löysi reunoilta joitain muinaisia maalinroiskeita. Toisesta päädystä löysimme mustalla tussilla kirjoitetun MOSHin. Tässä on aito pyhäinjäännös, mutta kuka sen on kirjoittanut?
Palloseinämän takana aukeavalle nurmikentälle Anssi kuulemma joskus suunnitteli frisbeegolfradan. Tarkemmat peliohjeet jäävät hämärän peittoon. Tästä kuljettiin myös kouluun parin kilometrin päähän. Antti sai mennä aamuisin hakemaan Anssia, joka jumitti useita minuutteja eteisessä kenkien kanssa, kuin varmistaakseen myöhästymisen viittä vaille yhdeksän aamunavauksesta. Ja onnistuikin usein.
Näihin maisemiin päätämme Vihdin kierroksen ja lähdemme ajamaan kohti Nummelaa.
Jälkihuomautus: Anssi on kuulemma taiteillut graffitejaan myös sillan alle. Maalarin muistin mukaan heidän taiteensa putsattiin jossain vaiheessa pois ja nuoremmat sukupolvet ovat varmaankin maalanneet niiden päälle. Mutta jos sillan alla näkyy esimerkiksi mahtava teos jossa lukee ZAP!, arvaatte kuka sen on tehnyt. Taideturistit, välttäkää kuitenkin Porintiellä törmäilyä.
12. Keinälä
Nummelan pohjoispuolelta, pesäpallokentältä katsoen harjun takaa, löytyy seuraava kohteemme, Hanko-Hyvinkää-tien varresta kääntyvän pikkutien päässä sijaitseva Keinälän treenikämppä.
Talo on nykyään kunnan omistama, mutta sen rakennutti teollisuuspamppu nimeltään Keinänen, joka sittemmin koki konkurssin. Vasemmalla näkyvän toisen kerroksen ikkunan takana äänitettiin sivuprojektibändi Wolf-o-nautsien ainut kappale Pit-Lane Speeding.
Talosta kuuluu bändin soittoa. Siirrymme avonaisesta ovesta sisätiloihin.
Eteisessä on vessanpönttö. Alakerta on kuulemma ollut aikoinaan saunaosastona. Bunkkerimainen matala käytävä vie meidät vasempaan ja kääntyy kulman takaa oikealle. Ohitamme minkälie-hevibändin metelöintihuoneen.
Käytävän perältä löytyy ovi, jossa on lähes miljoonia tarroja, myös ovenpieleen liimattuja legendaarisia Onesimuksen tarroja. Tämän oven takana treenasivat ja tekivät demoja myös Pekan ja Suden jäsenet. Huoneessa oli Keinäsen aikoihin uima-allas!
Palaamme pihalle ja pian kellarihuoneessa musisoinut tummanpuhuva pitkätukkabändi jalkautuu ulos tupakoimaan ja ihmettelemään turisteja.
13. Pizzeria Oliivi
Jätämme Keinälän taaksemme ja ajamme harjun yli, alas Vesikansantietä, risteyksestä suoraan ja tulemme Pizzeria Oliivin eteen parkkipaikalle. Kello on 15.20, joten nälkä kurniikin jo suolissa. Näin kesäaikaan Oliivilla näkyy olevan pöytiä ulkonakin. Päätämme vallata kaksi sohvan ääressä olevaa pöytää sisältä.
Kasvispatongit tulevat nopsaan. Eräät osaavat oikeaoppisesti pyytää tilatessaan kasvispatonkinsa ekstrajalopenoilla, kun eräät kysyvät vain ”Saako siihen patonkiin ekstrajalopenoja?” ja saavat vastaukseksi vain ”Joo…” merkitsevän katseen kera… Oppaamme lohduttaa, että Anssikin aina laittaa tabascoa kaikkeen, joten se saa korvata kirvelevästi puuttuvat ekstrajalopenot.
Pizzojen tulo sen sijaan kestää. Vaan onpa niillä kokoakin, samoin kuin kebab-annoksilla! Jonnekin ne vaan syöjiensä edestä katoavat… Eräs näkyi tosin kantavan jotain laatikkoa autoon.
Haikailemme mukavan ruokalepopaikan perään, kun lähdemme vatsat pullollaan ajamaan kohti harjua.
14. Harju
Vihdintieltä ylös harjulle kääntyy loogisesti nimetty Harjutie, jonka päähän karautamme automme. Kivenheiton päässä aidan takana olevassa montussa on pesäpallostadion, josta raikaa vääränmerkkinen musiikki. ”Soittakaa Pekkaa ja Sutta!!!”
Aidan viertä kulkee leveähkö hiekkatie ja siitä haarautuu viihtyisän näköisiä neulasten peittämiä pikkupolkuja. Mäntyjen lomassa kirmaa orava. Muurahaiset, joita täällä on kuulemma aika paljon, eivät ole ehtineet edes sandaaleihin ennen kuin nousemme takaisin autoihimme. Liikunta ei ole tällä hetkellä oikein suosiossa.
Käymme vielä keskustelua siitä, onko mahdollista katsoa harjulta nukkuvaa Nummelaa. Olen näkevinäni mahdollisia maisemanihailukohtia Harjutietä ajaessamme. Kapeita, mutta kumminkin. Vai minkä männyn latvasta Anssi on katsellut öisiä maisemia?
15. Nummelan seurakuntakeskus
Poistumme Kappelitie 5:n punatiilisen rakennuksen parkkipaikalla autosta ja tajuamme hämmästykseksemme, että vaikka kävimme mystisellä harjulla, aurinko paistaa edelleen lämpimästi! Oppaamme vakuuttaa, että täällä paistaa aina aurinko. Jaa-a… (Edelliskerralla harjulta nousi kylmä sumu ja aiemmalla kerralla satoi vettä, molemmilla kerroilla taivas pimeni synkeän tummaksi.)
Retken viimeinen kohde on Yhdeksännen Hetken ensimmäinen keikkapaikka eli Nummelan seurakuntakeskus. Tuolloin 25. lokakuuta vuonna 1986 tämän talon salissa 15-16-vuotiaat pojat esittivät polvet vapisten kaksi Pro Fiden biisiä (Etsikää Herraa ja Viimeiseen kaupunkiin) Mikko Kuustosen kanssa.
Kurkistelemme ikkunoista sisään. Salin penkit ovat kuulemma edelleen samat. Ne täyttyivät tuolloin Onesimuksen 5-vuotiskeikkaa ja lämppärinä ollutta Yhdeksättä Hetkeä kuulemaan tulleista ihmisistä. Keikan jälkeen oli ajettu juhlistamaan tapausta Kelojen kotiin Vihtiin kitaranmuotoisen kakun äärelle, joka paikalla olleen todistajan mukaan maistui ihan täytekakulta.
Me pyhiinvaeltajat harhailemme epämääräisesti seurakuntatalon parkkipaikalla ja kokoonnumme sitten toteamaan, että tämä taisi tosiaan olla viimeinen kohde.
Vihdistä unohtui katsoa kirkonkylän treenikämppä (se, jonka pihalla heitettiin keihästä) ja Kauniaisissakin olisi vielä nähtävää, mutta ne päätämme säästää seuraavaan kertaan. Sillä onhan tämä retkeily sen verran kivaa, että kaikkea herkkua ei saa ahmia yhdellä kertaa!
Oppaamme saa kiitoksia tyytyväisiltä ja valaistuneilta pyhiinvaeltajilta ja asettuu retken viralliseksi lopuksi kuvattavaksi vasten seurakuntatalon punatiiliseinää kyltin alle, jossa lukevat hänen terveisensä. ”Vältä tyhjäkäyntiä.”
Seinän vieressä kasvaa voikukka.
Loppusanat
Käännymme Nummelasta moottoritien ramppia alas kohti Helsinkiä. Autossa hiljennytään kuuntelemaan Nosturin keikkaäänitettä, erityisesti Puistola-kappaletta, joka saa ihon kananlihalle.
Varttia yli viisi tulemme Helsingin alueelle. Nosturin keikan päätösbiisi Nummela alkaa Anssin johdannolla: ”Tää biisi kertoo nostalgisista tunteista. Välillä on ihan hyvä mennä – varsinkin tällä iällä – tutustumaan noihin lapsuuden leikkipaikkoihin, esimerkiks koiran kanssa. Mennä kävelemään niihin vanhoihin leikkipuistoihin ja ööö… asuinkortteleihin, ja ihmetellä miten pieneks ne on käyny. Se on oikeestaan hassuu, koska mä en oo ainakaan kasvanu, tai ei ainakaan tunnu siltä. Ainakaan minkäänlaista henkistä kehitystä ei oo tapahtunu!”
Nummelaa kuunnellessa laulun maisemat aukenevat eteen aivan eri tavalla kuin vielä aamulla yhdentoista aikaan. Ja mitä kasvamiseen tulee, niin keskuudessamme tapahtui jotain täysin päinvastaista Männikön leikkipuistossa…
Harhaa Toursin kesäretken organisointi- ja raportointivastaavana puuhasi Mari.
Kuvat on poimittu turistien ottamien noin 300 kuvan joukosta.