Tavastian viereisen Ravintola Ilveksen ovi aukeaa viiden maissa perjantain alkuiltana 15.11.2002 ja astun sisään tarkoituksenani löytää rumpalismies Kelly Ketonen, joka oli lupautunut Harhaa.comin haastateltavaksi näissä koordinaateissa. Nurkkapöydästä huidotaan: ”Mari!” ja löydän sieltä yhden rokkarin sijasta peräti kolme rytmiryhmän edustajaa; pöydässä istuvat Kelly, Ville ja Antti! Siitäkös riemu repeää!
Ville kunnostautuu heti ilmoittamalla vastanneensa aiemmin samana päivänä sähköpostitse osaan omista haastattelukysymyksistään. Hampurilaisen kimpussa askaroiva Antti on edellisviikon Lemonator-nauhoitusten jälkeen ilmeisen mainoshenkisellä tuulella, mikä todettiin vasta myöhemmin. Kellyä on selvästi valmennettu suureen koitokseen. Harhautan Antin ja Villen lukemaan bassomajurin haastattelun paperiversiota ja erotan kolmannen rokkarin laumastaan toiseen nurkkapöytään ns. ”kuuloetäisyyden ulkopuolelle”.
Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, juttutuokiostamme tuli erittäin sympaattinen ja hillittömän hauska! Varhaisten vuosien ja muiden bändien käsittelyn jälkeen siirryttiin Anssin bändin, sen keikkojen ja elämöinnin pariin. Sitten Kelly kertoi lisää muusikon elämästä ja lopuksi pääsimme urheiluun ynnä muihin kummallisuuksiin. Istukaa pöytään niin aloitetaan!
Terve terve!
Jani on ilmeisesti ristimänimesi.
Näin on.
Mistä on Kelly tullut ja miten se lausutaan virallisesti?
No sehän on virallisesti ollu aina Kelli. Mä pelasin jääkiekkoo pikkupoikana ja mul oli ystävä, jonka nimi oli Pasi Marttila, paras ystävä siihen aikaan. Me keksittiin itse itsellemme lempinimet – Pasista tuli Palli ja Ketosesta Kelli. Sit me oltiin Kelli ja Palli, hoettiin toistemme nimiä ja asetettiin peukaloita vastakkain, meillä oli todellinen salaseura. Sitä ei koskaan ruvettu sanomaan Palliks mut mua sanottiin Kelliks. Toi on erittäin ärsyttävä nimi, mä vihaan sitä periaatteessa. Mä vaihdoin sen kirjotusmuodon Kellyks, koska Kelli oli niin seksistinen i:llä…
Hehhe… okei. Onks muita lempinimiä?
Eeei… ei oikeestaan oo ikinä ollu. Janista ei saa oikeen muuta ku jotain typeriä Janskuja ja siihen mä en oo lähteny.
Varhaiset vuodet ja muut bändit
Milloin ja mistä kiinnostuksesi musiikkiin heräsi ja milloin päätit, että sinusta tulee rumpali?
Mul on pikkuveli, joka on mua puoltoist vuotta nuorempi. Se soitti rumpuja ihan viisvuotiaasta lähtien, kävi Oulunkylän opistot ja kaikki. Mä en ollu sillon yhtään kiinnostunu musiikista ja urheilin vaan kovasti. Broidi ei tietenkään urheillu, vaan se oli rokkijätkä silloin pikkupoikana. Sit jossain vaihees mullaki siin normaalis iäs 15 rupes tupakki, kalja ja vastakkainen sukupuoli kiinnostaan, en jaksanu enää kiinnostuu siit urheilust niinkään. Ja mun broidi sit taas lopetti sen remuumisen ja rupes urheileen siinä vast teini-iän kynnyksellä.
Antti hihkaisee toisesta pöydästä: Mainosta!
Hahhah… ahhah…
Naureskeleeko ne Kärkkärin haastattelulle..?
Ni se rupes urheileen siinä vaiheessa. Ja mä olin varmaan… mitäköhän mä oisin ollu… 18, ku mä tajusin, että meillä on rummut. Omat rummut mä ostin vasta vähän yli kakskymppisenä, et mä oon soittanu hyvinki vähän aikaa rumpuja. Vähän reilu 10 vuotta.
Ilmeisesti mitään musiikkiopintoja ei ollu sen enempää?
Ei ollu. Itseoppinut.
Mitkäs oli ensimmäiset bändiviritelmät?
Jasse, joka on Hybrid Childrenin solisti, on mun mutsin ja faijan kummipoika. Ikäänku samalta kylältä Jasse, Jassen vanhemmat ja mun faija. Jassehan on mua kaks vuotta vanhempi, et siinä vaiheessa ku Jasse synty, ni mutsi ja faija kävi kattomas sitä tuolla synnytyslaitoksella. Ne sopi, että nyt käydään tekemässä Jasselle morsian…
Oi.
Mut vähän väärät vehkeet tuli jalkojen väliin…
Hahhah…
Siitähän lähtien Jasse on ollu rokkimies. Se syntyki varmaan se pehko päässään, mikä hänellä on yhä edelleen. Jassehan soitti kitaraa jo pikkupojast lähtien, mun faijan hänelle ostamaa kitaraa. Ja mun pikkubroidi soitti rumpuja. Mä lauloin. Meil oli bändi The Fast ku me oltiin ihan pikkupoikia. Mä en osannu soittaa mitään, mä vaan lauloin, eikä se nyt niin hirveesti kiinnostanukkaan. Ja sen jälkeen ei ollukaan mitään kymmeneen vuoteen, kunnes mä sitte innostuin soittamisesta ja Jassen kans perustettiin…
Hybrid Children -91?
Hybrid Children on varmaan perustettu -90. -91 meil tuli eka single.
Kerro jotain tästä Hybrid Childrenistä. Minkälainen bändi se oli? Minkälaista oli olla sen rumpalina?
Se alkoi ihan pikkupojasta lähtien, et me periaattees perustettiin Hybrid Children jo sillon alle 10-vuotiaina. En mä tiedä miten se tapahtu… Me vaan Jassen kanssa perustettiin Hybrid Children. Se on saanu nimensä semmosesta, ku yhen treenikämpän seinällä oli nimiehdotuksia niiden omalle bändille. Siellä oli kirjoitettuna myös Hybrid Children ja me kysyttiin et saadaanks me ottaa se nimi. Siinähän mä soitin kaheksan vuotta.
Keikkailitte ulkomaillakin… Japani ja kaikkee kivaa…
Joo, käytiin Japanissa ja kaikkee, se oli hauskaa. Ihan mukavaa aikaa, mut sitte se ei silleen menny hirveesti eteenpäin eikä sen kummemmin… Ei sitä jaksanu enää sitä musiikkiakaan. Mä en sellasta hirveesti enää kuunnellu. Oli vaan aika tehdä jotain muuta.
Syksyllä -98 jätit bändin. Mitkä oli tulevaisuuden suunnitelmat silloin?
No silloin ei oikeestaan ollu oikeen mitään sen kummempaa. Ankkarockissa -98 soitin viimesen keikan Hybrid Childrenissä. Mä olin jo sillon keväällä ilmottanu, et Ankkarokki on viimenen keikka, minkä mä soitan. Sen jälkeen oli vielä yks keikka, mut me peruttiin se koska mun oli kivempi lopettaa Ankkarokkiin, ku oli paljon porukkaa ja näin. Mä kuulin sit jälkeenpäin, et Pide (Lemonator-rumpali) on lähössä sinne Intiaan. Mä kuulin sen marraskuussa ja Pide lähti joulukuussa. Mä sanoin mun ystävälleni Alecille (SubUrban Triben rumpali) et pitää odottaa – mä oon digannu aina Lemonatorist – et pitää odottaa, et toi Pide lähtee meneen, ni sit pitää soittaa Lasselle (Lemonator-solisti) ja sanoo ”hei, ottakaa mut rumpaliks”. Mut Alec sano sillon jo ”turhaa odottelet, et ne on kerinny saada jo uuden rumpalin siihen mennessä, sä soitat nyt saman tien”. Mä soitin sit Lasselle. Se sano ”katsotaan mitä voidaan tehdä”. Ja sit helmikuussa -99 meillä oli ensimmäiset treenit ja saman tien ne ensimmäiset jutut mitä mä tein: ensin Not Your Game -video ja sit lähettiin Austiniin, Teksasiin vetään yks keikka. Se oli ihan mukava sisäänajo bändiin… hehheh…
Tuolla nettisivuilla mainittiin projektibändi 4 rumpalia.
Joo.
Mikäs tämmönen oli?
Siis 4 rumpalia, jossa oli viis jäsentä… Siin oli Reinin Kari, joka nykyään soittaa Hybrid Childrenissä. Ja Pide, ei ollu sillon vielä lähteny, se soitti bassoo. Jaa… mä soitin rumpuja niinku Kariki soitti rumpuja ja Alec soitti kitaraa. Ja kukas helvetti siinä oli vielä… olikohan siin sitte… mä en ees muista kuka siin oli. Perkele… No, siin vaihees ku Pide lähti Intiaan, ni toi Kasarin Pekka, joka soitti Amorphiksessa, tuli sit siihen Piden tilalle… Mä soitan nyt Alecille, koska mua häiritsee, kuka se viides jäsen oli.
Heh… mä voin stopata tämän nauhurin siks aikaa.
Joo, stoppaa.
(Kelly puhuu puhelimessa, kertoo olevansa haastattelussa ja kysyy kuka oli viides jäsen, vastaus tuntuu tulevan kuin apteekin hyllyltä.)
Noniin, kerro!
Niin, palatakseni. (Antti) ”Letku” Lehtinen oli tietenki se viides jäsen.
Perhe koossa.
Joo, nykyinen Don Huonojen, vanha Ultra Bran rumpali. Sopimus oli se, et kaikki laulaa yhden biisin ja näin tehtiin. Mitään järkeähän siinä ei ollu. Se oli ihan hauskaa. Vedettiin muistaakseni kaks semmosta pienimuotosta keikkaa, setissä oli varmaan viis-kuus biisiä, siis covereita.
Anttikin kertoi omassa haastattelussaan Lemonatorista, että minkälainen bändi se on. Sinäki saat…
Antti huutaa: Mainosta mainosta!!!
Ahhahha… kertoa jotain… heh… luonnehtia.
Siis sehän on tietenki aivan nerokas ja loistavahenkinen bändi. Ainaki sinä aikana, ku mä oon siinä ollu, ni ei olla tapeltu kertaakaan. Kaikin puolin hyvinki balanssissa oleva ryhmä, ei mitään pahaa sanottavaa. Musiikki on myöskin semmosta, jota mä ite diggaan ihan mielettömästi. Jätkät on mukavia. En mä oikeen osaa sanoo muuta ku ylisanoja vaan. Tekee LOISTAVAA musiikkia!
Anssin bändi, keikat ja elämöinti
Miten ja milloin tapasit Anssin ensimmäisen kerran?
Mä oon itse asias tavannu sen ensimmäisen kerran, ku me oltiin Lemonatorin kanssa tuolla Karkkilassa. Oliks siel joku Beach Party…
Beach Party, joo. Mikä vuos?
Hhhh… en mä muista… Mä soitin jo Lemonatorissa, se oli -99 tai jotain… Missäs bändissä Ville soitti aikasemmin?
Pekka ja Susi.
Eiku sen jälkeen…(huutaa toiseen pöytään) Mikä vuos se oli se Beach Party?
Ville: Mikä Beach Party?
No se missä säki olit. Mikä se sun bändin nimi oli? Frostbites? -99?
Ville: -97 tai -98…
No sit se oli varmaan -98. Nii, Frostbites oli siellä keikalla ja Anssi oli sit varmaan tsiigaamas tai jotain, sillon mä näin sen ensimmäisen kerran. Ei me sillon kyl mitään juteltu eikä mitään. Ja sit seuraavan kerran näin vasta, kun Auvinen rupes feidaileen noita keikkoja ja Antti soitti, et lähenkö mä tuuraamaan Auvista.
(Huom. Kyseinen Beach Party oli kesällä 1999.)
Ensimmäinen komennus bändiin oli Kouvolan Hotelli Vaakunan keikalle 11.5.2001.
Kyllä.
Ja sinut kuulemma treenattiin keikkakuntoon puolessa tunnissa.
Näin on, näin on…(naureskelee)
Hehheh… Mitenkäs meni tämä ilta?
Hirmu mukavasti se meni. Ei harmittanu kertaakaan, et pitikö tänne nyt lähteä. Edellisellä viikolla Anssilla oli keikka Tavastialla. Mä olin sitä kattomas ja mä sain siit minidiscin ja mä olin kuunnellu sitä. Siitä levystähän ei ollu mitään hyötyä, koska ne kaikki biisit oli niin eri versioita. Onneks mä sain sen livenauhan, et se meni sit ihan mallikkaasti Ei se nyt varmaan mitään neroutta ollu, mut se meni läpi ihan hyvin. Kaikille jäi siitä ihan hyvä fiilis. Kai…
Heinäkuussa sitten olit jo vakiomiehistössä mukana. Ovatko muusikkoystäväsi kommentoineet mitenkään soittamistasi “koko kansan Anssin” bändissä?
No siis… on tietenki…
Millä lailla?
No tottakai siit vittuillaan. Siis koska eihän Anssi Kela ole missään nimessä rock-uskottava tämmösten niin sanottujen rockdiggareitten silmissä, niinku varmaan tietää kaikki. Ihmiset vittuilee silleen pilke silmäkulmassa. Mut jos siitä on enemmänki tosissaan ruvettu jutteleen, ni sit se on kaikille ihan okei. Ehkä noi kaikkein kovimmat hevijätkät… eihän ne voi ymmärtää sitä ollenkaan. Mutta sehän on niitten ongelma, ei mun. Mun itsetunto kyllä kestää tollaset. Se on pelkkää typeryyttä.
Onko tässä bändissä soittaminen sinulle vain työpaikka vai jotain enemmän?
Onhan tää jotain enemmän luonnollisesti. Tässä pääsee keikkailemaan, joka on se työ, mut keikkailu on helvetin hauskaa. Ja sitte täs on bändiä ja tekniikkaa myöten niin mukavia tyyppejä, et ei mitään järkeä. Erittäin mukava – no sanotaan nyt sit – työskennellä… eikä sanota työskennellä, koska se on vaan mukava olla niitten ihmisten kanssa. Ainut mikä täs on työtä ni se, että täst saa rahaa, sillon se laskettakoon työksi. Mut hauskaa puuhaa.
Mitenkäs Anssin bändissä soittaminen eroaa Lemonatorissa soittamisesta ja miten näiden kahden bändin yhteensovittaminen on onnistunut?
No siis, tämähän on ku yö ja päivä…
Antti: Levy ilmestyy keväällä 2003!
Ehhehhe…
Hehhehe…
Täähä on niinku yö ja päivä tää homma…
Antti: Pitää mainostaa omaa juttua nyt, ku on kieltäny sen mainostamisen!
Ahhahha! (kaikki nauravat) Mä laitan sen tuonne väliin jos se kuuluu nauhalla!
Antti: Sitä mä toivon.
Tää on niinku yö ja päivä tämä koko homma, koska Lemonatorissahan on luonnollisesti yksi rumpali ja Anssis on kaks rumpalia, elikkä siinähän tää eroo jo ihan totaalisesti. Ja sit täs on paljo maltillisempaa toi soitto… vaik ei se siltä tunnu… ei välttämättä maltillisempaa, mut paljo hiljempaa soitetaan. Lemonator on välillä aika mättämistä, et siin saa ikäänku antaa vaan palaa, et ei tarvi pohtii sen kummempaa. Tässä Anssissa minä ja Ville seurataan toisiamme, mut Lemonatorissa mun ei periaattees tarvi seurata ketään ja välillä se silt kuulostaaki… Ni se on ihan eri homma. Plus sitte tietenki se, että täähän on Anssi Kela, ei mikään yhtye. Ja sillee Lemonator on enempi meidän juttu. Anssiki on meidän juttu, mut kuitenki enempi Anssin juttu. Ööh…
Ku mä toukokuus tulin siihen (Anssin bändiin), ni Lemonator ei oo tehny ku ihan muutaman keikan koko sinä aikana. Me tehtiin muutama ulkomaan keikka ja sit pari Suomen keikkaa, et ei niist oo menny päällekkäin ku pari kolme, et ei siitä oo ollu mitään ongelmaa. Ja sekin on tässä kahen rumpalin systeemissä ihan hyvä, et meitä ei tarvi tuurata. Ville soitti yksin sen keikan, ja sit oli muutama sellanen keikka, mihin Ville ei päässy, mä soitin ne yksin.
No minkälaisena näet roolisi Anssin bändissä?
Yhtenä bändin jäsenenä.
Hahhah…
En mä nää sitä sen kummempana.
Onko teillä joku työnjako Villen kanssa? Ja selitä maallikolle, miten te pystytte toimimaan niin yhtäaikaisesti, et onks se sitä ammattitaitoa?
Työnjakohan on aika pitkälle se, että koska Ville on ollu tässä alunperin, niin Villehän periaattees liidaa sitä. Mul on vaan muutama sellanen biisi, jossa minä liidaan sitä juttua. Kunhan nyt vaan soitellaan mitä ollaan suunnilleen sovittu tuos keikkojen myötä. Molemmil on aina omat juttunsa. Se on lähinnä siitä kiinni, kumpi alottaa sen biisin, et siitä lähetään. Sen jälkeen mennään sit ihan fiiliksen mukaan. Ja just se Kouvolan ensimmäinen keikka missä mä olin, ni sillon me ei varmaan toimittu kovin yhtäaikaisesti. Mut kyl tos on niin paljon keikkoja takana, että kyllähän se väkisinki alkaa kuulostaa sillai yhtäaikaiselta. Tai sit me oltais tosi paskoja. Ammattitaitoahan se ei voi olla…en ainakaan myönnä.
Mitäs eroa teillä on rumpaleina?
Meil on se ero, et mä en periaattees osaa soittaa ja Ville osaa. Villehän on opiskellut rumpali ja sillä on tekniikka ja kaikki helvetin hyvin hallussa. Mä oon niinku enemmän fiilisrumpali tietyllä lailla. Se on varmaan meidän suurin ero, ehkä. En tiiä…
Kumpi teistä törveltää enemmän?
Mä törvelsin alussa mutta nyt täs viimesillä keikoilla Ville rupes törveltään jostain kumman syystä. Must tuntuu, et sil ei enää ihan keskittyminen riittäny, ku noita keikkoja oli jo aika lailla plakkarissa. Se on kato niin nuori ja malttamaton…
Olette alkaneet enenevässä määrin muistuttaa toisianne. Mistä tämä johtuu, tekeekö seura kaltaisekseen?
Se on varmaan se, kun me asutaan Villen kanssa aina samassa hotellihuoneessa ja ollaan toistemme seurassa taukoamatta. Vähän niinku lemmikki ja isäntä rupee aina jossain vaiheessa muistuttaan toisiaan. Minä olen isäntä, Ville lemmikki.
Ahhahhah… tuosta Ville varmaan tykkää!
Mmm…
Mikä on tämän yhteisen kehityksenne suunta?
Mehän ei oo kuultu Anssin uutta levyä, et siitähän se on aika pitkälle kiinni, et mihin Anssi kehittyy biisintekijänä… Siis tarkoitat sä..?
Sinun ja Villen kehitystä. Ahhaha…
Aha… heh… no sehän riippuu aika pitkälle soitannollisesti siitä, että minkälainen Anssin uus levy on ja mitä me keksitään tehä sen suhteen. Mut se on varmaan täst lähtien hiukan harkitumpaa, koska me saadaan nyt alusta saakka tehä yhdessä tää homma. Sillohan, ku mä tulin kesken mukaan, ni se oli ikäänku Auvisen ja Villen juttu, et mä tulin vaan täyttämään sitä Auvisen paikkaa. Katsotaan nyt tämä meidän henkilökohtainen yhteys, miten se tästä kehittyy…
Niin, hiustyyli samanlaiseks, paidat samanväriset, samanlaiset rummut…
Paidat samanvärisiks… Meil oli kevään 2001 rundilla valomies, ni se toivoi et meillä ois valkoset paidat, ku usein nois keikkapaikois ne taustat on aika tummia, ni erotuttais paremmin sielt. Ja sen jälkeen me ruvettiin käyttään valkosia paitoja ikäänkuin valomies Veskun muistolle. Vesku ei enää oo ollu mukana.
Sit keikoista vähän. Sinä toimit ilmeisesti pääasiallisena biisilistojen puhtaaksikirjoittajana. Anssi on kehunut käsialaasi siistimmäksi kuin omaansa. Minkä verran sinulla on sananvaltaa näihin biiseihin mitä soitetaan?
Anssillahan se tietenki on se päätösvalta. Me on aika pitkälle tehty aina sellanen biisilista, mis on ne perusbiisit. Sit siel oli muutama semmonen paikka, mitä vaihettiin. Tai muutama semmonen biisi mitä vaihettiin. Kyllähän siinä kaikilla oli aina sanansa sanottavana. Anssihan on Del Monte -mies, et se sit määräs aina mitä tehään. Mutta aika pitkälle se meni aina saman kaavan mukaan. Et lähinnä mä tein jonku biisilistan ihan vaan sen takia, koska kukaan muu ei sitä ikinä alkanu tekeen ja sit se meni yleensä läpi ja sit tehtiin sitä pari päivää. Sit Anssi sanoo seuraavalla keikalla, et soitetaan muuten tänään sen tilalla se.
Mitkä on suosikkibiisejäsi? Ja mitä biisejä et niin mielelläsi soita?
Suosikkibiisejä soittaa livenä…hmmh… No Kaks sisarta siinä mielessä, et sen aikana huomaa jo, onks tulossa hyvä keikka vai ei – yleisöstä lähinnä, et jos sen ekan biisin aikana yleisö on jo tosi hyvin messissä, niin silloinhan se on erittäin hauska biisi soittaa, ku siitä tulee niin hyvä fiilis. Ja Kaunotar ja Basisti on ihan kiva, BMW on ihan kiva… Itse asias on enempi niitä kivoja biisejä soittaa ku ikäviä.
Entäs ikäviä?
Ikävin… Rosa, joka on yksi Suomen rock-historian paskimpia biisejä.
Hahhahhah…
Sietämätön. Ruusustakaan mä en hirveesti diggaa soittaa. Se johtuu siit, et mä en vaan diggaa niist biiseist. Hmm… en mä oikeen tiedä, Rosa ja Ruusunen tulee lähinnä mieleen.
No mikä Rosassa mättää?
No se vaan nyt on niin paska biisi. Siis biisihän se on muiden biisien joukossa. Samat soinnut siinä on, ku periaatteessa kaikissa muissakin Anssin biiseissä…(naurua) ku kaikissa muissakin pop-rock-kappaleissa. Mut tässä tapauksessa ne vaan sattuu oleen mun makuun semmosessa järjestyksessä, että ei miellytä vähääkään. Se sovituskin on jotenki sellanen ärsyttävän olonen renkutuspaska.
Heh… et se ei oo sanotuksesta kiinni?
Eeei.. ei se oo siitä kiinni.
Mikä on eriskummallisin tapaus, mikä on sattunut keikalla Rosa-kappaleen yhteydessä? Esimerkiks Kuopiossa (29.6.2002) olin paikalla, kun sinut vapautettiin rumpukapuloistasi ja pääsit sen biisin ajaksi tupakkatauolle.
Joo, Kuopiossa oli semmonen ja tuolla… missäs helvetissä me nyt oltiin… en mä muista… Ylöjärvellä joo, Räikkärockissa. Sillon mä häivyin myös, ku se biisi soitettiin. Ennen ku se alko, ni mä jo häivyin sieltä…
Hahhah…
Sitte mä tulin muistaakseni takas soittamaan jotain, se (Rosa) oli encorebiisi ja sit tuli joku toinen encore, ni mä soitin sen. Mut siinä ne nyt oikeestaan onkin. Mä oon joko soittanu sen tai sitte mä en oo soittanu, et ei siinä sen kummempaa erikoisuutta oo ollu…
Te aina ilmeisesti väittelette siellä takahuoneessa aiheesta, että soitetaanko Rosa…
Niin, sit siinä vaiheessa, ku se soitettiin aika monta kertaa, ni mä sanoin: “Hyvä on, soittakaa vaan, mutta minä EN soita…” ja sithän se meni niin, et mä en soittanu.
No sitten… hehhe… 21.3.2002 Tavastian keikan jälkeen takahuoneessa halusit pussata kaikkia läsnäolijoita, koska keikka oli niin hyvä. Sattuuko tätä useinkin?
Meil on muodostunu traditioks, et keikka on niinku ”keikka”. Tai sit keikka on ”kättelykeikka”, joka on hyvä, mitä on yllättävänki usein. Sitte on ”halikeikka”, mitä on sitäkin onneks aika usein. Ja sitte on ”pusukeikka”, ja pusukeikkoja on ollu ainoastaan yks. Ehkä siin oli sekin, et mä olin tankannu itseni niin täydellisesti, joka on erittäin tärkeetä, se ponnistus, et ei saa missään nimes juoda liikaa eikä liian vähän ennen keikkaa. Ja keikan aikana toi tankkaaminen on hyvin tärkeetä. Mulla meni toi ponnistus ja ilmalento ja alastulo niinku…
Telemark.
Niin… alkoholin suhteen aivan täydellisesti sen keikan aikana ja jotenkin se keikka tuntu niin hyvältä. Sen takia se oli pusukeikka.
Sit oisin vielä kysyny, et millainen on mielestäsi todella hyvä keikka? Mitä siihen kuuluu, onks se just toi?
Eh… (naurua) ei missään nimessä, et se on vaan yks hyvinki pieni osa-alue. Se keikkailu on niin outoa, et vaikka yleisö ois kuinka hyvä ni joskus se ei vaan lähe, tai joskus ku on jengiä vähän tai jotain, mut tuntuu et se homma toimii. Mä en tiedä, se on ihan mystistä koska keikka on hyvä ja koska ei. Sen vaan… heh… sen vaan tietää sitte onko se hyvä vai huono. Huonoi keikkoi me ei varmaan niin hirveesti olla soitettukaan, enimmäkseen hyviä omasta mielestämme. Se on sit eri asia mitä kuulija on mieltä… heh…
En mä oo ainakaan hirveen huonoihin törmänny.
Hyvä niin.
Keikkamatkoilla ja hotelleissa teillä on paljon yhteisiä urheiluharrastuksia kuten käytävätennis, mikroautoilu ja syöminen. Kuinka urheilullisuudellasi pärjää noin tiukasti trimmatussa joukossa?
Oon mä mielestäni ihan hyvin pärjänny niissä lajeissa. Tosi tiukkoja vastustajiahan tässä on. Siinä sitä urheillaan missä muutkin. Meil on itse asias aika tasainen ryhmä.
Onko joku suosikkilaji?
Suosikkilajeja on toi Formulatikka ja Nokkapokka.
Saisko näihin vähän selitystä, et mitä nää on?
Nokkapokkaa ei… sitä ei voi selittää, koska mä en itsekään ihan muista miten se peli meni. Se oli sairaan hauska peli. Ja sitte mä pidän myös Vapaapudotuksesta, joka on meidän itse kehittämä peli. Toi Formulatikka oli semmonen nopeuteen ja tarkkuuteen liittyvä ihan perinteinen mökkitikkataulupeli, joka suoritettiin liikkuvassa bussissa. Siin oli kans monta erilaista sääntöä, en mä jaksa nyt alkaa niitä selittämään tarkemmin…Nokkapokka ja Formulatikka on kuitenkin musta peleistä mieluisimmat.
Entä tää vapaapudotus?
Eh…(naurua) sitäkin on hyvin, hyvin vaikea selittää, et mä en ees yritä!
Mikä on parasta ajanvietettä keikkabussissa? No tää tuli melkein jo…
Siis joo… Siel pelattiin aika paljon kiertopokeria, josta mä pidin aika paljon. Se vähän hyyty, ku ihmiset kyllästy siihen. Mä en kyllästyny missään vaihees, must se oli tosi mukavaa pelata. Siis sellanenkorttipeli. Ja sit musiikin kuuntelu, lukeminen oli hauskaa. Siis lähinnä lukeminen, musiikinkuuntelu, kiertopokerista pidin kovasti.
(Ville ryntää toisesta pöydästä hihkuen puhelimensa kanssa ja nauhuri stopataan. On löytynyt uusi lisä yhteisessä puhelinnumeroiden keräilyharrastuksessa. Kun poikamainen into laantuu, isketään taas rec-nappia. )
Herra Aningas Kulkoholi (Kellyn käyttämä nimi hotelliin kirjautumista varten), nyt on aika kertoa jotain tekemiänne jäyniä tai sattumuksia, mitkä ovat erityisesti jääneet mieleesi.
Perkele… me tehtiin niitä aika paljon. Siis ei me mitään sikailtu niinkään. Ei mulle jääny mieleen mitään erikoista…
Heh…
Ootas nytte…
No kerro lisää Aningas Kulkoholista, liettualaisesta rumpalitähdestä… (naurua)
Sama jätkä…(naureskelee) En mä muista, ei Aningas Kulkoholi oo sillee mitää jäyniä ihmeemmin tehny.
Onko hän kovinkin usein yöpynyt Suomen hotelleissa?
On, hyvinkin usein, jostain kumman syystä.
Epäilinkin niin.
Just näitä hotellinimiä käytettiin aika paljonki, niitä on muitaki ku Aningas Kulkoholi. Olikohan Lappeenrannas tai jossain, me lähettiin hotellista meneen ja mul oli minibaari maksamatta ja mä olin menos maksamaan sitä. Ja tää respan tyttö sit meni erehdyksessä kysymään, et ”mikähän mahtaa olla herran nimi”. Mun oli pakko sanoo, et ”olen pahoillani, en muista”. Se oli kyl ihan messissä: ”Jaa, no minäkin ajattelin, ku teillä oli niin oudot nää nimet tässä… oli varmaan keksittyjä.”
Minkälaista oli olla paikan päällä katsomassa SmackDownia (showpainia)?
Silloin ku se ensimmäinen paini alko, ni mehän ruvettiin kaikki nauraan, ku se oli niin pellee. Se oli hyvinki huvittavaa. Mut kyl se sit loppujen lopuks oli ihan hauskaa. Itse asias painihan oli erittäin ärsyttävää ja typerää, mut hieno show – pommit ja valot ja systeemit. Me lähettiin sieltä kesken pois ennen ku me kerittiin kyllästyä siihen ihan totaalisesti. Siitä jäi periaatteessa ihan hyvä maku. Mut onneks me ei maksettu lippui, koska sillonhan se ois ollu ihan järjetön pettymys. Mut ku päästiin ilmaseks sisään, se oli ihan hauska kokemus.
Sitten vähän levytyspuuhista. Mitä sinulle jäi mieleen Millan levytyssessioista?
No ei oikeestaan mitään, koska ei oo enää mikää uus juttu toi studiossa oleminen. Siitä ei jääny mitään erikoista mieleen.
Okei. Hyvä vastaus.
No mitenkäs tää Anssin kakkosalbumin levytys on sujunu sinun osalta tähän mennessä?
Mehän tehtiin silloin keväällä seitsemän biisiä tai jotain. Hauskaahan se oli, niinku aina… siel Hollolassa… missä myös Lemonator-levy tehdään!
Hehheh…
Josta tulee aivan loistava!
Hahhahha…
Ilmestyy maaliskuussa 2003. Niin tota, ei siitä itse soittamisesta tai siitä oo jääny mitään mieleen, et miten se sujui, vaan et se oli hauska sessio. Ne pari päivää, ku me siellä oltiin ni se oli mukavaa. Kiva paikka olla.
Noniin, nyt saat antaa palaa, elikkä saat luonnehtia bändin jäseniä henkilöinä ja muusikkoina.
En mä osaa näihin sanoo mitään… muusikoina kaikki välillä loistavia ja välillä vähemmän loistavia. Aika avarakatseisia ovat kaikki.
Entäs henkilöinä.
Ensin Villestä, Saarasta ja Anssista. Olen erittäin onnellinen, et olen tutustunut heihin, koska pidän kaikist tosi paljon ja se on hauskaa. Saara ja Anssihan asuu tuol Nummelassa, ei niitä niin paljon nää. Mutta Villen kanssa oon nähny paljon vapaa-aikanakin. Mä oon Villen tienny aikasemmin just sen Karkkilan Beach Party -keikan jälkeen, me oltiin sillee moikkaustuttuja. Nyt on vasta tutustunu, oon ystävystyny ja on oikein mukavaa. Saara ja Anssi on kans erittäin ihania ihmisiä. Olen etuoikeutettu ku tunnen heidät.
Oi… Entäs sitte Karisalmi?
Antin olen tuntenut jo aikasemmin ja olen erittäin ylpeä siitä, että saan tuntea hänet. Tää on helpottanu… taas päästään Lemonatoriin… eli tää tekee erittäin hyvää mun ja Antin yhteistyölle myös Lemonatorissa, ja se on helpottunu.
Rytmiryhmä.
Niin, nimenomaan. Ja ihana ihminen hän myös!
Hehheh… oolrait.
Muusikon elämää
Sitten saat kuvailla soittopeliäsi tarkemmin. Kaikkea teknistä tietoa saa ladata.
No kato ku mä en oo hirveen sillai niinku kamarunkkari… Mä pidän niistä hyvää huolta, mä en anna niiden rapistua. Ja varsinkin ku mä oon tääl Tavastial duunis, ni oon nähny välillä millä vehkeillä ihmiset soittelee, ne on niin hirvees kunnos, et niitä ei oo huollettu ja hoidettu ikinä. Ku pitää huolen siitä, että kamat on kunnos, niin se riittää. En mä oikein muuten niitä osaa luonnehtia.
Mut eiks teillä oo samanmerkkiset?
On joo, siis haluut sä nimiä? Sehän täytyy kertoa vaan ihan sen takia, koska ne tuotteet, mitä me käytetään, ne firmat on tehny meille suuria palveluksia ja niitä täytyy mainostaa.
Jaah…
Elikkä siis, sen Villen vastauksen sait?
En oo vielä lukenu.
Joo, mut siis samat ku Villellä. Paitsi Ville unohti siitä Remo-nimiset kalvot.
Okei.
Ne on myös mulla. Et meil on niinku Villen kans täysin identtiset setit, identtiset varusteet. Kapulat, pellit, kalvot ja kaikki. Sä voit lisätä sit sinne Villelle sen Remon.
Miten olet mielestäsi kehittynyt rumpalina?
Varmaan suurin kehitys on ollu siinä, et mä oon nyt soittanu ikäänkuin kahen rumpalin kanssa, et varmaan tietyllä lailla oon muka vähän tarkempi… mut en mä osaa ite sanoa muuta, kuinka mä oon kehittyny siinä. Ite on niin vaikee määritellä ja analysoida semmosta. Toivottavasti on vähän tarkentunu tuo meininki, hyvällä tavalla.
Ilmeisesti pyrit kehittämään ite itteäs soittajana.
Siis tottakai, aina. Teit mitä hyvänsä, ni aina sitä pyrkii kehittämään, olkoon kysymys vaikka kaljan juonnista, ni kyllähän siinäki ois mukavaa, että jotenki kehittyis viisaaksi kaljanjuojaksi. Onhan se aina… en mä nää sen eteen hirveesti vaivaa, siihen et mä harjottelisin tai jotain… Mä oon sen verran vanha kaveri kuitenki, että on tässä jo harjottelut harjoteltu. Pitäskö nyt keskittyy olennaiseen ja siihen niinku… nii, en mä tiedä… ahhahha…
Hehhehhe…
Mikä se oli se kysymys?
Miten oot kehittyny rumpalina.
Nii justiin. Vähän oon varmaan tarkentunu, mutta muuten mä en osaa analysoida ollenkaan.
Okei. No osaatko soittaa muita instrumentteja?
Tapailen hyvin, hyvin hyvin auttavasti kitaraa. En oikeestaan muuta.
Ilmeisesti oot tehny biisejä ite.
Mmm…
Minkä verran harrastat tämmöistä toimintaa?
No öö… eihän sitä nyt voi istua alas, että teenpä tässä biisin, vaan sillon ku on itekseen soitellu kitaraa ja tollai, niin ainahan sitä välillä hyräilee jotain ja tapailee sointuja, ni siinähän niitä biisejäki tulee. Se ei oo sen vakavampaa.
Et oo hakannu päätä seinään?
Een oo. Lähinnä vaan sen takia niit tulee omia biisejä, koska mä oon niin ankee kitaristi, ettei mua ees kiinnosta semmonen, että mä paan jonku levyn soimaan ja yritän soittaa siihen levyn päälle. En mä siin nää mitään järkee, kunhan vaan itse soittaa semmosii sointuja, mitkä kuulostaa mielekkäiltä ja hyräilee päälle. En mä siihenkää nää hirveesti vaivaa, enkä vaivaa päätäni aiheella. Ei siis tarvii hakata päätä seinään, ei.
Varmaan aika pitkään oot tolleen touhustellu biisien tekemisen kanssa, se kai alkoi kun aloit soittaa kitaraa?
Joo… mul oli Hybrid Childrenilleki pari biisiä, mitä mä olin tehny, hyräilly ne jotenkin sanelumasiinaan, ku sillon mul ei ollu ees kitaraa eikä mitään. Vain hyräilly jotain melodioita ja sit pianolla – mutsin ja faijan luona on piano – ni sil yhellä koskettimella ja jollain pienillä soinnuilla sit saanu sinne ne… et ei siinäkää ollu sen kummempaa säveltämistä.
No, onhan tuokin hienoa!
Ooon.
On on.
No mikä on parasta muusikkona olossa?
Mmm… Se, että tällasesta on tullu ammatti, mikä on alkanu harrastuksena, et saa harrastustaan tehdä ikäänkuin työkseen, joka tuntuu yhä edelleen mielekkäältä, ni se on aika siunaus. Se. Se on parasta.
Entäs huonointa?
Huonointa on se, et vaikka voi kuulostaa hienolta tollanen hotelleissa asuminen ja tollanen, se on siin kaikist raskainta. Lähinnä se hotellihomma on erittäin ikävää. Ja sitte varsinki ku on tollanen organisaatio niinku Anssilla on, et siel on niitä työntekijöitä myös. Et se oma tekeminen ja pystyttäminen puuttuu siitä kokonaan, eikä se mua kiinnostakaan, mutta se tarkoittaa myös sitä, et siin on hirveesti luppoaikaa. Se odottaminen on aika raskasta. Ja sen takia mä en yhtään ihmettele, että monet muusikot juoppoutuu, koska muusikkoraukoilla ei oo mitään muuta tekemistä ku ryyppääminen, et se on ainoo ajanviete… Se on aika raskasta välillä, mukavaahan se on, mutta raskasta.
Voi raasuja.
Mmmh.
Onko tällä muusikon uralla jotain yksittäistä suurta huippukohtaa?
Mä pidän siitä, ku päästiin Hybrid Childrenin kanssa Japaniin. Pääsee harrastuksen mukana tollaselle matkalle Japaniin, eikä tarvi itse maksaa mitään mistään ja jää vielä rahaa ku tulee kotiin, ni onhan se nyt ihan holtittoman siistii! Mä toivon, että me päästään sinne myös Lemonatorin kanssa. Mutta siis se oli siinä mielessä uran kohokohta, että on päässy Japaniin soittamalla, jääny vielä rahaaki taskun pohjalle! Uskomatonta!
Roikkuvatko fanit perässäsi?
No ei todellakaan!!
Hehhehhehhe…
Millainen musiikki sopii sielunmaisemaasi?
Mä pidän itse aika tällasesta rauhallisesta musiikista. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta sellanen hyvinki rauhallinen akustinen ja tällanen iisi musiikki sopii mun mielestä hetkeen ku hetkeen oikeestaan.
Onks jotain suosikkia?
Nick Draken voi mainita siihen. Nick Draken Northern Sky on paras biisi, minkä mä olen ikinä kuullu. Ja hänellä on myös muuta sellasta musiikkia, joka koskettaa ja lämmittää ja rauhoittaa ja tuntuu hyvältä.
Urheilua ynnä muuta kummallista
Ketkäs on suurimmat idolit tai esikuvat ja mikä on ollut heidän vaikutus sinuun?
Mä olin niin myöhäsyntynen täs rumpujen soitossa. Mul ei oo ollu silleen mitää hirveitä esikuvia. Pikkupoikanahan sitä idolisoi aina tollasta…
Mitä sillon oli?
Siis.. ei mul ollu, koska mä olin sillon urheilija.
Hehhe…
Pikkupoikana kuunneltiin vain ja ainoastaan punkkia. Mut ei mulla oo oikeestaan mitään semmosii, kenen takii mä oisin ruvennu soittamaan, tai jotain tollasta. Ei oikeestaan mitään semmosii suuria esikuvia.
Oliko sitte urheilijapuolelta?
Ehhehe… no olihan siel. Siel oli paljon hyvii jalkapalloilijoita ja jääkiekkoilijoita… Mut ei siitä sit sen enempää.
Miksei?
Ja sit itse asias autourheilu. Jassen faija ajo sillon kilpaa, et siitä pidin myös tosi paljon. Mutta turha mitään nimiä ruveta mainitsemaan. Mä ihailin sillon lähinnä jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita ja kilpa-autoilijoita.
Olet ilmeisesti jalkapallojoukkue FC Tavastian kapteeni?
Kyllä.
Minkälainen on joukkue ja onko se ollut voitokas?
Joukkuehan on aivan mahtava! Sehän on erittäin mukava, tiivis… tai siis ei mikään tiivis vaan semmonen yhtenäinen porukka, siinhä rupee oleen vähän ikämiehiä, ei siis voi olla tiivis koska kaikil on perheet, mut sillon aina ku harjotellaan ja pelataan, ni on aina erittäin mukavaa yhdessä. Erittäin asiallinen ryhmä. Ja me ollaan oltu varsin voitokaskin. Voitettiin Rock-futiksen Suomen mestaruus vuonna -97. Tänä ja viime vuonna oltiin hopeella. Ja tossa mahtavassa kuutosdivarissa oltiin tänä vuonna neljäs. Eikä varmaan ees viitosdivariin haluttais noustakaan, koska siellä se menee jo niin totiseks se puuha. Helvetin mukavaa. Itellä vaan on ollu niin pahoja ongelmia tänä vuonna, että ei oo päässy pelaamaan. Paljon keikkoja, sit mult tähystettiin polvi ja vielä toi jalkapöytä murtui kolmest kohtaa. Ni en oo itse päässy paljo pelaamaan mutta ollu kentän laidalla niin paljo ku pääsin.
Mites sinusta kapteeni tuli?
No se on varmaan tää Tavastia-yhteys…
Onkos sitte jotain harrastuksia tai intohimoja mitä ei oo vielä mainittu?
Hmmm… ei nyt oikeen keksi. Urheilen mahdollisimman paljon. Urheilu lähinnä. Siitä mä pidän tosi paljon, ku on tehny sitä aina. Uimista ja futsalia, siis tollasta salifutista. Sählyä oon pelannu. Kaikkea mitä nyt joku sattuu pyytään, et lähetkö tekeen sitä ja sitä, ni tottakai. Mä oon koko ikäni urheillu, ni mun on helppo omaksua ja oppia eri urheilulajeja. Se on mukavaa.
Onks jotain tiettyjä joukkueita, mitä kannatat intohimoisesti?
Ei… eee… ei mitään.
Ei tämmöstä pahetta.
Ei enää. Tai hyvettä.
Mitä muuta teet musiikin ohella… työksesi?
Mä oon Tavastialla duunissa. Mä olen täällä vuoropäällikkönä. Se on mun työ soittamisen ohella. Ja AIVAN mahtava työpaikka onkin. Saan vapaata mielen mukaan ja siitä suuri kiitos pomoille. Pääsen keikoille koska tahansa ku vaan ilmotan.
Tästä päästäänkin äärimmäisen hyvin seuraavaan: “Pääasia että on hauskaa.” Onko näin?
Hmm… Eihän se nyt ihan niinkään oo, mutta ajatuksena niin mahtava, että sovitaan niin.
Mistä näet päiväunia tai minkä unelmasi aiot toteuttaa?
Me ollaan keskusteltu ystäväni kanssa, et mä oon vähän siitä ankee, et mul ei oo hirveesti unelmia oikeen mistään, joka on sinänsäki outoa. Lähinnä niinku elelen päivä kerrallaan ja nautin siitä mitä on nyt, ei mitään sen suurempia unelmia oo, eikä haaveita.
Ihmeellistä. Kärkkäriltä tuli melkein samanlainen vastaus.
Tuliko? Hmm… outoa.
Joo.
Ootko käyny kurkistamassa Anssin kotisivujen keskustelufoorumille?
Joo. No, mä oon käyny siellä hyvin harvoin. Alle 10 kertaa. Siis olen.
Sitten lopuksi, mitä haluaisit sanoa Harhaa.comin lukijoille?
Jaa-a… mä en voi oikeen viel tietää, pitäs ensin nähdä ne sivut.
No, joku tämmönen sanoma ihmisille, mitä heidän pitää tehdä tai muuta…
Lopettakaa.
Hehhehhehhe… (molemmat nauravat)
Mitä haluaisit sanoa lopuksi Harhaa.comin lukijoille. Lopettakaa!
Ahhahha… okei.
Mä haluan sanoa niille niin.
No hyvä sitten. Tämä oli viimeinen kysymys, kiitoksia paljon!
Kiitos kiitos.
Kiitokset koko rytmiryhmälle! Ainakin haastattelijalla oli hauskaa, rokkareista en ole niinkään varma… 😉 (Jossain vaiheessa he tajusivat, että heidän juttunsa voivat päätyä tänne.) Toivottavasti lukijatkin pääsivät tämän haastattelun myötä kurkistamaan hämyiseen Ravintola Ilvekseen.