Juhlakooste 1986-2006

Tänään 25.10.2006 on tullut kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun 14-vuotias Anssi Kela kiipesi ensimmäistä kertaa bändinsä kanssa esiintymislavalle. Harhaa.com juhlistaa näitä komeita pyöreitä vuosia pienellä historiikilla. Onnittelut Anssille ja kiitokset lukemattoman monista parhautta täynnä olevista hetkistä livemusiikin parissa! Toivomme niitä vielä paljon lisää!

20v1986Vuonna 1986 Vihdin yläasteen 7D-luokan kaverukset perustavat bändin. Anssi soittaa bassoa ja Antti Nieminen kitaraa. Rumpaliksi otetaan Antin isoveli Pete. Laulajaksi pestataan Arto ”Lertsu” Uotila ja Petri Praudasta tehdään kosketinsoittaja. Bändi kantaa nimeä Yhdeksäs Hetki ja he pääsevät ensimmäiselle keikalleen Vihdin seurakunnan kautta. Onesimuksella on levynjulkistuskeikka 25.10.1986 Nummelan seurakuntatalolla, jonne Yhdeksäs Hetki pestataan lämppäriksi. Pojat soittavat kaksi Pro Fiden kappaletta, Etsikää Herraa ja Viimeiseen kaupunkiin, laulusolistinaan Pro Fiden Mikko Kuustonen. Sukulaiset kehuvat keikkaa ja sitä kokoonnutaan juhlimaan Kelojen luokse kitaranmuotoisen täytekakun ääreen.

Riuttarannan leirikeskus 1987

Seuraavina viitenä vuotena 1987–1991 Yhdeksäs Hetki soittaa vuosittaiset 15 keikkaansa, paitsi 1991, jolloin bändi buukataan ”lamasta johtuen” vain 14 keikalle. Keikat ovat usein seurakunnan tilaisuuksissa tai kouluissa. Antista tulee kosketinsoittaja, Petri vakiintuu kitaristiksi ja vastaa Anssin kanssa biisien teosta. Rumpali vaihtuu jo toisen kerran, kun Ville Kela ottaa vastuun rummuista. Tyyli muuttuu hengellisestä kitarapopista hevimpään suuntaan. Omakustannekasetti nimeltään Kasetti näkee päivänvalon. Vuonna 1992 tehdään armeijavelvoitteiden vuoksi vain viisi keikkaa. Seuraavan vuoden maaliskuussa Yhdeksäs Hetki soittaa 86. ja viimeisen keikkansa.

 

 

 

20v1993Huhtikuussa 1993 bändin nimi ja tyyli muuttuvat: Pekka ja Susi on kitarapopin sanansaattaja. Kokoonpanoon pestataan Markus Poussa ja Anssin tontti laajenee laulaja-basistiksi. Pojat pääsevät valtakunnallisesta taidetapahtumasta Ranskaan Suomea edustamaan. Karhun elämää -kappale niittää suosiota. Lokakuussa Pekka ja Susi paistattelee jo Rockin SM-kisojen voittajana ja pääsee Tavastiallekin esiintymään.

 

 

 

 

 

20v1997Vaikka lokakuussa 1994 julkaistu albumi ei saakaan toivottua vastaanottoa, keikoilla käydään silti ahkerasti. Pekka ja Susi ei halua jäädä yhden hitin ihmeeksi, joten kaverukset tekevät hevimpiä tyylikokeiluita treenikämpällään ja jäävät 1996 virallisesti keikkatauolle hiomaan toista levyään. Paitsi Poussa, joka lähtee oikeisiin töihin. Helmikuussa 1997 Tähtilaulu-single menee radiosoittoon, mutta noste ei riitä albumin julkaisuun. Elokuussa Pekka ja Susi soittaa Nummelassa viimeisen virallisen keikkansa. Viidessä vuodessa keikkoja on kertynyt 90. Pekka ja Susi kuopataan tammikuussa 1999.

 

 

 

 

20v2001Vielä samana vuonna Anssi saa levytyssopimuksen sooloartistina ja alkaa pitkä biisinkirjoitus- ja levyntekosessio, joka huipentuu Nummela-levyn julkaisuun maaliskuussa 2001. Ensimmäinen soolokeikka on soitettu bändin kanssa lokakuussa 2000 Ravintola Sodan kutsuvierasyleisölle. Anssi keikkailee keväällä Martin-kitaroineen Samuli Edelmannin lämppärinä ja levyn suosion kasvaessa lähdetään bändin kanssa kiertämään Suomea erittäin perusteellisen kaavan mukaan. Bändiin kuuluvat Antti Karisalmi (basso), Anna Kuoppamäki (koskettimet), Ville Kela (rummut) ja Jani Auvinen (rummut). Kesällä kokoonpano vakiintuu niin, että Saara Metsberg tulee koskettimiin ja Auvisen tilalle toisiin rumpuihin Kelly Ketonen. Vuonna 2001 Anssi kiertää peräti 111 keikkaa! Vuonna 2002 tiukka tahti jatkuu, tauoista huolimatta kalenterissa on 75 esiintymistä.

 

20v2003Syksyllä 2002 alkaa hyvin ansaittu keikkatauko ja kakkoslevyn kokoaminen. Seuraava vuosi käynnistyy Greetings From New Jersey -tribuuttikiertueella, jossa esitetään Springsteenin kappaleita. Suuria kuvioita julkaistaan elokuussa 2003. Alkaa viidentoista keikan konserttisalikiertue ja siihen perään vielä klubikiertue ennen vuoden vaihdetta. Kiertuetta jatketaan toukokuussa, jolloin Ville on siirtynyt toisten rumpujen äärestä kitaristiksi. Syyskuussa 2004 jäädään keikkatauolle. Ennen kolmannen levyn julkaisua keikkoja kertyy yhteensä 67.

 

 

 

 

20v2006Lokakuussa 2005 kauppojen hyllyille tulee Anssin kolmas soololevy, Rakkaus on murhaa. Loppuvuodesta haetaan vauhtia muutamalla keikalla ja keväällä lähdetään reippaalle kiertueelle, jolla soitetaan pääasiassa vain hyviä keikkoja. Lokakuussa alkaa jälleen hiljaiselo keikkarintamalla ja seuraavan levyn valmistelu. Ollaan päästy tähän päivään, jolloin Rakkaus on murhaa -levyn julkaisun jälkeen on tehty 43 keikkaa.

Koko Anssin 20-vuotisen keikkauran saldo on kunnioitettavat 485 esiintymistä. Todellinen lukumäärä menee kuitenkin reilusti yli viidensadan, sillä mukaan ei ole laskettu lukuisia yksityiskeikkoja. Tästä on hyvä jatkaa matkalla kohti levylaulajan toivomaa pitkää uraa. Seuraavat Anssin keikat ovat 13.11. Ylöjärvellä Akun Tehtaan tv-nauhoituksissa ja 29.11. Helsingin Gloriassa. Keikoilla tavataan!

Anssin keikkojen täysi oppimäärä on täällä.