Paras asiantuntija aiheessa ”Anssi Kelan musiikki” on tietysti mies itse ja siksi tällä sivulla puheenvuoro onkin pääosin hänellä. Lainaukset ovat etupäässä Anssin kotisivuilla esitetyistä kysymyksistä ja vastauksista soolouran alkuvaiheesta (sulkuihin merkitty ajankohta), jolloin Anssilta ehdittiin kysyä kaikki mahdolliset kysymykset. Vastaukset ovat tänä päivänäkin päteviä.
Johdanto
Miten biisit syntyvät
Sanoitukset
Sanoitusten todenperäisyys
Biisien työstäminen
Soittaja
Laulaja
Esiintyjä
Tuottaja
Suosikit ja vaikuttajat
Neuvoja
Muuta
”Musiikkini on vuosikymmenten singer/songwriter -perinteestä ammentavaa tarinankerrontaa modernein maustein.”
”Osa lauluistani tulee elävästä elämästä ja osa päänsisäiseltä pururadalta. Kyseessä on klassinen cocktail faktaa ja fiktiota!”
”Pyrin biiseissä jättämään kaiken turhan pois. Niihin jätetään vain olennaisin.”
”Tavoitteeni on edelleen tismalleen sama kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten: tehdä hyvä biisi. Onnistumisen tunne nasevan laulun tehtyään on ehkä tämän homman nautinnollisin puoli – askel on jonkin aikaa erittäin kevyt. Sitten alkaa miettiä sitä seuraavaa biisiä…”
”Biisien kirjoittamisessa olen aivan toivottoman hidas. Vauhti on keskimäärin neljä biisiä vuodessa…”
”Biisien teko ajoittuu lähes aina öisiin tunnelmiin. Silloin on rauhallista.”
Missä on se paikka, josta hyvät laulut tulevat?
”En tiedä, ja jos tietäisin, kävisin siellä useammin. Niitä annetaan, ja silloin ne täytyy vain ottaa vastaan.”
Mikä inspiroi sinua tekemään musiikkia? (kysyjänä Pepsi)
”Kunpa tietäisin tämän, niin en varmaankaan muuta tekisikään kuin biisejä! Olen täydellisesti inspiraation armoilla; en tiedä mistä se aina tulee mutta tiedän, että ilman sitä laulujen tekeminen ei onnistu. Joskus saattaa kulua vuodenkin verran ilman että inspiraatio vierailee luonani ja sitten eräänä päivänä käy niin, että Jyrki on taustalla auki suoltaen jotain typerää tanssibiisiä ja yhtäkkiä kuulen siinä uuden biisin siemenen. Se tuntuu aina täysin sattumanvaraiselta, mutta ehkä tässä kaikessa pätee jonkinlainen universaali logiikka!” (9/01)
Moro! Voisitko selittää yksityiskohtaisesti alusta loppuun, miten biisisi syntyy? (Janne)
”Lähes kaikki biisini ovat saaneet alkunsa pienestä musiikillisesta ideasta; melodianpätkästä, sointukulusta. Näitä tupsahtelee päähäni aina silloin tällöin vailla minkäänlaista ennakkovaroitusta. Inspiraatio voi iskeä vaikka Pikku Kakkosta katsellessa. Toisinaan inspiroidun myös musiikista, jota sillä hetkellä kuuntelen ja päätän tehdä jotain saman tyyppistä.
Tämä musiikillinen idea jää sitten kummittelemaan päähäni ja jossain vaiheessa alan tuumailla sille tekstiä kaveriksi. Tämä vaihe saattaa kestää jopa useita kuukausia. Useasti vyyhti alkaa purkautua keksittyäni ns. avainsanan; sanan jonka tiedän kuuluvan oleellisesti biisiin. Sen ympärille alan sitten rakentaa tarinaa. Mietin etukäteen minkälaisen kaaren tarina tulee muodostamaan; mistä se alkaa, mihin se päättyy, mitä tapahtuu, keille tapahtuu, missä tapahtuu ja miksi. Kun nämä ovat selvinneet alkaa varsinainen kirjoittaminen, jonka varrella etukäteen suunnittelemani kuviot saattavat vielä muuttua radikaalistikin ja tarinaan tulee käänteitä, jotka ovat täydellisiä yllätyksiä itsellenikin.
Koko prosessi on siis erittäin hidas ja tästä syystä en teen kovinkaan montaa laulua vuodessa. Tänä vuonna olen tähän menessä tehnyt kolme biisiä. En kirjoita pöytälaatikkoon, koska prosessi itsessään karsii jyvät akanoista ja tiedän aina, että valmiiksi saamani biisi on periaatteessa riitävän hyvä levytettäväksi.
Näin ne yleensä syntyvät. Sitten on tietysti poikkeuksia sääntöön, kuten Nummela, joka syntyi erittäin nopeasti täysin tyhjästä ja johon tein ensin tekstin. Mutta sehän tässä tavallaan juuri onkin hienoa, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu! Biisinteko ei ole prosessi jota kykenisin hallitsemaan. Välillä tuntuukin, että en itse asiassa osaa tehdä biisejä – aina välillä vain satun saamaan sellaisen pyydykseeni.” (10/01)
Miten sävellyksesi syntyvät. Käytätkö jotain erityistä metodia kappaleiden tekoon?
”Yleensä ensin syntyy sävellys. Musiikillisia ideoita tupsahtelee tuon tuostakin ja suurimmasta osasta ei koskaan tule biisiä. Välillä joku juttu jää kuitenkin muhimaan päähän ja alan kehitellä siihen sopivaa tarinaa. Tämä vaihe saattaakin sitten kestää useita kuukausia! Kun vihdoin tajuan mistä biisi tulee kertomaan, niin lopullisen tekstin kirjoittaminen vaatii yleensä kahdesta kolmeen valvottua yötä. Tosin albumin nimibiisin, Nummelan, kanssa kävi juuri päinvastoin. Aluksi valvoin ne pari yötä vääntäen tekstiä. Sitten vain löin alle pari perussointua ja alkeellisen melodian – ja se oli siinä!” (muusikoiden.net-sivuiston haastattelusta, noin tammikuu 2001)
Onko helppo saada laulusta heti ensimmäisellä kerralla sellainen kuin lopputulos tulee olemaan? Siis pitääkö sun korjailla/vaihtaa sanoja tai riimejä ennenkö olet tyytyväinen? (Hanna)
”Vaihtelee biiseittäin. Yleensä joudun aina vaihtamaan ensimmäisestä versiosta ainakin pari riviä, mutta vaikeammat tapaukset vaativat jopa koko sanoituksen uudelleen kirjoittamista moneen kertaan. Eikä se ole yhtään kivaa…” (4/01)
Kerrot, että tekstit ovat sinulle biisiesi tärkein elementti. Lähes poikkeuksetta kuitenkin sävel syntyy ennen tekstejä. Voitko jotenkin selittää tätä ”ristiriitaa”. (Sami)
”Itselleni on vain helpompaa lähestyä biisintekemistä musiikin kautta. Melodiat, sointukulut ja musiikillinen tunnelma määrittelee aika pitkälti sen, minkä tyyppistä tekstiä alan kirjoittaa.” (11/01)
Mitä mieltä olet siitä että lauluntekijä ”lainaa” pienen melodian tai esim. kitarasoolon jostain toisesta kappaleesta? Onko se mielestäsi väärin vai onko sallittua varastaa pieniä pätkiä toisten kappaleista? (Masa)
”Kaikki lauluntekijät varastavat jatkuvasti toisiltaan – jos joku väittää muuta, niin hän valehtelee! Kaikki on kuitenkin musiikin alueella jo keksitty ja tehty tuhanteen kertaan. Todellista taidetta on naamioida varkaus siten, ettei kukaan huomaa! Lisäksi: Mielestäni itsetarkoituksellinen omaperäisyyden tavoittelu johtaa tavallisesti vain tekotaiteellisiin ja tylsiin lopputuloksiin!” (6/01)
Sanoituksesi ovat todella koskettavia ja inhimillisiä. Haluankin kysyä, miksi kirjoitat lauluja? Onko sinun ”pakko”? (Sinikka)
”En tiedä onko siihen laulujen laatimiseen mitään sisäistä pakkoa. Ei se ole oikeastaan minulle mikään purkautumiskeino – tuntuu vain, että se on homma jonka osaan. Välillä tosin näinkin laiska mies joutuu pakottamaan itsensä paperin ääreen, joten ehkä se ”pakko” tulee sitten siitä…” (6/01)SANOITUKSET
Miksi biisisi ovat tarinamaisia? (Psycho)
”Huomasin jossain vaiheessa nauttivani muiden artistien tarinankerronnallisten kappaleiden kuuntelusta, joten päätin alkaa tekemään sellaisia itsekin.” (4/01)
Hyvän plätyn olet tehnyt (Nummela), mutta mikäs miestä vaivaa kun kaikki biisit on niin surumielisiä? (Ricardo)
”Ei kai minua mikään vaivaa… Nick Cave on sanonut sen naulan kantaan: ”Lauluni saattavat kuulostaa surumielisiltä, mutta parempi niin kuin, että minä olisin itse surullinen.” Pätee täydellisesti minuunkin!” (4/01)
Noi on kyl aika kyynisii noi sun Nummelan sanotukset… mitä mieltä oot ite asiasta? (Anu)
”Itse en kyllä pidä tekstejäni kyynisinä. Ainakaan kyynisyys ei ole ollut lähtökohtana vaan enemmänkin asioiden, tilanteiden, tunnelmien ja tapahtumien realistinen välittäminen ja visioiminen kuulijalle. Teksteihini voi tietysti halutessaan suhtautua kyynisesti ja kuitata ne kornina sosiaalipornona, mutta se ei taas ole minun ongelmani vaan kuulijan.” (4/01)
Pystytkö käsittelemään lauluissasi kaikkia elämäsi asioita vai onko sinulla jotain niin pyhää, kipeää tai muuten sellaista asiaa, että sitä ei vain voi oksentaa suoraan kuuntelijan kasvoille? (Magnus)
”Tämäntyyppisten tekstien parissa askarrellaan tosiaankin jatkuvasti sen rajan kanssa. Milloin mennään liian pitkälle – missä vaiheessa omakohtaiselta kuulostavasta kuvauksesta tulee pelkästään kornia ja tukalaa kuultavaa?
Itse löysin ainakin yhden rajan tehtyäni viime syksyllä biisin, joka käsitteli syöpää. Periaatteessa teksti oli ihan hyvä, mutta näköjään ihan mistä tahansa aiheesta ei saa tehtyä toimivaa biisiä. Ainakin sillä kertaa menin vähän liian pitkälle…” (4/01)
Sanoitukset
”Eivät biisini tietenkään ole mitään roiskaisuja; en suolla paperille ensimmäisenä mieleeni tulevia sanoja mitään sen kummemmin miettimättä. Kyllähän minä puntaroin sanojani hyvinkin tarkkaan ja pitkiä aikoja, mutta siitäkin huolimatta niihin tuntuu kuulijoiden mielestä usein kätkeytyvän asioita ja teemoja, joita en ollut itse lainkaan tullut ajatelleeksi. Sanat ovat hassuja!
Ajattelen biisiä kirjoittaessani hyvin tarkkaan yksittäisiä sanoja ja niiden välittämiä mielikuvia ja tunnelmia. Ajattelen myös tarinan kaarta, hahmoja ja heidän tekojensa oikeutusta. Pyrin kuitenkin toimimaan fiilispohjalta siinä mielessä, etten ajattele sitä yhtä laulua suurempia kokonaisuuksia. En esimerkiksi ajattele kappaleen mahdollista hittipotentiaalia tai sitä sopiiko se tulevaan albumikokonaisuuteen. Nuo asiat kuuluvat kategoriaan ”sen ajan murheet”.” (3/02)
Miksi laulat Nummela-biisissä ”Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään/ ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa”, kun olisit saanut toimivan riimin laittamalla ”koiran kanssa… kuljetaan”. (Anniina)
”Mitä tulee riimittelyyn, niin uskon sanoittamisessa tarinan välittämisen ja tunnelman luomisen olevan huomattavasti napakkaa loppusoinnuttelua tärkeämpiä asioita. Täydellisten riimien tavoittelusta tulee nopeasti epätoivoista rautalangasta vääntämistä ja sanallisen tetriksen pelaamista – varoittavana esimerkkinä tästä Eppujen ”Hipit rautaa” -biisi. Kyllä minä varmaankin pyörittelin vaihtoehtona myös tuota ”kuljetaan” (minä oikeasti aina mietin jokaista sanaa!), mutta mielestäni kiipeäminen on huomattavasti kulkemista kuvaavampi termi.” (5/01)
Lisää riimittelystä
”Olen joskus käyttänyt tehokeinona sitä, että kirjoitan biisiin riimit mutta käännekohdassa jätänkin äkkiä riimin pois. Onnistuessaan tällä on kuulijan pysäyttävä efekti. Kyseinen Mikan faijan BMW:n kohta on esimerkki tästä.
Muutenkin olen sitä mieltä, että tarina ja sisältö ajavat ehdottomasti muodon edelle. Jos minulla on ongelmia rimmaamisen kanssa, niin jätän riimin suosiolla pois mikäli vain sanat muuten välittävät oikean kuvan ja tunnelman.” (10/01)
Haluatko esittää musiikillasi jotain sanomaa?
”Haluan vain kertoa todenmakuisia tarinoita. En oikeastaan edes mieti välittäväni minkäänlaista sanomaa. Biiseissäni on vain erilaisia henkilöhahmoja ajautuneena erilaisiin, yleensä epätoivoisiin, tilanteisiin. Kukin heistä yrittää ainoastaan selviytyä parhaaksi katsomallaan tavalla.” (muusikoiden.net-sivuiston haastattelusta, noin tammikuu 2001)
Laulujen tulkinnasta
”Minun puolestani biisejäni saa analysoida vaikka niin paljon, ettei veri kierrä. Mielestäni vaarallisempaa on se jos artisti itse asettaa rajat kappaleiden ”oikealle” tulkinnalle. Biisien pitää antaa elää omaa elämäänsä.
Olen myös sitä mieltä, että kuulijan persoonallinen tulkinta on aina oikea. Jos joku kuulee minun biiseissäni asioita, joiden olemassaolosta en itse tiennyt mitään, niin minkäs minä sille voin – silloinhan ne ovat siellä. Voin tietysti paljastaa oman versioni tapahtumista ja mitä olen laulua tehdessäni ajatellut, mutta se tuskin muuttaa kuulijan tulkintaa miksikään eikä illuusion rikkominen tavallisesti palvele kenenkään tarkoitusta.” (3/02)
”Pyrin nykyisin nimenomaan välttämään symboliikkaa, mutta tietysti vaikka säätiedotuksen voi nähdä vahvasti vertauskuvallisena mikäli niin haluaa. Jokainen käsittelee ja ymmärtää kaiken kuulemansa omalla tavallaan. Ehkä minun teksteissäni kyse on kuitenkin irtonaisisten rivien mahdollisista muista merkityksistä kuin siitä, että kokonainen lyriikka olisi allegoria jostain. Kuten aiemminkin olen todennut, niin minun puolestani sanoitusteni persoonallinen tulkinta on ihan ok ja sivusta seurattuna melko viihdyttävääkin. En kuitenkaan aio ryhtyä antamaan kenellekään ”kuunteluohjeita” biisieni oikeaan ymmärtämiseen. Jos jonkun mielestä Nummela -albumi on allegoria vaikkapa Star Wars -trilogiasta, niin sitten se varmaankin on sitä…” (7/02)
Aiemmat vertauskuvalliset tekstit
”Tein aikoinani noita symbolisia tekstejä lähinnä peittääkseni sen, ettei minulla ollut mitään sanottavaa… Elämässä ei tietysti koskaan kannata sulkea ovia perässään ja vannoa, ettei koskaan enää tee tiettyjä asioita, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen vihdoinkin löytänyt ääneni tekstintekijänä ja aion jatkaa samalla linjalla. Eli voimakasta symboliikkaa ei ainakaan vähään aikaan ole luvassa – mutta eihän sitä koskaan tiedä jos taas joskus…
Yksi syy kielikuvallisuudesta luopumiseen oli se, etten koskaan kokenut olevani siinä erityisen hyvä. Minulla ei siis ole sinänsä mitään symbolisia tekstejä vastaan, mutta fiilikseni omien tekstieni suhteen oli aina se, että ne kumisivat koreiden sanojen alla tyhjyyttään. Vaikka onhan siellä toki tekstejä, joista olen ihan oikeasti ylpeäkin. Ylpeämpi olen kuitenkin näistä ”uusista” sanoituksistani. Ne jakavat ihmiset voimakkaasti puolesta ja vastaan, mutta ainakin ne ovat minun kuuloisiani ja nousevat esiin muusta tarjonnasta. Joidenkin mielestä ne nousevat esiin hyvyydellään ja joidenkin toisten mielestä huonoudellaan, mutta olen huomannut, että hyvin harva jää kylmäksi. Pekka ja Susi -yhtye ei koskaan herättänyt tällaisia intohimoja.” (3/02)
Kirosanat
”Kirosanojen käytössä on tietysti mielenkiintoinen ristiriita, sillä tavallisessa puheessa minä en kiroile juuri lainkaan. Biisejä tehdessä yritän kuitenkin eläytyä laulamiini hahmoihin ja tilanteisiin. Esimerkiksi tuon Laulun petetetyille ”kuka vittu sinä olitkaan” -rivi on mielestäni perusteltu. Kirosana tuossa yhteydessä kuvaa parhaiten tilannetta ja järkytystä. Sitä paitsi se samalla paljastaa meille jotain siitä ”tyhmästä rillipäästä”, hänen luonteestaan ja asenteestaan.
Sama pätee Millaan ja ”helvetti” -sanan käyttöön. Ei kiroilu lauluissani ole minulle mitenkään itsetarkoituksellista. En yritä tavoitella sillä rankkuutta ja katu-uskottavuutta – nuo hahmot nyt vain sattuvat käyttämään sellaista kieltä. Ehkä tietynlainen aitous ja rehellisyys on ennemminkin se mitä yritän tavoittaa.” (12/01)
Suhtautuminen laulujen sisältöön
”Monet ottavat musiikin niin vakavasti. Kuten se mieshenkilö, joka tulee keikan jälkeen tilittämään minulle ensimmäisenä biisinä esittämäni Murhaballadin kauheutta. Hän oli sanojensa mukaan purskahtanut laulun synkkyyden edessä itkuun ja keikasta nauttiminen oli tämän jälkeen ollut mahdotonta. Hän tivasi minulta millainen ihminen oikein olen kun teen niin kamalia sanoituksia. En oikein saa selitettyä miehelle, ettei se jos biiseissäni tapetaan tee suinkaan minusta tappajaa. Eikä se, että lauluni ovat melankolisia tee minusta alakuloista ihmistä. Yritin kirjoittaa Murhaballadin Johnny Cashin ja Hank Williamsin jalanjäljillä, lajityypin perinteitä kunnioittaen. Muodoltaanhan se on kuin mikä tahansa dekkari: tapahtuu rikos ja seuraa rangaistus. Viihteeksihän se on tarkoitettu; kerrotaanhan nuotiotulillakin kummitusjuttuja ja yömyöhään televisiosta on hienoa katsoa jännittäviä sarjoja. Ei sitä pidä sen vakavammin ottaa eikä minusta sen perusteella kannata vääntää psykoanalyysia…” (Anssin kotisivujen keikkapäiväkirjasta 12.10.2001)
Millainen todellisuuspohja noilla biiseilläs on? (Ansku)
”Minä en ala spekuloimaan biisieni todenperäisyydellä. Olen pyrkinyt tekemään sanoitukset siten, että ne kuulostaisivat mahdollisimman todellisilta. Joissakin biiseissä onkin tosielämässä tapahtuneita asioita; niitä on tapahtunut joko minulle, tai olen kuullut niiden tapahtuneen muille. Jotkut tapahtumat ovat puolestaan pelkkää sepitettä. Laulujen kirjoittaminen on pitkälti myös täydellisen illuusion rakentamista ja nyt kun näyttää, että olen tässä onnistunut, niin en tietenkään lähde vesittämään mystiikkaa analysoimalla kaiken kuoliaaksi. En usko, että siitä olisi kenellekään mitään hyötyä. Joten tästä syystä ette ole saaneet tämänkaltaisiin kysymyksiin vastausta. Ettekä tule saamaan! Vien salaisuuden mukanani hautaan…
Ainoan poikkeuksen teen ”Nummela” -biisin kohdalla. Laulu on niin selkeästi omaelämänkerrallinen, että on kaiken analyysin ulkopuolella. Eli ”Nummela” on tosi tarina tämän laulajan elämästä.” (6/01)
Ootko kirjottanu kaikki biisit omasta elämästäs? (Miinä)
”Osan, mutta en kaikkia. Myös kavereiden elämä kelpaa biisin aiheeksi!” (2001)
Mieltäni on pohdituttanut Nummela-levylläsi tosipohjaisten biisien tarinoiden ihmiset. Eli kysyitkö ihmisiltä luvan heistä kertovan laulun tekemiselle vai kuuletko myöhemmin vihaista kuittia biisiesi tarinoiden tosipohjaisilta henkilöiltä? (Anu T.)
”Olen etukäteen maininnut, että nyt tuli tehtyä tällainen biisi. Toistaiseksi ei kukaan vielä ole alkanut kuumotella!” (4/01)
Miten valitset biiseissäsi esiintyville henkilöille nimet? Ovatko ne jotenkin sinulle läheisiä nimiä, vai mielestäsi kauniita? Vai onko aivan sattumaa mikä nimi mihinkin biisiin tulee? (Harhaa)
”Osa nimistä on vain nimiä; osa taas tulee tuntemistani henkilöistä. Välillä huvittelen sillä, että laitan biiseihini seikkailemaan kavereitani tai sisaruksiani… He tavallaan näyttelevät päässäni laulujeni tarinat.” (6/01)
Lauluissasi kuultavat elämäntarinasi soivat monta kertaa päivässä maanlaajuisissa radiolähetyksissä. Eikö sellainen ala ahdistaa jossakin vaiheessa? (Pasi vain)
”Vaikka biiseissäni tietysti on varsin henkilökohtaisiakin asioita, niin eipä niiden saama hurja suosio ole vielä kertaakaan ahdistavalta tuntunut! Sitä tekee tietysti valintoja siinä vaiheessa kun niitä kappaleita laatii – jos jokin asia kuulostaa laulettuna liian henkilökohtaiselta ja tukalalta, niin jätän sen sitten kirjoittamatta. Nykyisin biisit elävät täysin omaa elämäänsä. Kun esimerkiksi esitän niitä keikoilla, niin eivät ne kaikkein intiimeimmätkään tekstit tunnu enää välttämättä omakohtaisilta kokemuksilta. Ne ovat etääntyneet omasta elämästä ja niistä on tullut vain laulun sanoja, jotka kuuluvat paikalleen. Ei niihin osaa enää suhtautua puhtaan subjektiivisesti.” (7/01)
Oletko enemmän soitannollisesti kiinnostunut akustisesta meinigistä ja vaatiiko musiikkisi väkisin sähköä? (Peräkamarimuusikko Kokkolasta)
”Periaatteessa olen enemmän kallellani akustisuuteen päin. Pidän työskentelytavasta, jossa musiikillisen idean ja lopputuloksen välinen matka on mahdollisimman lyhyt – akustisuus mahdollistaa tällaisen ajattelun. Mutta onhan sähköisessäkin soitossa ja täysillä päästelemisessä kieltämättä myös puolensa!” (4/01)
Minua kiinnostaisi tietää se missä järjestyksessä soitat instrumentit levyttäessä? (Pete)
”Järjestys vaihtelee jonkin verran tilanteen mukaan, mutta yleensä tapahtumaketju on suunnilleen tällainen:
Rummut -> basso -> kitara -> laulu -> mausteet (koskettimet, perkussiot, huuliharppu jne.) -> taustalaulut” (8/01)
Olet soittanut itse lähes kaiken Nummela-albumillasi. Mutta onko biisejä ennen levytystä soitettu bändin kanssa, vai pystytkö todella kuulemaan päässäsi muut instrumentit kun kehittelet esimerkiksi kitarakuvioita? (Heidi)
”Biisejä ei ennen niiden levyttämistä ollut soitettu kenenkään kanssa. Yksinään soittaminen ja nauhoittaminen on tavallisesti loputonta kokeilua: Ensin tulee rakennettua jonkinlainen komppipohja, jonka päälle sitten ryhtyy fiilistelemään muita soittimia. Kun kaikki on lopulta tehty, huomaa ettei se alkuperäinen komppi sittenkään toimi ja homma alkaa alusta…
Yleensä minulla on ennen nauhoitusten aloittamista päässäni hyvinkin tarkka kuva kokonaisuudesta, mutta idean lopullinen kantavuus selviää vasta kun on saanut kaikki soittimet soitettua. Tämä on tietenkin erittäin aikaa vievä tyyli toimia; bändin kanssa ideoita kokeillessa niiden toimivuus selviää parissa minuutissa. Yksin soittaessa saa yleensä puuhailla tuntitolkulla, ennen kuin kokonaisuus alkaa hahmottua.” (8/01)
Miten monta soitinta sä yleensä käytät demon tekemiseen? (Crazy Horse)
”Yleensä kolmea tai neljää. Joskus enemmän, joskus vähemmän.” (8/01)
Yksi asia ihmetyttää: miten olet saanut muutamien Nummela-albumin biisien niin valmiit saundit aikaan kotioloissa? 12-raituri taitaa olla aika kone, kun osaa käyttää? (Pasi)
”12 raitaa riittää tarvittaessa, mutta asettaa tietysti myös paljon rajoituksia. Toisaalta pidän juuri tuosta raitamäärästä. Se ainakin pakottaa analysoimaan, että mitkä jutut ovat oikeasti olennaisia ja tärkeitä.” (7/01)
Millä sä teet rumpuraidat kotistudiossasi? (Crazy Horse)
”Joko soitan itse tai käytän luuppilevyä. Rumpukoneita tms. en omista.” (8/01)
Miten monta neliötä sun kotistudio on? (Crazy Horse)
”Melko pienihän se on; tarkkaamo 14 neliötä ja soittotila 8 neliötä.” (8/01)
Huom. nykyisin Anssin kotistudio on eri paikassa, mutta vieläkin pienempi! Päivitämme ajanmukaiset vastaukset tähän piakkoin!
Kauanko oot soittanu? Ja mikä oli eka oma soitin? (fanisi)
”Ensimmäinen soittimeni oli viulu – en tainnut tuolloin olla vielä kouluikäinenkään. Viulu vaihtui selloon, jota soitin seitsemän vuotta. Sello vaihtui vielä kontrabassoon, mutta siinä vaiheessa oli jo aika selvää, ettei minusta tule klassista muusikkoa. Sain ensimmäisen sähköbassoni ollessani kolmentoista ja se oli sitten menoa… Basso oli pitkään pääinstrumenttini; kävin 90-luvun alussa jopa opiskelemassa sen soittamista vajaan lukuvuoden ajan Oulunkylän Pop-jazz konservatoriossa, mutta eipä ollut sekään homma minua varten. Nykyisin tulee enemmän soiteltua kitaraa ja milloin mitäkin… Kaikkea mikä soi täytyy koettaa! Basso lienee kuitenkin edelleen se instrumentti, minkä soittamisessa olen oikeasti hyvä!” (6/01)
Miten kauan sä oot soittanut kitaraa? (Crazy Horse)
”Olen rämpytellyt satunnaisesti 13-vuotiaasta. Vakavammin kitaransoittoon aloin suhtautua muutama vuosi sitten.” (8/01)
Soitteletko paljon eri soittimia noin niinku päivittäin, kun sulla tuntuu ne olevan aika hyvin hallussa? (Joba)
”En tavallisesti soittele yhtään mitään. Silloin kun on biisintekofiilis, otan kitaran käteen. En ole harjoitellut minkään soittimen soittamista yli kymmeneen vuoteen.” (10/01)
Osaat siis soittaa kitaraa, pianoa, bassoa, rumpuja, huuliharppua… Mitä vielä? Voisitko luetella kaikki soittimet, joita käyttää osaat? (Anniina)
”En jaksa ryhtyä luettelemaan kaikkia soittimia, joista saan äänen aikaiseksi – niitä on aika monta. Mutta sellaisia soittimia, joita katson oikeasti osaavani soittaa, onkin sitten huomattavasti vähemmän. Parhaiten soitan bassoa, koska se oli niin monta vuotta pääinstrumenttini. Nykyisin suurin osa ajastani kuluu räpiköidessä kitaran parissa – ehkä vielä jonain päivänä opin soittamaankin sitä!” (8/01)
Tekninen taituruus
”Musiikin valjastaminen soittotaidon keppihevoseksi jättää minut tavallisesti täysin kylmästi – en millään jaksa innostua kaiken maailman tilu-villeistä.” (6/02)
Multi-instrumentalisti
”Kela soittaa levyllä lähes kaikkia instrumentteja itse. – Kai mulla on sellanen Lenny Kravitz/Stevie Wonder-syndrooma. Ja kun bändissä soittaessa on niin sidottu omaan instrumenttiin, halusin nyt kokeilla siipiäni. Mulla on asioista oma näkemykseni. Olisi ollut vähän rasittavaa selittää jollekin ideaani pari tuntia studiossa, kun samassa ajassa olisin itse nauhoittanut sen jutun jo kolme kertaa.” (Ylioppilaslehti 2001)
Minkä merkkisiä kitaroita/bassoja omistat? (turhien kysymysten esittäjä)
”Omistan vaikka minkä merkkisiä soittimia, mutta parhaiksi havaitut ovat Martin, Gretsch ja Fender – näihin luotan!” (kesä 2001)
Kitarat
”Martineja on montaa eri mallia. Omani olen ostanut täysin akustisina ja laitattanut niihin jälkeenpäin mikit. Kummassakin kitarassa on täysin samanlainen, Highlanderin valmistama mikityssysteemi: tallan alla on piezomikki ja kitaran sisällä, kaikuaukon alapuolella, on pikkuruinen konkkamikki kitaran kannen palkkeihin kiinnitettynä. Kitarasta lähtee steropiuha, joka kytkeytyy kahteen DI-boxiin. Tällä systeemillä saa aikaan todella hyvän soundin mutta ongelmana on tuo konkkamikki, joka on älyttömän herkkä poimien kitarani lisäksi kaiken muunkin lavalla tapahtuvan. Miksaajani mukaan mikkiä ei yleensä voi pitää edes päällä, joten keikalla akustiseni tulee tavallisesti vain piezon kautta. Mikä on ikävää, sillä pelkkä piezosoundi on aika ankeaa narinaa.
Kielet vaihdan kaikkiin kitaroihini n. kerran viikossa, joskus useammin (tämä siis silloin kun olen tien päällä). Olen huomannut, että vaihtoväliä tihentämällä kielten katkeamiset kesken keikan ovat vähentyneet dramaattisesti.
Soittamisesta: itse soitan plektran sijasta sormilla. Se sopii paremmin omaan soittotyyliini, mutta ei plektrasoitossakaan mitään vikaa ole. Toisinaan plektraa onkin lähes pakko käyttää kun sormilla ei saa riittävän iskevää soundia (tai kun sormet ovat muusina…).” (2/02)
Capon käyttö
”Olen alunperin säveltänyt ja levyttänyt Puistossa -kappaleen A-mollissa. Huomasin kuitenkin, että keikkatilanteessa minun on vaikea laulaa sitä, menee vähän liian matalalta. Laittamalla capon kitarani toiselle nauhavälille, voin soittaa kappaletta vanhalla soinnutuksella, mutta sävellaji onkin nyt H-molli! Eli capo puristaa kaikkia kieliä siten, että kitaran vapaiden kielien sävelkorkeus muuttuu.
Joitakin biisejä olen tarkoituksella tehnyt capon kanssa. Sen käyttö muuttaa sointujen ja koko kitaran luonnetta mielenkiintoisella tavalla. Käytän capoa myös Nummelassa, Kaunottaressa ja Basistissa sekä Faijan haamussa.” (1/02)
Basso
”Basson soittajana Anssi on harvinaisen lahjakas. Muistan esimerkiksi kun se oli levyltä opetellut korvakuulolta soittamaan sellaista Jaco Pastoriuksen biisiä, jota toiset ei opi soittamaan edes nuoteista. Anssi opiskeli bassonsoittoa lyhyen ajan Oulunkylän pop-jazz opistossa. Se opettaja oli kuulemma sanonut, että ei hän pysty enää Anssille mitään opettamaan, korkeintaan antamaan biisiläksyjä.” (Antti Niemisen haastattelusta 10/02)
Minkämerkkisiä ja -mallisia huuliharppuja käytät? (Kaale)
”Hohnereitahan nuo harppuni ovat. En ole sen kummemmin perehtynyt eri mallien eroihin; tavallisesti kävelen vain soitinkaupan tiskille ja pyydän D-harppua tai G-harppua – mitä nyt satun kulloinkin tarvitsemaan. Soitan harppua jonkun aikaa ja kun se ei enää soi kunnolla, ostan uuden.” (9/01)
”En tiedä niistä juuri mitään. Vain sen verran, että kun asettaa oikeassa sävellajissa olevan harpun suun eteen ja sitten hengittää sisään ja ulos, niin hyvältä kuulostaa! Tuossa on osapuilleen koko tietouteni huuliharpuista…” (1/02)
Soitteletkos Nummela-levyllä velipojan rumpusettiä? Mikä se muuten on? Miten mikitit rummut siellä mökillä ja muutenkin? (Joba)
”Soitin velipojan rummustoa. Samaa mitä Ville käyttää tällä hetkellä keikoillani, eli Ludwigin settiä vuodelta 1964. Ringolla oli aikanaan samanlaiset… Mikitin mökillä rummut yhdellä mikillä. Iskin mikrofonin setin eteen noin metrin päähän ja painoin nauhoitusnappulaa.” (11/01)
Ootko hyväkin soittamaan rumpuja? (Lasse)
”En minä niitä rumpuja osaa oikeasti hyvin soittaa – kunhan vain koputtelen vähän sinne päin…” (6/02)
””Aidoimmillaan” ääneni on ehkä biiseissä Kaunotar ja Basisti sekä Esko Riihelän painajainen. Nuo ovat kotiolosuhteissa tehtyjä äänityksiä eikä ääntäni ole niissä käsitelty millään tavoin. Ei kaikuja, ei mitään – raakaa meininkiä!” (6/01)
Mä kuuntelin mun isällä sitä Pekka ja Susi -levyy. Miks sun ääni on siinä IHAN erilainen?! (Elsa)
”Lauloin tosiaankin Pekka ja Susi -aikoina täysin eri tyylillä. Olin varsinainen kiljukaula; osasin laulaa ainoastaan kovaa ja korkealta. Kyseinen tyyli kävi voimille ja vei pisteeseen, jossa aloin oikeasti vihata koko laulamista – ei ollut kivaa kun kurkkuun sattui. Sitä paitsi kuulostinkin erittäin penäävältä… Pekan ja Suden jälkeen päätin tietoisesti muuttaa laulutapaani: aloin laulaa matalammalta ja ennen kaikkea huomattavasti hiljempaa – lähes puhevoimakkuudella. Tämä resepti on toiminut hyvin ja olen huomannut nauttivani jälleen laulamisesta.” (9/01)
Oletko koskaan ottanut laulutunteja vai oletko enemmänkin suihkussa laulamaan oppinut? (TM)
”En ole ikinä opiskellut laulamista (ja sen kyllä kuulee…). Lauluääneni on muuttunut todella paljon niistä ajoista kun aloitin laulamisen. Aluksi piti parin vuoden ajan hoilata erittäin tukkoisella soundilla mutta sitten ääni jotenkin avautui.” (7/01)
Onko kiva laulaa? (Laura)
”Nykyisin laulaminen tuntuu oikein kivalta. Joskus aikaisemmin yritin laulaa korkealta ja kovaa, jolloin se oli pelkkää tuskaa.” (2001)
Kuinka vanhana oli sun eka julkinen esiintyminen? (Minna)
”On varmaankin ollut viulunsoittoa jossain musiikkiopiston syysmatineassa… Sanotaan vaikka seitsemän, niin ei mene ainakaan paljoa pieleen!” (8/01)
Millainen on hyvä yleisö? (Oranssihuivipää)
”Hyvä yleisö osaa pitää ääntä oikeassa paikassa, mutta olla tarvittaessa myös hiirenhiljaa.” (8/01)
Liveversio vs. studioversio
”Levystä poikkeava soundimaailma ja sovitukset on huolellisesti harkittu teko. Haluan tietoisesti tarjota keikoilleni saapuville kuulijoille erilaiset tulkinnat levyn biiseistä. En ole ikinä ymmärtänyt valtavirran käsitystä, että keikoilla pitäisi pyrkiä toistamaan mahdollisimman tarkasti kaikki levylle soitettu. Sitä levyähän on mahdollista kuunnella kotonakin? Biisien kuuluu elää ja kasvaa; levytetty versio on vain yksi dokumentti kasvuprosessin varrelta.” (5/01)
”Levyllehän tarttuu yleensä ne biisin jossain määrin haparoivat ensiaskeleet. Kappaleethan on usein aika uusia, kun ne laitetaan jo levylle. Nuo liveolosuhteissa testatut ja kehitetyt laulut ovat ehkä jossain varhaisteini-iässä nyt. Vähän kasvaa viikseä ja silleen. Me ollaan tarkoituksellakin soitettu numeroita livenä eri lailla levyversioihin nähden. ’Nummelallahan’ on melkoisesti konematskuakin ja toki livenäkin voisi laittaa sen minidiscin soimaan sinne taustalle ja vetäisi kappaleet sitten siihen päälle aina samalla tavalla. Se ei kuitenkaan kiinnosta tippaakaan. Parin vuoden studiosession jälkeen ei oikein huvita mennä tekemään sitä levyä lavalle uudestaan ja uudestaan.” (Soneraplazan haastattelusta 7/01)
Bändi ja biisit
”Näitä biisejä on ollut hirveän kiva soittaa osaavan yhtyeen kanssa keikoilla. Mä olen saanut noilta muilta jätkiltä hirveästi ideoita ihan ’Nummelan’ kappaleisiinkin liittyen. Ne ovat opettaneet mulle koukkuja, jotka eivät olisi ikinä tulleet mieleeni. On hieno huomata, että laulut elävät ja kehittyvät koko ajan.” (Soneraplazan haastattelusta 7/01)
”Yksi pointti on muiden muusikoiden mukanaan tuoma panos: Albumihan on hyvin pitkälle minun yksinään soittamani, jolloin se on samalla myös eräänlainen Anssi Kelan näköispatsas. Bändiä kasatessani valitsin tietoisesti soittajiksi henkilöitä, joiden tiesin pystyvän tuomaan biiseihin omaa persoonaansa. Olen antanut bändilleni erittäin vapaat kädet – jokainen on sovittanut oman tonttinsa. Tällä tavoin biiseissä on nyt ensimmäistä kertaa kuultavissa muusikoiden välinen vuorovaikutus. Levyltä tämä elementti puuttui ja olen nyt bändin kanssa soittaessani huomannut, että minulla on ollut sitä myös ikävä!” (5/01)
”Yleisöltä olen useasti saanut positiivista palautetta siitä, että on mukava nähdä kun soittajilla on lavalla oikeasti hauskaa. Olen samaa mieltä. Mikäli lavalla olisi minun lisäkseni kelloa vilkuilevia eltaantuneita ammattimuusikoita, niin kyllä se vetäisi koko jutulta mattoa alta. Olen alusta lähtien yrittänyt rakentaa yhtyeestäni oikeaa bändiä ja tästä syystä antanut kaikille vapaat kädet luoda oman paikkansa kokonaisuudessa. Tämä on mielestäni onnistunutkin, enkä usko, että kukaan soittajista pitää Anssi Kelan bändissä soittamista vain puhtaana työpaikkana. Näin ainakin luulen; pitääpä kysyä joskus…” (7/02)
Heittäytyminen
”Teen bändini kanssa jokaisella keikalla asioita, joiden onnistumisesta ei ole mitään takeita! Välillä riski kannattaa; silloin on mahdollisuus saavuttaa jotain taianomaista ja käsinkosketeltavan ainutlaatuista. Välillä taas mennään sitten rytisten metsään, mutta sekin on vain elämää. Ja ennen kaikkea eläVÄÄ! Uskon, että kaikki tämä tarjoaa yleisöllekin huomattavasti mielenkiintoisemman ja mieliinpainuvamman keikkakokemuksen, kuin pelkkä orjallinen, huolellisesti harjoiteltu ulkoaluku.” (5/01)
”Me ei olla tämän kokoonpanon kanssa pidetty yksiäkään treenejä. Kun uusia biisejä on tuotu settiin mukaan, se on tapahtunut niin, että mä olen näyttänyt ennen keikkaa soinnut ja sitten se on soitettu yleisön edessä. Onhan se välillä aikamoista heittäytymistä. Sellainen vaatii aika kovaa uskallusta, mutta mun mielestä elävän musan pitää soundata elävältä. Levy on jo tehty enkä mä halua tehdä sitä juttua uudestaan. Nyt on kiva mennä lavalle ja etsiä biiseistä uusia puolia.” (Soundi 12/01)
”Uusien reittien löytäminen tutuista biiseistä kesken keikan on tämän homman parhaita puolia ja aion jatkossakin jatkaa niiden etsimistä. Hinta jonka joudun tästä maksamaan kuuluu soittovirheinä ja sanojen unohteluna, mutta palkintona tulee silloin tällöin keikkoja, joilla tuntee melkein lentävänsä – voi tehdä mitä huvittaa ja kaikki äänet osuvat maaliin.” (2/02)
”Jatkaakseni vielä Keikan Syvimmästä Olemuksesta: On tietysti niin, että tämä on myös palveluammatti ja maksava yleisö pitää ottaa esiintymistilanteessa huomioon. Bändin nautinto ja yleisön nautinto eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia asioita – päinvastoin! Uskon vakaasti, että keikalle saapuneet kuulijat saavat rahoilleen parhaan vastineen silloin kun esiintyjä muistaa esittävänsä elävää musiikkia. Mielestäni yleisön huomioon ottamista on nimenomaan se, että on jatkuvasti valmis aistimaan yleisen tunnelman ja heittäytymään sen vaatimalla tavalla. Tällöin yleisöllä on mahdollisuus olla ”bändin kuudes jäsen”. Hyviä keikkoja voi toki tehdä toistamalla kaavamaisesti ilta illan perään huolellisesti ulkoa opetellun ohjelmiston, mutta tuloksena on ennen pitkää leipiintynyt ja väsähtänyt yhtye. Ketä sellainen kiinnostaa? On parempi pitää kaikki jatkuvasti varpaillaan. Musiikillisia riskejä on tietysti otettava hyvän maun rajoissa: en aio esimerkiksi ”eläytyä” soittamaan 20 minuutin bluessooloja…” (2/02)
”Tunnelma on kokeiluun kannustava ja ainakin minä improvisoin kitarani kanssa oikein urakalla. Seuraa vaarallisia tilanteita ja lukuisia virheitä, mutta myös joitakin hienoja hetkiä, joiden löytäminen kannustaa aina ilta illan jälkeen uusiin kokeiluihin. Huomaan nykyisin olevani kitaristina itsevarmempi. Sekunti ennen soolon alkamista minulla ei ole vielä aavistustakaan siitä mitä tulen soittamaan – heittäydyn vain fiiliksellä tilanteeseen. Välillä tietysti ajan itseni mahdottomiin paikkoihin ja lopulta umpimetsään, mutta aina silloin tällöin onnistun löytämään nuottien viidakosta juuri ne oikeat äänet, jotka johdattavat turvallisesti takaisin biisiin. Ja juuri se niiden etsiminen on hauskaa – ei se, että tietäisin etukäteen missä ne ovat.” (Anssin kotisivujen keikkapäiväkirjasta 11.10.2001)
Festareilla soittaminen
”Isoissa festivaalikeikoissa ja pienissä klubeissa on kummassakin omat hyvät ja huonot puolensa. Festareissa parasta ovat tietysti isot puitteet ja suuret ihmismassat. Iso yleisö on kuitenkin kaksiteräinen miekka: yhtäältä on hienoa soittaa suurelle määrälle ihmisiä, mutta toisaalta isoille massoille esiintyessä keikasta ei yleensä voi tehdä kovinkaan intiimiä kokemusta. Oma musiikkini kun sisältää kuitenkin ehkä enemmän intiimiä fiilistelyä kuin stadioninmentävää pullistelua. Toisinaan festarikeikoilla tuleekin sellainen fiilis, että musiikin pienet vivahteet ja nyanssit menevät vähän hukkaan kun koko ajan tekisi mieli vain tuulettaa täysillä…
Festivaaliyleisö on myös monasti hiukan kärsimätöntä ja haluaisi vain kuulla ne suurimmat hitit. Tämä on ymmärrettävää, sillä aika harva lähtee festareille kuullakseen vain yhtä artistia. Festareilla kuunnellaan paljon bändejä ja kun on parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa kuunneltu monta päivää putkeen erilaisia artisteja, niin ei siinä silloin oikein jaksaisi keskittyä mihinkään suureen taiteeseen. Festareille tullaan bilettämään – esiintyjän ei välttämättä kannata rakentaa balladipainotteista settiä…” (6/02)
Hyvät, paskat ja rutiinikeikat
”Keikat voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: hyviin, rutiinisuorituksiin ja paskoihin.
Hyvän keikan jälkeen mieli on kepeä. Takahuoneen täyttää iloinen puheensorina ja kommentointi siitä mitkä biisit onnistuivat tänään erityisen hyvin. Voisi kuvitella, että erinomainen esitys syntyy aina silloin kun bändi on vireessä, soundit läjässä ja yleisö ekstaasissa. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Toki näiden kolmen tekijän samanaikaisesti vallitessa, on tuloksena todennäköisesti hyvä keikka, mutta sellainen voi jostain syystä syntyä vaikka mikään näistä kolmesta ei toteutuisi. Paska bändi, paskat soundit, välinpitämätön jengi ja silti vain tapahtuu jotain maagista. Henkimaailman asioita.
Rutiinisuorituksen tehtyään mieli askartelee lähinnä asioissa, joista olisi voinut suoriutua paremminkin. Takahuoneessa puidaan esiintymisen kohokohtia ja ihmetellään pieleen menneitä tempoja. Pian puhe kääntyy lavasoundeihin. Seuraavana päivänä saa ponnistella muistaakseen tällaisesta keikasta yhtään mitään. Suurin osa keikoista on rutiinisuorituksia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne olisivat huonoja keikkoja. Yhtyeeni on lähes sadan soitetun keikan jälkeen sillä tasolla, että olosuhteissa tai tähtien asennossa täytyy olla pahemman kerran vikaa epäonnistuaksemme totaalisesti.
Paskan keikan jälkeen mieli on apea. Takahuoneen täyttää kiistely siitä mitkä biisit onnistuivat tänään erityisen huonosti. Onneksi paskoja keikkoja sattuu kohdallemme ilahduttavan harvoin (tätä kirjoittaessa tulee tältä vuodelta mieleen vain kaksi bändin kanssa tehtyä keikkaa, jotka kuuluvat selvästi tähän kategoriaan). Paskan keikan soitettuaan tulee epäiltyä suuresti tämän kaiken mielekkyyttä ja tuumailtua parempia vaihtoehtoja elannon ansaitsemiseksi.
Riippumatta siitä mihin kategoriaan keikka lopulta luokitellaan, on jokaisen keikan kohokohta aina se kun miksaajamme Ame tulee esiintymisen loputtua salkku kädessä takahuoneeseen. Hän seisahtuu vakaasti ovelle ja jokaisen huoneessa olijan valtaa rauhallinen tietous siitä, että tilanne on hallinnassa. Amelta tiedustellaan soundin laatua ja hän toteaa: ”Emmä tiiä. Saatana, mä mitään kerinny siellä kuuntelemaan – mä olin duunissa, perkele!”” (Anssin kotisivujen keikkapäiväkirjasta 05.10.2001)
Esiintymisjännitys
”Kyllähän se esiintyminen aina vähän hermostuttaa. Minun kohdallani kyse on ehkä pienimuotoisesta itsesuggestiosta. Käyn itseni kanssa keskustelua ja pakotan itseni tekemään epämiellyttäviä ja epävarmuutta herättäviä asioita; nousemaan lavalle, pitämään välispiikkejä, soittamaan sooloja… Joka kerran kun uskallan tehdä jotain uutta ja heittäytyä tyhjyyteen vailla turvaverkkoa, niin seuraavalla kerralla olen vastaavassa tilanteessa monta pykälää vahvempi ja varmempi. Ja aina on syytä pitää mielessään myös asioiden mittasuhteet: Vaikka vetäisinkin tänään huonon keikan, niin entäs sitten? Maailma ei todellakaan lakkaa pyörimästä. Kukaan ei kymmenen vuoden kuluttua muistele jotain Anssi Kelan huonoa keikkaa ja sadan vuoden kuluttua kukaan ei ylipäätään muista jotain Anssi Kelaa… Joten turhat huolet pois!” (5/01)
Onko itselläsi rohtoja aloitteleville artisteille, jotka jännittävät esiintymistä?
”Jos tuollaisia rohtoja jollain on, niin olisin niistä itsekin kiinnostunut!” (muusikoiden.net-sivuston haastattelusta, noin tammikuu 2001)
Anssi on omien kappaleidensa ohella tuottanut vuosien varrella muutamien yhtyeiden levyjä – löydät niistä lisää tietoa osiosta Muiden levyillä. Hän on kuvannut tuottajan rooliaan näin:
”Minä pidän itseäni musiikillisena tuottajana; en studiossa juurikaan osallistu nappuloiden vääntämiseen. Olen sen sijaan erittäin aktiivinen biisien sovittamisessa ja tarpeen vaatiessa myös soittelen (ja laulan) kaikenlaista tuottamilleni levyille. Olen tuotantoprojekteissani tavallisesti satsannut huolelliseen esituotantoon; viettänyt esim. runsaasti aikaa bändin kanssa treenikämpällä ennen studioon menemistä ja pitänyt huolta siitä, että kaikki varmasti tietävät mitä nyt ollaan menossa tekemään ja miksi. Tehtäväni on ymmärtää ja hallita kokonaisuus ja olla siitä vastuussa levy-yhtiölle.” (11/01)
Suuren maailman tuottajista ovat Anssiin erityisen vaikutuksen tehneet muun muassa Daniel Lanois, Mitchell Froom & Tchad Blake, Rick Rubin, William Orbit ja Quincy Jones.
Mitä tuottaja tekee?
”Tuottaja on erittäin laaja käsite. Ehkä sen voisi parhaiten tiivistää vertaamalla tuottajan työtä kapellimestarin vastaavaan klassisessa musiikissa. Tuottaja on se henkilö, jolla pitäisi levytystilanteessa olla kaikki langat käsissään ja näkemys siitä kokonaisuudesta mitä ollaan tekemässä. Toimenkuva voi sisältää säveltämistä, sanoittamista, sovittamista, soittamista, äänittämistä, miksaamista, henkilökohtaista valmennusta, sielunhoitoa… Hyvin harvoin kuitenkaan kaikkia näitä; riippuu erittäin paljon projektista. Toisinaan tuottaja on käytännössä vain äänittäjä ja miksaaja, joka ei juurikaan osallistu musiikilliseen kehitystyöhön vastaten lähinnä soundimaailmasta.” (11/01)
Oliko tuottaminen vain välivuosiesi puuhailuja vai myös sellaista, mitä haluat ja aiot tehdä jatkossakin? (Sami)
”Aion ehdottomasti tuottaa jatkossakin. Luultavasti ainakaan pariin seuraavaan vuoteen en vain yksinkertaisesti ehdi…” (11/01)
”Faijani oli ensimmäinen musiikillinen esikuvani. Kuuntelin pikkupoikana Pro Fiden levyjä ja pääsin silloin tällöin mukaan keikoillekin. Kaikesta tuosta lapsena koetusta syttyi kipinä omaan musiikintekemiseen, joten isän esimerkki ja vaikutus on ollut todella suuri.” (4/01) Juha Kelasta ja Pro Fidestä on enemmän tietoa täällä.
Anssin kenties suurin musiikillinen esikuva on kanadalainen laulaja-lauluntekijä Neil Young.
”Tutustuin Neil Youngiin vasta ”Ragged Glory” -levyn ilmestyttyä, eli vuonna 1990. Kaikkien aikojen definitiivisesti parasta Niilo-biisiä on täysin mahdotonta lausua julki. Mielestäni ehkä uskomattomin seikka miehen urassa ja tuotannossa materiaalin hyvyys vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Useimmilla artisteilla on selkeä ”kulta-aika”, jonka jälkeen he vajoavat keskinkertaiseen itsensä toistamiseen, mutta Neil Young on ollut aina erinomainen (mielestäni myös 80-luvulla!). Helsingin keikalla pari kuukautta sitten mies soitti neljä uutta biisiä, joista ainakin kolme oli jälleen silkkaa klassikkoainesta – käsittämätöntä!” (8/01)
Sanoittajana keskeisin vaikuttaja on kuitenkin Bruce Springsteen. ”Kun rajaamme musiikkikeskustelun pelkkään laulujen tekstittämiseen, niin Bruce Springsteenistä on viime aikoina muodostunut keskeisin vaikuttajani.” (2001)
”Bruce Springsteen on maailman paras esiintyjä. Tämä ei ole mielipide, vaan kiistaton fakta. Ymmärrän hyvin jos joku ei perusta hänen musiikistaan, mutta kellään ei voi olla mitään lisättävää siihen miten Springsteen hoitaa hommansa ja ottaa yleisönsä. Täysin ylivoimaista toimintaa, vuodesta toiseen. Kunnioitan valtavasti sitä työmoraalia, jolla jokaisesta keikasta tehdään erityinen. Ja on täysin käsittämätöntä miten hyvin hän laulaa vanhoilla päivillään. Eilinen keikka oli seitsemäs näkemäni Bruce Springsteen -konsertti. Jokainen niistä on inspiroinut ja opettanut tämän työn tekemisessä — olen poistunut jokaiselta keikalta taas hiukan parempana artistina. Kiitos Pomo!” (5/2013)
Anssin sanoituksiin on vaikuttanut erityisen merkittävästi runoilija Raymond Carver ja hänen Rivi riviltä, lyönti lyönniltä -runokokoelmansa.
Minkälaista musaa sä kuuntelet? (Kiss ja Sugar) ”Singer-songwriter -traditio on selkeästi minun musiikkiani – myös kuunneltuna. Neil Young, Bob Dylan, Bruce Springsteen, Johnny Cash…” (2001)
Mikä on ensimmäinen ostamasi levy? (Day) ”Michael Jackson: Off The Wall. Ostin levyn puoliksi veljeni Villen kanssa Lahden Suomalaisesta Kirjakaupasta. Edelleen mielestäni loistava levy!” (6/01)
”Revin esiin Michael Jacksonin, jonka Off The Wall -albumi oli aikanaan ensimmäinen koskaan ostamani levy. Tietysti myös Thriller oli samoihin aikoihin hyvin merkittävä äänite. Michael Jackson oli niin kova, että tuhlasin viikkorahani sanomalehtipaperilta maistuviin Michael Jackson -keräilypurukumeihin ja käänsin koulun välitunneilla toisen käden talvirukkasen nurinpäin, koska sen valkoinen vuoraus muistutti minusta Jacksonin kuuluisaa paljettihanskaa.” (6/2013)
Willie Nelsonin Teatro-albumi on tehnyt Anssiin lähtemättömän vaikutuksen. Anssin Teatrosta kirjoittaman esittelyn löydät Klassikoista. Siellä on myös pari muuta Anssin kirjoittamaa levyarviota.
Anssi on useammassa yhteydessä hehkuttanut Rodney Crowellin Houston Kid -albumia (”Loistavia stooreja, hieno levy!” ”sisältää ehkä vuoden 2001 parhaan biisin Wandering Boy”) sekä Tom Pettyä ja erityisesti hänen kappalettaan A Face In The Crowd. ”Tämän hetken ylivoimainen suosikkibiisini on A Face In The Crowd -kappale Full Moon Fever -albumilta. Tuollaisen kappaleen kuuleminen palauttaa uskon lauluntekemiseen! Jos tapanani olisi kyynelehtiä, niin tekisin sitä varmaankin tuon biisin tahdissa…” (3/02)
”Pidin Radioheadista todella paljon ”Bends” ja ”Ok Computer” -aikoihin. Viimeksimainittu teki ilmestyessään erittäin suuren vaikutuksen ja vaikutti myös omaan musiikintekemiseeni. Kahta uusinta Radioheadin levyä kuunnellessani mieleni on tehnyt kiivetä stadionin torniin ja huutaa suureen ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita.” (8/01)
”Kotimaisista oma suosikkini taitaa olla Lemonator, jonka tuotannon ja livekunnon tsekkaamista suosittelen lämpimästi! Myös Martti Servo & Napander toimii!” (4/01) Suomalaisista sanoittajista Anssi on kertonut arvostavansa muun muassa J. Karjalaista, Pauli Hanhiniemeä ja Samuli Putroa.
Sanoit diggaavasi hevyä niin kerroppas muutama lempibändisi? (Niina) ”Olin nuorempana tosiaankin varsinainen metallipää. Suosikkejani olivat mm. Iron Maiden, Dio, Anthrax, Scorpions, Stone, Rainbow, Manowar (!)… Kaikista eniten pidin kuitenkin Deep Purplesta, jonka kitaristi Ritchie Blackmore oli mustiin pukeutuvana mystisenä hahmona suuri esikuvani. Ja kyllähän raskaampi musiikki maistuu minulle edelleen, kunhan sen annostelee oikein. Välillä on yksinkertaisesti pakko kuunnella vaikkapa Panteran Fucking Hostile niin kovaa kun stereoista lähtee…” (9/01) ”Nykyisin tehtävä hevimusiikki ei hirveästi jaksa kiinnostaa. Aina silloin tällöin kuulee hyviä uusia hevibiisejä, mutta erittäin harvoin tulee hankittua tuoreita alan levytyksiä.” (11/01)
Onko sinun cd- tai levyvalikoimassasi yhtään naispuolista esiintyjää? (Balisa) ”Pikaisella otannalla haaviin tarttuu ainakin seuraavia artisteja: Kate Bush, Patsy Cline, Sheryl Crow, Dido, Marianne Faithfull, Emmylou Harris, Billie Holiday, Carole King, Joni Mitchell, Suzanne Vega, Lucinda Williams ja monia muita. Kuuntelen kernaasti hyvää musiikkia – esittäjän sukupuolella ei ole niinkään väliä.” (1/02)
”Olen sitä mieltä, että kyllä teinipoppiakin tarvitaan. Mielestäni esim. Backstreet Boys, Britney Spears, All Saints ja Destiny´s Child ovat tehneet muutamia todellisia pop-klassikoita, joiden arvo ymmärretään vasta vuosien päästä. (Olen tosissani!)” (9/01)
Entä viimeisin ostamasi levy? (Day) ”Viimeksi ostin Marvin Gayen What´s Going Onista julkaistun Special Editionin. Ko. levyhän minulla on ollut jo iät ja ajat (puhkikuunneltuna…), mutta tuon uuden painoksen sisältämien erikoisuuksien takia piti ostaa toinenkin kappale… Mikäli muuten pitäisi laatia lista viidestä parhaimmasta koskaan tehdystä levystä, niin What´s Going On kuuluisi listalle! (Onneksi tuollaista listaa ei oikeasti tarvitse tehdä…)” (6/01)
Huonoin kuulemasi biisi? (Tuleva musatoimittaja) ”Kuulin viime syksynä radiosta ohimennen Tero Moilasen & Onnenpotku -orkesterin kappaleen ”Fränti ja Vahanen”. Se kuulosti jo niin huonolta, että haluaisin kuulla uudemmankin kerran. Ja kun kerran aiheessa ollaan, niin myös Stormwing-yhtyeen ”Estonia” -kappale kiinnostaisi erittäin paljon!” (5/01)
Ketä muusikkoa arvostat? (Day) ”Arvostan soittajista eniten muusikkoja, jotka ovat pystyneet luomaan ikioman persoonallisen ja tunnistettavan tyylinsä. Tekninen osaaminen on täysin toisarvoista mikäli tyyli ja tunnelma ovat kohdallaan.” (6/01)
”Olen huomannut, että nykyisin ei enää oikein jaksa etsiä uutta musiikkia. Joko olen lopultakin tullut vanhaksi tai sitten oman musiikin tekeminen tyydyttää tuon tarpeen. Ostankin tällä hetkellä todella vähän uusia levyjä. Voin haahuilla tuntitolkulla levykaupassa löytämättä yhtään mitään. Yleensä kotona tulee laitettua vain ne iänikuiset neilyoungit ja brucespringsteenit soimaan – minusta on tullut tylsä ihminen!” (8/01)
Sinun sanoituksesi ovat loistavia. Siksi ajattelin kysyä sinulta, että kuinka voi kehittää itseään sanoittajana? (Utelias)
”Itseäni vei tekstittäjänä eniten eteenpäin se muutama vuosi sitten tehty havainto, että olen kulkenut yhden tien päähän ja on aika kokeilla jotain ihan muuta. Hylkäsin tietoisesti kaiken vanhan ja syöksyin ilman turvaverkkoja uuteen. En väitä, että tämä olisi kaikille autuaaksitekevä keino, mutta itse löysin vanhojen metodien raunioilta vihdoin oman ääneni.
Toinen hyvä tapa on tutkia tarkasti itseään puhuttelevia tekstejä. Miettiä miten ne on rakennettu ja mitkä ovat juuri niitä koskettavia elementtejä. Miten ne aloitetaan, miten lopetetaan jne. Asiat analyysin alle!” (7/01)
Sanoittaminen
”Ehkä sellaisen neuvon voisin antaa, että jokaiseen tekstiin ei aina välttämättä kannata ladata koko elämää. Monasti koskettavuus syntyy kertomalla pienistä asioista, jotka ovat kaikille tuttuja. Tuttuuden kautta kuulija sitten samaistuu sanoitukseen ja samaistumisen kautta se koskettaa. Minun piti kirjoittaa tekstejä 15 vuotta ennen kuin tajusin tämän!” (6/02)
”Älä murehdi sitä, jos tekstisi muistuttaa jotain olemassaolevaa biisiä. Vaikutteita pitääkin ottaa: hyvät taiteilijat lainaavat ja parhaat varastavat. Todellinen taiteen tekeminen onkin mielestäni törkeän varkauden naamioimista joksikin omaksi…” (1/02)
Olen itse tehnyt pianolla omia sävellyksiä, mites pitäis toimia jotta sais ne eteenpäin? (Repe)
”Hoidat itsellesi mankan sekä mikin, äänität biiseistäsi demon, lähetät sen levy-yhtiöille ja pidät peukkuja pystyssä… Valitettavasti tällä alalla myös suhteet vaikuttavat paljon, joten jos tunnet jonkun musiikkibisneksessä työskentelevän, niin käytä häntä häikäilemättä hyväksesi! Uskon myös siihen, että hyvät biisit nousevat väkisinkin pinnalle, mutta eivät ne sitä itsestään tee – niitä pitää aluksi hieman auttaa.” (10/01)
Mikä on tärkein asia, kun tarjoaa demoa levy-yhtiölle? (Tulevaisuuden suuruus)
”Demon pitää olla lyhyt ja ytimekäs! Kaksi tai kolme parasta biisiä riittää mainiosti, yksikään levy-yhtiöraakki ei jaksa kahlata läpi bändisi kahtakymmentä parhainta biisiä. Lisäksi demon äänenlaadun pitää olla hyvä. Kun tämä em. raakki kuuntelee sitä päivän viidettäkymmenettä demoaan ja nauhalta löytyy kellarissa partakoneella äänitettyä rämpyttelyä, niin vaikka kyseessä olisi maailman paras biisi, ei demoa varmasti kuunnella kymmentä sekuntia enempää. Eli se sitten siitä biisistä. Lisäksi mukaan kannattaa tietysti liittää infoa, kuvia, lahjuksia jne.” (4/01)
Nyt kun mulla on sauna ja keittiöremontti valmis niin voisin alkaa suunnitella autotalliin pienimuotoista studiota. Mistä mä aloitan? Mitä pitäis ostaa? Missä voi säästää ja missä ei? (Joba)
”Suosittelen satsaamista kovalevytallentimeen ja vähän parempaan mikrofoniin. Yhdellä kaverillani on Korg D16 -mankka, johon hän on ollut erittäin tyytyväinen. Kun ottaa siihen lisävarusteeksi vielä cd-polttimen, niin sillä voi jo periaattessa tehdä kaiken alusta loppuun. Masiina on sen kokoinen, että se on helppo viedä mihin vain,joten et ole sidottu autotalliisi. Myös Akailla on vastaavia laitteita, joista itselläni on hyviä kokemuksia (DPS12 sekä DPS16). Minä pidän noita parempana vaihtoehtona kun tietokoneen kanssa leikkimistä – varsinkin kun kysymys ei ole konemusasta. Digitaalisessa tallentimessa yhdistyvät mukavalla tavalla uusi ja vanha teknologia: mankan käyttäminen on kuin pyörittelisi vanhanaikaista kelanauhuria, mutta lisäoptiona on esim. editointimahdollisuuksia, joista ei ennen vanhaan olisi voinut uneksiakaan.
Mikrofoneissa suosittelen tutustumista Röden isokalvoisiin mikkeihin (esim. NT-2). Eivät ole mitään maailman parhaita, mutta eivätpä ole erityisen häijyn hintaisiakaan! Soundi kuitenkin hakkaa selvästi huokeammat vaihtoehdot ja Röden kanssa pääsee maistelemaan isokalvoisen konkkamikin kanssa toimimista – esim. lauluja tehdessä dynaamisen mikit kuulostavat useasti vähän ankeilta. Myös Audixilla on hyvä ja halpa vastaava mikki, en muista tyyppiä. Konkkamikit vaativat toimiakseen phantom-syötön, joten kannattaa tarkistaa, että tallentimen mikseriosastosta sellainen löytyy!
Tällaisella yhdistelmällä pääseekin jo aika pitkälle.” (8/02)
Mitä mieltä olet kaupallisuudesta?
”Musiikkibisnes on kaupallista. On pakko hyväksyä esimerkiksi se, että artistina minä olen tuote joka yritetään saada kaupaksi mahdollisimman hyvin. Tämä on koruton fakta, jonka kieltäminen olisi naiivia. Jos minä en mieti esimerkiksi omaan imagooni liittyviä asioita, niin sitten sen tekee joku muu – mikä on mielestäni huomattavasti huonompi vaihtoehto.
Kun tähän hommaan lähtee, täytyy tehdä tiettyjä valintoja. Yksi niistä on se, että haluanko tehdä musiikkiani työkseni? Uskon, että on toki mahdollista olla artisti ja tehdä levyjä pelkästään taiteellisten näkökulmien ehdoilla kaupallisuudesta välittämättä, mutta Suomen markkinat ovat niin pienet, että tällöin musiikin tekeminen jää helposti harrastelutasolle. Tässä maassa kuulijakunta marginaalimusiikille on uskollista, mutta valitettavasti lukumäärältään niin pieni, ettei pelkästään sille suunnatulla musiikilla voi elättää itseään. Jos siis valitsee taiteen, on syytä hankkia siviiliammatti tai varautua näkemään nälkää.
Minäkin olen urani nousuissa ja laskuissa joutunut useasti tällaisten valintojen eteen ja päättänyt, että haluan musiikista ammattini. Näpertely saa riittää – tahdon ansaita leipäni kirjoittamalla lauluja, joista ihmiset tykkäävät. Olen kuitenkin ollut onnekas siinä mielessä, että minulla ei koskaan ole ollut ambitioita minkään elämää suuremman taiteen tekemiseen. Hyvän biisin tekeminen on aina tuonut suurimman tyydytyksen ja onnistumisen tunteen. En ole kokenut joutuneeni tekemään kompromisseja kaupallisuuden suhteen, koska uskon että hyvä biisi sisältää joka tapauksessa kaupallista potentiaalia. Niille on aina tilausta. Niinpä minäkin olen äkkiä huomannut myyväni järjettömiä määriä levyjä tekemällä pelkästään sen minkä tekisin vaikka kukaan ei kuuntelisikaan! On niitä kurjempiakin kohtaloita…
Tähän liittyvänä anekdoottina mainittakoon vielä se, että ”Nummela” -albumin julkaisun kynnyksellä en pitänyt sitä erityisen kaupallisena levynä. Ajattelin, että kyllä näille lauluille varmaankin pieni kuulijakunta löytyy ja toivoin hartaasti, että tuota porukkaa olisi vain riittävästi päästäkseni levyttämään joskus vielä uudemmankin kerran…” (9/01)
Kohderyhmä
”Biisejä tehdessäni pyrin tekemään ensijaisesti musiikkia josta itse pidän, enkä mieti minkäänlaisia kohderyhmiä. Joskus sitä tietysti saattaa tuumata, että kukahan näistä voisi olla kiinnostunut, jolloin mieleen tulevat ensimmäiseksi suunnilleen itseni ikäiset ja samassa tilanteessa olevat ihmiset. Onkin ollut erittäin miellyttävä yllätys, että lauluni ovat koskettaneet ihmisiä niin laajalta skaalalta: kaikki sukupuolien ja -polvien väliset kuilut on ylitetty reimalla harppauksella!” (8/01)
Sivuillasi kolmekymppiset kirjoittavat kuinka laulusi saavat kyyneleet silmiin ja taas vähän nuoremmat kirjoittavat, että he rakastavat melodioita jne. Minulle levy tekee kumpaakin, jotkut biisit pistävät oikeasti miettimään, jotkut itkettävät ja jotkut taas saavat hassulla tavalla iloiselle tuulelle… miten sen oikein teet? (Blue)
”Minusta on ihmeellistä ja jossain määrin juhlallistakin, että biisini laukaisevat mainitsemiasi reaktioita. Laulujani on monissa yhteyksissä moitittu ahdistavan kuolemankatkuisiksi synkistelyiksi kun minä näen ne enemmänkin puhdistavina elementteinä. Monet tekstini ovat kuin suodattimia, joihin tarttuu maailman paska, mutta samalla ilma puhdistuu. Tai jotain… Minulle oli myös tärkeää päättää albumikokonaisuus positiiviseen fiilikseen; ”Nummela” -kappaleessa käydään läpi vaikeita asioita, mutta löydetään loppujen lopuksi onni elämän pienistä jutuista. Äh, en minä tiedä. Ehkä kaikki on vain sittenkin sitä vahinkoa…” (6/01)