Tilastot

Tilastot-osioon on koottu Anssin levyihin ja kappaleisiin liittyvää tilastotietoa, mutta lista ei ole täydellinen!

Pekka ja Susi

Pekan ja Suden levyistä ei mikään noussut koskaan myyntilistoille, vaikka esim. Karhun elämää -laulu soi jonkin verran radiossa. Edes Anssin suursuosioon nousun jälkeen (matalalla profiililla) julkaistu Rannalla-kokoelma ei noussut missään vaiheessa albumien top 40 -listalle.

Nummela-albumi

Nummela-albumin myyntikäyrä
Tilasto pohjautuu päivämääriin, jolloin albumi on saavuttanut kultalevy- ja platinametallilukemia, sekä vuosien 2001 ja 2002 lopussa myytyyn määrään. Kultalevy- ja platinalevylukemien päivämäärät (niin Nummelan kuin muidenkin Suomessa myytävien levyjen kohdalla) ovat niitä ajankohtia, jolloin levykaupoille on tukusta toimitettu levyä yhteensä kyseinen määrä.

Nummela-albumin listasijoitus Suomen virallisella albumilistalla (top 40)

Milla-singlen listasijoitus
– Millan sijoittuminen Radiomafian kokoamalla Suomen virallisella singlelistalla (top 20).

Kaksi sisarta -single ei noussut koskaan myyntilistoille. Radiosoittolistalla se ylsi parhaimmillaan viikon kahdeksanneksi soitetuimmaksi. Puistossa oli iso radiohitti ja piti radiosoittolistalla myös ykkössijaa, mutta käväisi singlejen myyntilistalla vain kerran: 9.9.2001 sijalla 18. Ihmiset näköjään ostivat singlejen sijaan albumia! Nummela-biisi julkaistiin vain promosinglenä, mutta nousi radiosoitossa parhaimmillaan viikon toiseksi eniten soitetuksi biisiksi. Vuoden 2000 puolella ilmestyneen Mikan faijan BMW:n mahdollisista listasijoituksista ei meillä ole tietoa. Tämän Anssin uran ensimmäisen singlen suosio ei alkanut mitenkään räjähdysmäisesti, eikä sillä tiettävästi ole ainakaan radiosoittolistan kärkisijoja nimissään.

Suuria kuvioita -albumi

Suuria kuvioita -albumi nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan ylivoimaiseksi ykköseksi.

Suomen virallinen albumilista:
vko 36 – 1
vko 37 – 2 (edellä Iron Maidenin uusi albumi)
vko 38 – 2 (edellä Kotiteollisuuden uusi albumi)
vko 39 – 2 (edellä Pikku G:n albumi)
vko 40 – 7
vko 41 – 7
vko 42 – 10
vko 43 – 9
vko 44 – 15
vko 45 – 19
vko 46 – 27
vko 47 – 28
vko 48 – 38
vko 49 – 33
vko 50 – 38

Kakkosalbumin ensimmäinen singlejulkaisu – lähes seitsenminuuttinen – Suuria kuvioita viihtyi virallisella top20-singlelistalla vain yhden viikon (vko 28/03) ajan, jolloin se oli sijalla yhdeksän. 50 hittiä –listalla Suuria kuvioita debytoi 18.7.2003 sijalla 34. Seuraavalla viikolla se oli 29. ja sitä seuraavalla se putosi jo sijalle 46. Tämän jälkeen sitä ei 50 hittiä –listalla enää nähty. Suomen radiolistalla Suuria kuvioita oli vain yhdellä viikolla, 21.7.2003 ilmestyneellä listalla, jolla sen sijoitus oli 36. Anssi ja levy-yhtiö onnistuivat siis hyvin tavoitteessaan julkaista epäkaupallinen single!

Toinen singlejulkaisu, ”takuuvarma hitti” 1972 pärjäsi puolestaan listoilla hyvin:
Suomen virallinen singlelista:
– (single ei ilmestynyt myyntisinglenä)
50 hittiä –lista:
22.8.03 – 28
29.8.03 – 11
5.9.03 – 9
12.9.03 – 1
19.9.03 – 1
26.9.03 – 1
3.10.03 – 1
10.10.03 – 1
17.10.03 – 1
24.10.03 – 2 (edelle oli kiilannut Didon kappale White Flag)
31.10.03 – 7
7.11.03 – 11
14.11.03 – 14
21.11.03 – 27
28.11.03 – 41

Suomen radiolista:
11.8.03 – 31
18.8.03 – 5
25.8.03 – 2
1.9.03 – 2
8.9.03 – 1
15.9.03 – 1
22.9.03 – 1
29.9.03 – 1
6.10.03 – 1
13.10.03 – 1
20.10.03 – 2 (edellä Jonna Tervomaan Rakkauden haudalla)
27.10.03 – 3
3.11.03 – 6
10.11.03 – 5
17.11.03 – 15
24.11.03 – 23
1.12.03 – 37

Uudet autot 50 hittiä -listalla:
31.10.03 – 41, 7.11.03 – 42

Uudet autot Suomen radiolistalla:
27.10.03 – 31, 3.11.03 – 25, 10.11.03 – 37

Laulu petetyille 50 hittiä -listalla:
7.11.03 – 44, 14.11.03 – 37, 21.11.03 – 46

Sormus Suomen radiolistalla:
8.12.03 – 38

Rakkaus on murhaa -albumi

Rakkaus on murhaa Suomen virallisella albumilistalla:
vko 43 – 4
vko 44 – 10
vko 45 – 18
vko 46 – 18
vko 47 – 28

Rakkaus on murhaa -albumi oli Helsingin Sanomien Musiikkilataamon ykkösenä viikon-parin ajan, esim. 12.11.2005 näytti albumilistan kärki ladatuimpien albumien osalta tältä:
01. Rakkaus On Murhaa/ Anssi Kela
02. Intensive Care/ Robbie Williams
03. Snö/ Eva Dahlgren
04. Greatest Hits/ Robbie Williams
05. Laura Bono/ Laura Bono

Karhusaari 50 hittiä -listalla:
22.7.05 – 39
29.7.05 – 15
5.8.05 – 5
12.8.05 – 3
19.8.05 – 3
26.8.05 – 4
2.9.05 – 4
9.9.05 – 5
16.9.05 – 24
23.9.05 – 37

Karhusaari Suomen radiolistalla:
18.7.05 – 10
25.7.05 – 1
1.8.05 – 1
7.8.05 – 1
15.8.05 – 1
22.8.05 – 1
29.8.05 – 1
5.9.05 – 1
12.9.05 – 6
19.9.05 – 11
26.9.05 – 23
3.10.05 – 34

Jennifer Aniston 50 hittiä -listalla:
28.10.05 – 32
4.11.05 – 11
11.11.05 – 8
18.11.05 – 12
25.11.05 – 14
2.12.05 – 22
9.12.05 – 32
16.12.05 – 39
23.12.05 – 44

Jennifer Aniston Suomen radiolistalla:
10.10.05 – 30
17.10.05 – 30
24.10.05 – 14
31.10.05 – 7
7.11.05 – 10
14.11.05 – 12
21.11.05 – 16
28.11.05 – 16
5.12.05 – 17
12.12.05 – 19
19.12.05 – 19
26.12.05 – 37

Anssin sijoitukset 50 hittiä -listan vuosilistalla:
* 50 hittiä 2005: ei sijoitusta vuoden 2005 50 suurimman hitin joukossa
* Hitintekijät 2005 (suluissa sijoitus vuonna 2004): 36 (—) Anssi Kela 1836,12
* Kotimaiset miesartistit 2005 (suluissa sijoitus vuonna 2004): 5 (—) Kela, Anssi

Älä mene pois 50 hittiä -listalla:
27.1.06 – 35
3.2.06 – 24
10.2.06 – 15
17.2.06 – 10
24.2.06 – 16
3.3.06 – 15
10.3.06 – 18
17.3.06 – 26
24.3.06 – 42

Älä mene pois Suomen radiolistalla:
23.1.06 – 15
30.1.06 – 7
6.2.06 – 4
13.2.06 – 5
20.2.06 – 5
27.2.06 – 2
6.3.06 – 7
13.3.06 – 10
20.3.06 – 20
27.3.06 – 31

Aukio-albumi

Aukio-albumi Suomen virallisella albumilistalla:
vko 38/09 – 4
vko 39/09 – 14
vko 40/09 – 22
vko 41/09 – 32

Aamu Radio top 20 -listalla: (paras sijoitus oli 3.)
vko 36/09 – ?
vko 37/09 – 4?
vko 38/09 – ?
vko 39/09 – 6
vko 40/09 – 7
vko 41/09 – 16

Singlet 2000-2010 -kokoelma

Suomen virallinen albumilista:
vko 13/10 – 21
vko 14/10 – 38

Anssi Kela -albumi

Suomen virallinen albumilista:
13/2013 – 2.
14/2013 – 4.
15/2013 – 7.
16/2013 – 12.
17/2013 – 12.
18/2013 – 27.
19/2013 – 20.
20/2013 – 25.
21/2013 – 29.
22/2013 – 16.
23/2013 – 44.
24/2013 – 39.
25/2013 – 41.
26/2013 – ei listalla
27/2013 – 41.
28/2013 – ei listalla
29/2013 – 46.
30/2013 – 38.

Levoton tyttö -singlen sijoitukset

Miten sydämet toimii? -single ylsi parhaimmillaan radiosoittolistalla toiseksi.

Nostalgiaa-albumi

Suomen virallinen lista:
21/2015 – 3.
22/2015 – 12.
23/2015 – 15.
24/2015 – 30.
25/2015 – 30.

28/2015 – 40.
29/2015 – 35.

44/2015 – 47.

Nostalgiaa-single radiosoittolistalla:
11/2015 – 31.
12/2015 – 14.
13/2015 – 22.
14/2015 – 26.
15/2015 – 23.
16/2015 – 7.
17/2015 – 3.
18/2018 – 16.
19/2015 – 15.
20/2015 – 71.

Petri Ruusunen -single

Radiosoittolista:
53/2015 – 42.
1/2016 – 44.
2/2016 – 51.
3/2016 – 51.
4/2016 – 44.
5/2016 – 22.
6/2016 – 17.
7/2016 – 24.
8/2016 – 21.
9/2016 – 26.
10/2016 – 40.
11/2016 – 33.
12/2016 – 31.
13/2016 – 84.

Parasta aikaa -livelevy

Vain vinyylinä julkaistu tuplalivelevy piipahti julkaisunsa jälkeen viikolla 49/2016 Suomen virallisella listalla sijalla 21.

Ääriviivoja-albumi

Suomen virallinen lista:
39/2018 – 4.
40/2018 – 23.
41/2018 – 30.
42/2018 – 40.
43/2018 – 33.
… to be continued

Rakkaus upottaa radiosoittolistalla:
49/2017 – 54.
50/2017 – 37.
51/2017 – 65.
52/2017 – 78.
1/2018 – 40.
2/2018 – 37.
3/2018 – 43.
4/2017 – 47.
5/2018 – 42.
6/2018 – 47.
7/2018 – 50.
8/2018 – 61.
9/2018 – 81.
10/2018 – 27.
11/2018 – 16.
12/2018 – 16.
13/2018 – 37.
14/2018 – 65.
15/2018 – 99.

Ilves-single radiosoittolistalla:
17/2018 – 41.
18/2018 – 38.
19/2018 – 25.
20/2018 – 26.
21/2018 – 20.
22/2018 – 11.
23/2018 – 9.
24/2018 – 6.
25/2018 – 11.
26/2018 – 10.
27/2018 – 10.
28/2018 – 9.
29/2018 – 12.
30/2018 – 11.
31/2018 – 11.
32/2018 – 8.
33/2018 – 12.
34/2018 – 11.
35/2018 – 9.
36/2018 – 17.
37/2018 – 15.
38/2018 – 11.
39/2018 – 12.
40/2018 – 12.
41/2018 – 12.
42/2018 – 7.
43/2018 – 1.
…to be continued

Jotain on poissa radiosoittolistalla:
39/2018 – 96.
40/2018 – 62.
41/2018 – 50.
42/2018 – 68.
43/2018 – 66.
… to be continued