Kilpailun oikeat vastaukset

Matkamuistoja-tietovisaan jätetyt lottorivit on tarkistettu. Kiitämme kaikkia rohkeita vastaajia, jotka uhmasivat ilmeisen haastavaksi koettua kysymyssettiämme. Oikeita vastausrivejä löytyi kolme. Mahtavat fanfaarit Annelille, Jukalle ja Elisalle! Myönnämme teille Anssi Kela Crew -kunniamaininnat!

Kirjapalkintoja oli kuitenkin vain yksi, joten onnettaren oli kehitettävä mahdollisimman harhainen tapa suorittaa täysin puolueeton arvonta. Paperista leikattiin kolme identtistä neliötä, joihin kirjoitettiin lyijykynällä Kela-tietäjien etunimen ensimmäiset kirjaimet. Paperiruudut taiteltiin kiinni, pienemmiksi neliöiksi. Nämä heitettiin lottokoneeseen, eli Aukio-levyn kansien sisään ja sekoitettiin läpinäkyvän kannen alla (melko kauan) kunnes yksi lapuista jumiutui keskirinkulaan. Hän oli voittaja. Voittajalapussa oli kirjain A niin kuin Anneli. Onneksi olkoon!

Tässä oikea vastausrivi:

1. Ketkä bändin jäsenet ovat soittaneet Anssi Kela -bändissä ensimmäisestä keikasta lähtien?
Oikea vastaus: b) Antti ja Ville. Velipoika Ville rummuissa ja basisti Antti soittivat Anssin kanssa jo vuoden 2000 puolella, Saara ja Kelly liittyivät mukaan ”vasta” kesällä 2001. Heitä ennen bändissä soittivat Jani Auvinen (toiset rummut) ja Anna Kuoppamäki (koskettimet). Tieto löytyy esimerkiksi täältä tai Nummelan syntysaagasta (bändin ekat treenit 16.8.2000).

2. Mihin virtsataan Lapin kiertueesta kertovassa kappaleessa Kaunotar ja basisti?
Oikea vastaus: c) Bussin kardaaniin. Oikean vastauksen löytääkseen tarvitsee vain kuunnella biisin alku: ”Lapin rundi tammikuussa, kustaan suoraan bussin kardaaniin.” Kyseessä on siis kardaaniakseli auton alla, johon saadaan yhteys bussin sisältä avaamalla huoltoluukku. Tämä on tietojemme mukaan jonkun bändin tosielämästä poimittu fakta.

3. Mikä on amok-juoksu?
Oikea vastaus: b) Takahuoneen ja lavan välinen matka kuljetaan yleisön seassa. Anssi on käyttänyt tätä ilmausta usein kuvatakseen tuskaista taivalta, jossa bändi raivaa tiensä takahuoneen ja lavan välille yleisön läpi. Esimerkiksi täällä. Keikkabussissa ja ruotsinlaivalla suoritetut urheilumuodot sen sijaan liittyvät Anssin ja bändin ajanvietteisiin. Näistä voit lukea lisää Matkamuistoja-kirjasta.

4. Mistä yöllä palatessaan Saara ja Anssi törmäsivät peuraan?
Oikea vastaus: a) Eura. Öinen seikkailu Euran keikan jälkeen 22.5.2010 on kuvailtu Anssin blogissa. Huono-onninen peura on ikuistettu myös Matkamuistoja-kirjaan.

5. Mitä biisiä Anssin poppoo on useimmin veivannut soundcheckissa ja keikan aloituskappaleena?
Oikea vastaus: b) Kaksi sisarta. Tämän faktan voi tarkistaa esimerkiksi menneiden keikkojen biisilistoista. Vuosina 2001-2002 ja juhlakiertueella 2011 keikat alkoivat lähes poikkeuksetta Kahdella sisarella. Myös Antti sanaili tästä tutusta soundcheck-biisistä livelevyn kommenttiraidallaan.

6. Minkä nimistä ääniteknikkoa Anssin bändillä ei ole ollut?
Oikea vastaus: c) Rob. (Tämä oli setin vaikein kysymys, johon useimmat vastaajat kompastuivat. Kenenkään oikea rivi ei kuitenkaan jäänyt vain tästä vastauksesta kiinni.) Ame on tuttu nimi Anssin keikkakiertueilta ja hän seikkailee myös Matkamuistoja-kirjassa. Jay oli legendaarinen Rumana Hiawathanakin tunnettu kitarateknikko, joka kiersi bändin mukana ainakin 2002. Molemmat hahmot seikkailevat esimerkiksi Anssin Kymmenen vuotta pihalla-raporteissa. Rob-nimiset miksaajat sen sijaan seikkailivat Anssin Clapton-raportissa kesällä 2011. Kyseiset herrat olivat Claptonin palveluksessa ja avittivat myös Anssin lämppärivedon sujumista. Kaiken kukkuraksi Anssi kirjoittaa: ”Olen tuonut mukanani oman miksaajani, hänen nimensä on Robert. Eivätpähän mene sällit keskenään sekaisin.” Anssin mukaan Robertia ei kutsuta Robiksi, vaikka nimissä on tiettyä samankaltaisuutta. (Kyllä, haastavuusrima oli nostettu hävettävän korkealle!)

7. Minkä paikkakunnan huoltamolla bändi löysi kiertuejulisteensa vierestä ilmoituksen ”töitä ketunkaapijalle”?
Oikea vastaus: a) Kaustinen. Anssi raportoi omituisesta ilmoituksesta Facebookissaan 29.10.2011: ”Teboil Kaustinen. Alempi ilmoitus, WTF???” Katso kuva. Löytyiköhän ilmoituksella ketunkaapijaa?

8. Mikä näistä biisitoiveista on täyttä hepreaa Anssille?
Oikea vastaus: b) YRK. Kappaleet ÄMP (Älä mene pois) ja ROM (Rakkaus on murhaa) ovat Matkamuistoja-kirjaa siteeraten ”fanien koodikieltä”.

9. Missä Kangasalla sattui Anssin legendaarinen eksyminen lukkojen taakse akselilla hotellihuone-esiintymislava?
Oikea vastaus: a) Hotelli Urku. Tämän faktan pystyi helpoiten tarkistamaan googlaamalla kolme vaihtoehtoa tai lunttaamalla menneistä keikoista kohdasta 16.8.2001. Eksymistarina on kerrottu kaikessa komeudessaan Matkamuistoja-kirjassa, tosin hotellin nimeä ei siellä mainita. Hotelli Sointu on vuosia sitten tv:ssä pyörinyt musiikillinen viihdeohjelma. Hotelli Tuubaa ei tietääksemme ole olemassa, mutta mikäli on, onnittelemme nimen valinnasta.

10. Millä tunnusmusiikilla Anssin keikat ovat usein käynnistyneet?
Oikea vastaus: c) Johnny Cashin Man In Black. Kymmenvuotisjuhlakiertueella ja vuonna 2001 keikat alkoivat tällä tunnusmusiikilla. Saattaa hyvinkin viitata Anssin pukeutumistyyliin. Neil Youngin Harvest Moon esiintyy Uudet autot -kappaleessa ja Tähtien sota -teema oli varmasti pikku-Anssille tuttu, koska hän fanitti Darth Vaderia.

Jos olet vielä Matkamuistoja vailla, löydät parhaat vinkit kirjan ostopaikoista täältä!

Vastaa oikein ja voita Matkamuistoja omaksesi!

Tässäpä tietovisa mainion Anssin Matkamuistoja-kirjan kunniaksi. Säännöt ovat yksinkertaiset: vastaa oikein alla oleviin 10 kysymykseen (esim. 1a, 2b, jne) ja lähetä vastauksesi palautelootalla nimesi ja postiosoitteesi kera viimeistään 14.6.2012. Oikein vastanneiden kesken arvotaan yksi kappale Matkamuistoja, joka postitetaan voittajalle. Kyllä kelpaa juhannuksena pitää vaikka sadetta teltassa tämän opuksen kanssa!

Kirjan teemaa seuraillen visailu pyörii keikkakiertueen aihepiirissä. Jos kysymykset kylmäävät ensisilmäyksellä, ei syytä angstiin. Kaikki vastaukset ovat löydettävissä netistä, kun vain osaa ja jaksaa etsiä. Mikäli kukaan ei vastaa kaikkiin kysymyksiin oikein, palkinto arvotaan parhaiden Kela-tietäjien kesken. Arvonta suoritetaan 15.6.

Ässäkypärä päähän ja onnea visaan!

1. Ketkä bändin jäsenet ovat soittaneet Anssi Kela -bändissä ensimmäisestä keikasta lähtien?
a) Saara ja Antti
b) Antti ja Ville
c) Ville ja Kelly

2. Mihin virtsataan Lapin kiertueesta kertovassa kappaleessa Kaunotar ja basisti?
a) oluttuoppiin
b) bassovahvistimeen
c) bussin kardaaniin

3. Mikä on amok-juoksu?
a) keikkabussissa suoritettava ajanviete
b) takahuoneen ja lavan välinen matka kuljetaan yleisön seassa
c) ruotsinlaivan käytävällä laukataan alkukantaisia olioita väistellen

4. Mistä yöllä palatessaan Saara ja Anssi törmäsivät peuraan?
a) Eura
b) Porolahti
c) Hirvelä

5. Mitä biisiä Anssin poppoo on useimmin veivannut soundcheckissa ja keikan aloituskappaleena?
a) Rva Ruusunen
b) Kaksi sisarta
c) Mikan faijan BMW

6. Minkä nimistä ääniteknikkoa Anssin bändillä ei ole ollut?
a) Ame
b) Jay
c) Rob

7. Minkä paikkakunnan huoltamolla bändi löysi kiertuejulisteensa vierestä ilmoituksen ”töitä ketunkaapijalle”?
a) Kaustinen
b) Kerava
c) Kuusamo

8. Mikä näistä biisitoiveista on täyttä hepreaa Anssille?
a) ÄMP
b) YRK
c) ROM

9. Missä Kangasalla sattui Anssin legendaarinen eksyminen lukkojen taakse akselilla hotellihuone-esiintymislava?
a) Hotelli Urku
b) Hotelli Sointu
c) Hotelli Tuuba

10. Millä tunnusmusiikilla Anssin keikat ovat usein käynnistyneet?
a) Tähtien sota -teema
b) Neil Youngin Harvest Moon
c) Johnny Cashin Man In Black

Vielä muistutus: liitäthän vastauksesi mukaan nimesi ja postiosoitteesi. Muutoin Kela-tietämys ja onnettaren suosio voi mennä harakoille. Emme postittele osoitteisiin muuta kuin palkintoja! Jos voittaja on jättänyt myös sähköpostiosoitteensa, ilmoittelemme ilouutiset myös sitä kautta.

Kissojen Yö -kilpailun tulokset

Vastausaika Kissojen Yö -kilpailuun on päättynyt ja nyt on aika julistaa tietovisan oikeat vastaukset sekä onnettaren suosikit.

Oikeat vastaukset:

1. C Kysymyksessä tiedusteltiin, mitä Aamu-kappaleen päähenkilö tekee joka aamu töihin lähtiessään. Oikea vastaus löytyy kuuntelemalla Aamu, jossa lauletaan ”teen saman jutun joka aamu, jätän keittiön pöydälle viestin”. Biisissä ei puhuttu mitään päivän lehdestä vaan käytetyt uutiset tulivat radiosta ja juomaksi keitettiin nimenomaan vahvaa kahvia. Valkoisia tulppaaneja aiottiin ostaa myöhemmin samana päivänä.

2. B Seuraavaksi kysyttiin, mikä ei ole Aukio-albumin biisi: Huuto, Uneton, Haaveilua vai Ihme. Tähän kaikki vastasivat oikein, eli Uneton. Rakkaus on murhaa -levyltä löytyy biisi Insomnia ja Aukiolta kappale nimeltään Uni.

3. B Aukion kaivoksessa louhittiin kuparia, kukaan ei erehtynyt ehdottamaan kultaa, suolaa saati kivihiiltä. Tämä tiedonjyvä on tullut ilmi joissakin haastatteluissa ja foorumin sekä blogin kirjoituksissa.

4. D Neloskysymys ei kovasti päänvaivaa aiheuttaneesta kysymyksen asettelusta huolimatta harhauttanut ketään. Anssin pedaalijalusta ei valitettavasti ole Star Trekin Enterprise, Miinakenttä eikä Stadionkiekko, vaan Ruotsinlautta. Anssi mainitsi sen hiljattain myös

Artikkelien selaus