Parhaat asiat tapahtuvat usein silloin, kun niitä vähiten odottaa! Kuka osasi edes uneksia, että kuulisi Pekkaa ja Sutta vielä jonain päivänä keikalla? Näin tässä nyt kuitenkin käy, eikä tätä pidä missata: onhan sinulla varmasti lippu ensi keskiviikolle 30.10. Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisaliin?
Anssi soitti bassoa ja lauloi Pekka ja Susi -yhtyeessä ennen soolouraansa. Muut bändin jäsenet olivat Petri Prauda (kitara), Antti K. J. Nieminen (koskettimet), Ville Kela (rummut) ja edesmennyt Zarkus Poussa (perkussiot). Bändi kuopattiin tammikuussa 1999 ja tällä kokoonpanolla on soitettu sittemmin ainoastaan muutama uusi raita Pekan ja Suden kokoelmalevylle, joka ilmestyi vuonna 2002. Ilman Anssin rakettimaista soolouran alkua tuotakaan kokoelmaa olisi tuskin julkaistu, sillä Pekalta ja Sudelta ilmestyi aikanaan vain yksi, bändin nimeä kantanut levy sekä pari singleä. Vaikka levytetty tuotanto on varsin lyhyt, bändi ehti kokea urallaan koko draaman kaaren. Yhteinen musiikinteko päättyi lopulta siihen, että yhtyeelle ei koskaan löytynyt oikeaa suuntaa.
Nykyään Pete soittaa mandoliinia Frigg-kansanmusiikkiyhtyeessä, Ville rummuttaa veljensä bändissä ja Antti pääsee myös hyödyntämään soittotaitojaan työssään. On jännittävää kuulla, miten he tulkitsevat nuoruutensa musiikkiteoksia nyt, 20 vuotta myöhemmin. Harhaa.com lähetti Anssille muutamia kysymyksiä, joiden avulla voimme lämmitellä itseämme tulevaa keikkaa varten, koska aivan varmasti Pekka ja Susikin joutuu hieman lämmittelemään. Enää muutama yö keikkaan…
Annetaan puheenvuoro Anssille, olepa hyvä!
Mistä idea Pekan ja Suden konserttiin tuli?
Espoon Kulttuurikeskuksesta kyseltiin, haluaisinko tehdä sellaisen soolokeikan, jossa esittäisin Pekka ja Susi -aikakauden materiaalia. Idea kuulosti piristävältä, ja tietysti nopeasti tuli mieleen, että miksei tätä saman tien tekisi kyseisen bändin kanssa. Tajusin vasta myöhemmin, että tänä syksynä ainoasta levystämme tulee kuluneeksi 25 vuotta, joten onhan se juhlakonsertin paikka. Ilman Espoosta tullutta pyyntöä tällaista keikkaa ei kuitenkaan luultavasti oltaisi tehty.
Oliko muut bändin jäsenet helppo saada mukaan?
Oli helppoa. Lähetin bändille viestin, ja kaikki olivat heti mukana. Emme aikanaan hajonneet riitoihin, joten tähän ei liity mitään tulehtuneisuutta, jota olisi ensin tarvinnut puida.
Onko yhdessä soittaminen nyt jotenkin erilaista kuin 90-luvulla?
Onhan se tietysti haastavampaa, kun esimerkiksi itse en ole pariinkymmeneen vuoteen soittanut bassoa ja samaan aikaan laulanut. Se vaatii aivan erilaista koordinaatiota kuin kitaran soitto ja laulaminen. Kitaristimme Pete ei puolestaan ole moniin vuosiin koskenutkaan sähkökitaraan, joten pientä perehdyttämistä tämä on vaatinut. Treeneissä vanhat biisit kuitenkin ovat palanneet yllättävän nopeasti mieleen. Lihasmuisti on jännä juttu: vaikka kappaletta soittaessaan ei muistaisikaan sitä kunnolla, niin sormet kuitenkin hakeutuvat automaattisesti oikeisiin paikkoihin.
Kuinka valitsitte kappaleet ja tuliko sovituksista vääntöä?
Biisilista rakentuu ymmärrettävästi ainoan albumimme ympärille: se soitetaan lähes kokonaan, lisäksi kuullaan muutama muu biisi. Anssi Kela -materiaalia ei ole luvassa, vaan pelkästään Pekkaa ja Sutta. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta päätimme pitäytyä alkuperäisissä sovituksissa, joten arreista ei ole tarvinnut kiistellä.
Onko tämä ainut mahdollisuus kuulla näitä kappaleita, vai uskotko, että tulet esittämään niitä keikoillasi, tai jopa Pekan ja Suden kanssa?
Tämä on näillä näkymin ainoa mahdollisuus kuulla näitä biisejä, minkäänlaisia jatkosuunnitelmia ei ole. Pekka ja Susi ei ollut niin suosittu bändi, että lisäkeikoille olisi varsinaisesti kysyntää. Kivaa tehdä tämä yksi keikka. Ei ole myöskään suunnitelmissa alkaa esittää näitä biisejä omilla keikoilla.
Jos lähtisitte tekemään Pekan ja Suden kakkoslevyä nyt, 20 vuotta viisaampina, millainen siitä tulisi?
En tiedä, tulisiko siitä mitään. Sooloartistin vapaus tuntuu edelleen hienolta. En välittäisi palata tilanteeseen, jossa biiseistä pitäisi muodostaa yhteinen kompromissi.
Mitä haluaisit takaisin 90-luvun hurjasta nuoruudesta?
Sen, miten pystyi syömään ihan mitä tahansa ilman että se näkyi millään tavalla vyötäröllä.