Afromikko ja musta Martin keikkailevat

”Tänään täällä ei esiinny Afromikko”, sanoo Afromikko. Hän epäilee muistuttavansa ihan jotain muuta laulajaa tänään, sillä ääni saattaa lähteä milloin vain. ”Mulla ei oo biisilistaa. Millähän biisillä pitäis alottaa? Mikähän ois sellanen turvallinen biisi, jossa ei ois falsettia ja jossa en onnistuis tyrimään?” Yleisöstä huudellaan jotain, taitavat olla kavereita. ”Ei, tuossa biisissä mä melko todennäkösesti tyrin.” ”Tuo pitää säästää setin loppupuolelle.” ”No tuo on ihan mahdollinen toive.” Lähtee eka oma biisi, Lentoon. Puolivälissä tulee hetken ahdistus, kun ääni tuntuu hajoavan kokonaan, mutta pienen uskon keräämisen jälkeen kaikki sujuu kunnialla loppuun. Seuraavaa biisiä hän lähtee vetämään ihan normikorkeudelta, jotta ääni saataisiin kiusattua kohdilleen. Se onnistuu.

Afromikolla on kunnioitusta herättävä musta hiuspehko, mustat housut, punavalkoinen raitapaita ja polvella musta Martin, yksi maailman kahdesta Anssi Kela -kitarasta. Hän istuu korkealla jakkaralla Helsinginkadun uudessa baarissa ja esiintyy mukavalle yleisöjoukolle. Joka pöydässä on väkeä. Pari tyyppiä kuvaa. Ja kaikki kuuntelevat. Afromikko jutustelee kuin joukolle kavereita. Hän muistuttaa voittaneensa kitaran kisasta, mutta mikkejä siinä ei tullut mukana, eikä niitä ole vieläkään. ”Ei sitä yheksällä tonnilla kaikkea voi saada.” Musta Martin on saanut täksi illaksi oman mikkiständinsä. ”Ootteko nähneet kitaristien sormenpäitä? Ne on ihan kovat. Mulla on tälläset vauvanpehmeet sormet. Mä en oo oikee kitaristi.”

Laulaja-lauluntekijä hän kiistämättä on. Siitäkin Afromikko tarinoi. ”Nyt tulee tosi pitkä puhe.” Hän ei ole muutamaan vuoteen tehnyt Afromikko-nimellä asioita. Vuonna 2013 hän koki omien sanojensa mukaan taiteellisen kuoleman, kun ketään ei kiinnostanut hänen tekeleensä. Viimeisten kolmen vuoden aikana hän on tehnyt vain kolme biisiä. Nyt homma on taas aktivoitunut. Tänä vuonna on julkaistu sinkku Oi oi ja toinen Postikortein pari viikkoa sitten ja syksyllä tulee EP-levy. Afromikko-keikkojakin on tulossa lisää. ”Tänään varmistui yksi tosi siisti keikka. Lämppään Anssi Kelaa Hernesaaren rannassa (21.7.).” Yleisö aplodeeraa. Syyskuussa 2.9. on keikka Kissojen Yössä Korkeasaaressa. Molemmat ovat akustisia soolovetoja. Bändin kanssa treenit aloitetaan toden teolla elokuussa.

Afromikolla on komea soinnikas lauluääni, joka on kivalla tavalla nostalginen. Vähän kuin vanhan hyvän ajan tangolaulaja, joka laulaa letkeitä poppisbiisejä. Omia biisejä on selvästi useita ja niitä on myös äänitetty, sillä ne saavat livetilanteessa esittelyjä tyyliin ”tätä mä vannoin, etten ikinä esitä livenä, kun tässä on niin paljon vaikeita sointuja”. Puolivälissä settiä lavalle nousee kaksi Afromikon kaveria, tällainen puolivälin lämppäriesiintyjä yhden biisin ajaksi, jotta ääni saa hetken hengähtää. ”Näin se pitäis oikeesti hoitaa, silloin lämppäreillä on enemmän kuulijoita. Toivottavasti mäkin saan esiintyä Anssin keikan puolivälissä”, hän lohkaisee. Kaverit lainaavat Martinia ja esittävät jonkun ihanalle tytölle tehdyn laulun, josta tyttö itse ei ollut mielistynyt. Afromikko istuu eturivissä ja kannustaa.

Yleisö innostetaan taputtamaan, kun on Oi oin aika. Tässä on kyllä menevä ja tarttuva sinkkubiisi. Kappaleen jälkeen hän vilkuilee kelloaan ja sanoo olevansa tarkka ajan suhteen. Vielä on aikaa yhdelle biisille. Hän siirtää nuottitelineen jakkaransa eteen ja kertoo, että hän treenasi tämänkin nyt tätä keikkaa varten. Sen Anssin biisin. Hän soitti sen aikoinaan kerran videolle, eikä ole sen jälkeen sitä esittänyt. ”Paitsi Anssin kellarissa.” Sitten hän kuvailee, miten yhdessä soitettu Piirrä minuun tie oli haastavaa saada kuosiin, meni monta ottoa. ”Enkä kyllä nyt laula niin korkealta kuin sillä videolla!” Hyvältähän tämä versio kuulostaa. Afromikko selittää biisin esitettyään, että Youtube-versiossa on kaikkia rumpuja ja muita, joita hän jäi nyt vähän kaipaamaan niin että ihan masentui, mutta onhan tämä koskettava biisi, josta on sopivaa masentua. Toteaa sitten, että aikaa on vielä noin 45 sekuntia, joten hän soittaa vielä yhden kappaleen. Yhden omista suosikkicovereistaan, jota silloinen kämppäkaveri joutui kuuntelemaan tosi paljon, pahimmillaan noin 45 kertaa päivässä.

Kun keikka on ohi, kaverit menevät jututtamaan artistia, joka iloisesti tervehtää kaikkia. Lavaroippeet puretaan ja jakkaralle jäänyt musta Martin siirtyy pian omaan koteloonsa. Se on päässyt keikkailemaan, eikä jäänyt panssarilasin taakse kaappiin pölyä keräämään. Minäkin jututan Afromikkoa ja hän ilahtuu, että tunnen ihmisiä, jotka odottavat jo näkevänsä hänet Hernesaaressa. Afromikon ilme muuttuu haaveelliseksi, kun hän miettii, että olisipa siellä paljon yleisöä. Kerron, että Anssin fanithan todennäköisesti tuntevat hänet. Afromikko katselee edelleen kaukaisuuteen ja hymyilee ajatellessaan, että ehkä siellä on hänellekin tulevia faneja. Hän kättelee kauniisti hyvästellessään. Haluaa mennä monen päivän keikkaputken jälkeen visusti omaan kämppään lepäilemään ja pitämään suunsa kiinni.

Kuuntele Afromikon sinkut: Oi oi ja Postikortein. Löytyy myös Spotifysta!

One thought to “Afromikko ja musta Martin keikkailevat”

  1. Kas, Martin oli kuitenkin käytössä. Kysyin häneltä itseltään keikkapäivänä, että onko se keikalla, ja hän vastasi ei olevan juuri puuttuvan mikin takia. Kiva että erillismikki järjestyi. Hernesaaren Rannassa toivottavasti kuullaan mustaa Martinia.

Vastaa käyttäjälle Heli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *