Anssi julisti syyskuussa Martin-haasteen: tee oma versiosi Nostalgiaa-levyn kappaleesta, pistä siitä video YouTubeen ja lähetä linkki Anssille. Aikaa on Martin nimipäivään 10.11. asti. Sen jälkeen alkaa finaalivaihe: viisi eniten katselukertoja kerännyttä videota sekä viisi Anssin valitsemaa videota käyvät uuteen äänestykseen anssikela.comissa. Voittaja saa palkinnoksi mustan Anssi Kela custom Martinin, joita on maailmassa tasan kaksi, toinen voittajalla ja toinen Anssilla itsellään. Bonuksena kisan parhaimmisto pääsee esiintymään 19.11. Helsingin Circukseen Kela-keikan alkajaisiksi. Voiko parempia palkintoja toivoakaan!
Videoita on tullut kisaan jo yli 230. Niihin tutustumista helpottaa huomattavasti YouTubesta löytyvä soittolista kilpailun osallistujista.
Jotta oman suosikin löytäminen olisi helpompaa, Harhaa.comin raati on kahlannut läpi koko kattauksen ja poiminut esille joitakin hienoja versioita. Esittelyssä omat suosikkimme, hyvän mielen kunniamaininnat, kymmenen muuta kitaran arvoista versiota, viisi tällä hetkellä eniten katsojia kerännyttä videota sekä bonuksena vielä liuta Anssin suosikkeja. Pidämme silmät auki uusienkin videoiden varalta, joten lista saattaa vielä elää. Biisien pistäminen järjestykseen on muutenkin ihan makuasia, eikä absoluuttista totuutta ole olemassa.
Päivitys tilanteeseen 17.11.: Finaaliäänestys keskeytettiin ennen tuloksen selviämistä ja nyt odotamme jännityksellä, kuinka Martin jaetaan. Tällä viikolla tilanne ei vielä etene, sillä Anssilla on kiirettä keikkarintamalla. Finalistit ja Anssin info keskeytyneestä äänestyksestä. Anssi kommentoi Savon Sanomille 13.11.
Harhaa.comin suosikit
#50 Tatu Kemppainen: Teit musta viisaan
Kiitämme: Erityisen hienosti keksitty ja toteutettu lovemetal-versiointi, jota kelpaa kuunnella uudestaan ja uudestaan. Video sopii syksyiseen tunnelmaan.
#66 Mika Haapasalo: Mihin tahansa (paitsi Helsinkiin)
Kiitämme: Huikean tunnelmallinen versio, joka tekee haikealle tekstille oikeutta. Komea lauluääni, jota on ilo kuunnella. Autoiluvideo kruunaa kokonaisuuden.
#70 Tommi Ignatius: Viimeinen yö
Kiitämme: Aurinkoa syksyyn, mahtavan letkeä reggae-versio!
#106 Mikko & Sepi: Tyhmä kuu
Kiitämme: Tinkimätön heviversio äkäisin kitaroin ja sujuvin vokaalein. Video on hitusen humoristinen making of -raportti.
#44 Mitja Lepistö: Piirrä minuun tie
Kiitämme: Punk-versio toimii! Oikea asenne, vaikka läpi harmaan kiven! Mitja teki versionsa myös Viimeisestä yöstä (#7), mutta tämä jälkimmäinen versio futaa lujempaa.
#168 JoRa: Nahkaa ja luuta
Kiitämme: Tämä jorataan reippaasti omiin nimiin ja video ilahduttaa myös naapurustoa.
Hyvän mielen kunniamaininnat
#73 Teemu Hallamaa: Mihin tahansa (paitsi Helsinkiin)
Kiitämme: Traktoreita ja viljan kylvöä Turun lähiseudulla! Ihana, riemukas versio!
#119 Sauerkraut7: Viel Zu Viel Bier (Viimeinen yö)
Kiitämme: Anssin biisistä on tehty saksalainen juomalauluhumppa! Hymyilyttää!
Kymmenen kitaran arvoista tyyppiä (on niitä lisääkin!)
#78 Mikko Lankinen: Viimeinen yö
Kiitämme: Tyylipuhdas mies ja kitara -versio, lahjakkuutta löytyy!
#34 Tuomas Wäinölä: Tyhmä kuu
Kiitämme: Omistautuminen näkyy ja osaaminen kuuluu. Eeppinen 7-minuuttinen versio ja täsmäävä video.
#122 Kattikopla: Nahkaa ja luuta
Kiitämme: Kissamaista tyttöenergiaa, iloa ja potentiaalia!
#206 Wondereye: Piirrä minuun tie
Kiitämme: Aavikon lämmin tuuli tavoittaa kuulijan! Kaunis laulu ja kitarasäestys.
#74 Matti Virtanen: Teit musta viisaan
Kiitämme: Tässä pojassa on ainesta. Kannustuspeukku!
#91 Mami & Jesé: Piirrä minuun tie
Kiitämme: Motownin suuntaan nyökkäävä hyväntuulinen versio.
#84 Tomi Tamminen: Viimeinen yö
Kiitämme: Tulevaisuuden popparisuuruus! Eipäs, kun on jo.
#163 Joel Vataja: Nostalgiaa
Kiitämme: Intoa ja ideaa videossa sekä biisiversiossa. Tekee myös omia biisejä.
#19 Eetu K: Kuolleen miehen kitara
Kiitämme: Loistoidea yhdistää Puistossa tähän biisiin. Lauluntekijämiehiä.
#61 Afromikko: Piirrä minuun tie
Kiitämme: Hieno frisyyri ja oma letkeä tyyli.
Top 5 katsotuimmat videot tällä hetkellä
#204 Taistelutapiirit: Nostalgiaa (25000)
Kiitämme: Soittimena Uncle Bens -riisipaketti. Paheksumme: Epämusikaalisuutta ja voitonkiiltoa some-ammattilaisten silmissä.
#125 Jari Nieminen: Tyhmä kuu (19600)
Kiitämme: Vankka omistautuminen näkyy! Paheksumme: Mustaa Martinia muistuttavan kitaran tuhoaminen videolla.
#180 Mika Kela: Viimeinen yö (19600)
Kiitämme: Omaperäinen video. Paheksumme: Katsomiskertojen nopea nousu, onko puhtaat jauhot pussissa?
#18 Timo Kurkela: Nostalgiaa (14600)
Kiitämme: Kitaraa soittava laulunope Oulusta. Paheksumme: Sanoitus ei aivan hallussa.
#152 Teppo Seppänen: Piirrä minuun tie (14000)
Kiitämme: Oivaltava video. Paheksumme: Turha Kela-angsti.
Anssin oma top 15
Anssi Facebookissaan 9.11.: ”Haluan vuorokautta ennen ruutulipun heilahdusta kirittää parhaimpia tekijöitä julkaisemalla 15 omaa suosikkiani. Niitä olisi ollut vielä paljon enemmänkin, mutta päätin nyt rajata ryhmän viiteentoista. Tämä tarkoitti valitettavasti sitä, että monia hemmetin hyviä esityksiä jäi vielä tämän listan ulkopuolelle. Runsaasti vaivaa nähneet, lahjakkaat muusikot ansaitsevat katseluja upeille versioilleen.” Katso ja kuuntele!
Kai huomasitte, että blackis-videon Martin ei ole oikea Martin…? 😉
Jos näin on, tämä ilahduttaa meitä! Silti hiukan mietityttää, että onko black metalissa sijaa komealle mustalle akkarille? Muutakin kuin koristeena värinsä puolesta?