Anssin viides soololevy julkaistaan tänä keväänä. Päivämäärän on huhuttu olevan 22.3.2013. Ensimmäinen single ”Levoton tyttö” päästettiin viime viikolla studiolta maailmalle. Tuleva levy tulee myötäilemään sen musiikillista linjaa.
Levoton tyttö sai ensiesityksensä Uuden Musiikin Kilpailun tuloslähetyksessä torstaina 17.1. tismalleen klo 22.16.48, jolloin Anssi asteli Circuksen lavalle esittämään kappaleen uusine Eddie Van Halen -kitaroineen playbackina. Lähetyksen lopuksi Anssi esitteli vielä akustisen liven kappaleesta Miten sydämet toimii.
Ennakkoon Anssi on kertonut tulevan albumin olevan paluu juurille, siihen aikaan jolloin hän innostui musiikista, kultaiselle 80-luvulle, jolloin hän fanitti Michael Jacksonia ja Duran Durania. Toisin sanoen jotain erilaista aiempiin anssikela-levyihin nähden. Uuden biisin vastaanotto aiheutti levottomuutta levylaulajassa: entä jos sen tyyli pudottaakin fanit kyydistä? Kuulijoiden mielessä kajastivat kenties viimeisimmät levytetyt biisit: Vanha biisi ja Nolla. Mihin suuntaan ollaan etenemässä?
Ensikommentit
UMK:n takahuoneesta Anssi raportoi näin: ”Vielä puolisen tuntia Levottoman tytön ensiesitykseen. Toni Wirtanen kävi kehumassa kappaletta, kuunteli sen kenraaliharjoituksessa. Sanoi, että hyvää Kelaa. Tonin mukaan biisissä on sellainen pöhinä, että nyt saattaisi irrota hittiä. Toni on viisas.”
Perjantaina 18.1. Levoton tyttö kirmasi radioaalloille. Anssi vieraili Radio Novalla, The Voicella ja Suomipopilla, lausui viisaita sanoja Radio Aallolle, istahti MTV3:n Korkojen kera -ohjelman sohvalle ja siinä sivussa sai ladattua vasta editoimansa Levoton tyttö -videon nettiin.
Lauantaina 19.1. Facebook tulvii edelleen Levotonta tyttöä ylistäviä kommentteja. Sekä Soundi että Rumba kehuvat uutta singleä. ”Hitto soikoon instant-klassikko!” The Voicen Ensireaktio-äänestyksessä 87 % vastaajista tykkäsi Levottomasta tytöstä. Reilun vuorokauden aikana video keräsi 15 000 katsojaa.
Artisti on syystäkin muikeana: ”Olen todella helpottunut ja onnellinen biisin saamasta vastaanotosta. Näyttäisi siltä, että allekirjoittaneen kurssi olisi vihdoinkin kääntymässä ylöspäin.”
Armi-koira hurmaa videolla
Myös Levottoman tytön video on saanut kehuja. Se kuvattiin Anssin kotistudiossa 16.1. ”Video tehtiin hetken mielijohteesta, todella nopealla aikataululla ja vähäisillä resursseilla. Mikael Karlbom kuvasi ansiokkaasti, minä editoin itse ja Armi varasti shown.”, Anssi kertoo Facebookissa.
Videon kuvausta yritettiin jo paria päivää aiemmin. Anssi kuvaili sessiota näin: ”Eilen piti kuvata pieni nettivideo perjantaina julkaistavan ’Levoton tyttö’ -singlen kylkeen. Videohanke kuitenkin ajoi komeasti karille heti kuvausten alettua, kun vastanäyttelijäkseni kiinnittämäni tyttö osoittautui aivan liian levottomaksi. Näyttelijätär ei suostunut pysymään aloillaan, vaan riehaantui ja törmäili kuvauslamppuihin kunnes kaatoi lopulta kameran. Amatööri. Rauhoittui vasta saatuaan suuhunsa kuivatun siankorvan. Kaikista ei vain ole tähän työhön.”
Katso Levoton tyttö -video!
Kappale julkaistaan digitaalisena singlenä 1.2.2013.
Lue lisää kappaleen taustoista Anssin blogista.