Vuoden 2008 kunniamaininnat

Harhaa.com on perehtynyt kirjavaan aineistoon vuodelta 2008 ja haluaa nostaa sieltä erinäisiä merkkitapauksia historian lehdille talletettavaksi. On siis jälleen vuoden kunniamainintojen aika!

Vaikka vuoteen 2008 mahtui paljon omituisia asioita, musiikillisesti elettiin melkoisen kuivaa aikaa. Kalenterista löytyi vain kuusi keikaksi luokiteltavaa tapausta ja äänitepuolellakin jäätiin pariin hassuun levytykseen. Tämä johtui tietysti siitä, että armoitettu levylaulajamme keskittyi uuteen aluevaltaukseensa eli romaanikirjallisuuden luomiseen. Kesään asti Anssi hioi tekstiä teokseensa ”Kesä Kalevi Sorsan kanssa” ja syksyllä hän laukkasi kymmenissä tilaisuuksissa eri puolilla maata markkinoimassa sitä. Kirja menestyikin varsin hyvin esikoiseksi ja julkisuusmylläkkä oli melkoinen.

Vuodelle 2008 myönnettiin yhteensä 18 kunniamainintaa. Niiden joukosta ei löydy Anssin kirjailija-kikkarakampausta eikä Kotikaupungin tähtiä, vaikka yleisö näitä hartaudella vaatikin – molemmat palkittiin asianmukaisesti jo edellisvuonna. Lehti- ja muiden haastatteluiden paljoudesta huolimatta niiden saralla ei tänäkään vuonna löytynyt yhtä ylitse muiden. Raati on vahvasti sitä mieltä, että kaikki jauhoivat samaa tarinaa, toiset hiukan värikkäämmin, toiset oleelliseen keskittyen. Siitä on paha ammentaa kunniamainintaa. Myös ansiokkaimman kirja-arvostelun valinnassa raati joutui nostamaan tassut kohti taivasta – niitä oli liikaa.

Sen enempiä turisematta, mennään asiaan. Harhaa.comin kunniamaininnat vuodelle 2008, olkaapa hyvät!

Vuoden kulttuuriteko: Kesä Kalevi Sorsan kanssa (14.8.2008)
Perustelut: Anssi havainnoi, että ”kulttuuripiirit suhtautuvat kirjan kirjoittamiseen aivan eri lailla kuin musiikin tekemiseen. Kirjaileminen noteerataan jotenkin korkeammalle, se on merkittävää taidetta siinä missä laulujen tekeminen ja laulaminen on vain huokeaa viihdettä.” Näin ollen erittäin syvällä kulttuuripiireissä uiva Harhaa.com myöntää Anssin romaanille kaiken mahdollisen kylttyrellin kunnioituksen tämän maininnan muodossa.

Vuoden kansi: Aamulehden Ihmiset-sunnuntailiite (10.8.2008)
Perustelut: Kutrit ja sulkakynä ojennuksessa. Muuta ei sitten tarvitakaan!

Vuoden mediatapaus: Anssi Kelan nettisoppa (elokuu 2008)
Perustelut: Oivallinen oppitunti siitä, miten median ihmeellinen pyörä pyöri vuonna 2008. Pahaa-aavistamaton julkkis päästää iltapäivälehden haastattelussa suustaan sammakon, josta vedetään suuret otsikot. Otsikoista suivaantunut julkimo kirjoittaa vastineen omalle nettisivulleen, jossa ilmoittaa harkitsevansa kunnianloukkaussyytteitä. Lehdet nyökyttelevät, mutta julkkis intoutuu lieventelemään sanojaan, mistä saadaan taas aihe kirjoittaa sopan sakenemisesta. Kun soppa oli vihdoin kiehahtanut kasaan, jäljelle jäi vain pieni pohjaan kärvähtänyt maku ja eräiden piirien innostus heidän asiansa esille nostamisesta. Vastaavanlainen keitos syntyi siitä, kun Anssi meni tökkäämään lusikkansa Kirsi Pihan Lukupiiri-blogin kirja-arvostelukeskusteluun. Tämänkin vesilasista nousseen mediamyrskyn Uusi Suomi raportoi asiantuntevasti.

Vuoden fakta: ”Anssi Kela pelkää: AIVOHÄIRIÖ VARJOSTAA LOPPUELÄMÄÄ!” (Iltalehden kansi, 2.8.2008)
Perustelut: Anssin kirjahaastattelussaan vapaaksi laskema ”määrittelen itseni leikkimielisesti rajatapaus-aspergeriksi” –sammakko otti vauhtia ja loikkasi Iltalehden viikonloppulööppiin. Anssin näkemyksen otsikon faktapitoisuudesta voit lukea anssikela.comin uutisista.
Bubbling Under: Ilta-Sanomien kunnian ylläpitämiseksi on lausuttava, että he onnistuivat 31.5.2008 painamaan lehteensä Anssin nimmarin nurin päin. Onnittelumme, ette tosin olleet ensimmäisiä tuon signeerauksen harhauttamia!

Vuoden innovaatio: Anssin Jumittelua-blogi (27.10.2008)
Perustelut: ”Blogi” on sanana lähes yhtä kulahtanut ja ankea kuin ”innovaatio”. Tässä tapauksessa blogi on kuitenkin osoittautunut varsinaiseksi Anssin temmellyskentäksi, jota on ilo seurata. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi on luvassa! Blogin alkuperästä sen verran, että eräissä nettikeskusteluissa viitattiin Anssin hauskaan blogiin jo kuukausia ennen kuin sellaista oli olemassakaan. Kenties ideasta onkin kiittäminen kyseisiä kommentoijia.

Vuoden yllätys: The Hulatones
Perustelut: Siinä ei ole mitään uutta, että herrat Kela-Karisalmi-Ketonen soittelevat yhdessä, mutta että tällaista musiikkia kahdella bassolla ja rummuilla – ja kutsuvat sitä vielä rokiksi?! Lisämaininnat annetaan bändin toistaiseksi ainoassa yhden biisin playback-keikassa mukana tanssahdelleesta robotista sekä varsin hämärästä bändin perustamistarinasta!

Vuoden faniraportti: Milla Paloniemen blogin sarjakuva (Turun kirjamessuilta, 4.10.2008)
Perustelut: Vaikka Kiroilevan siilin piirtäjä ei uskaltautunut ikuistamaan Anssin yleviä kasvonpiirteitä – tai ehkä juuri siksi – sympaattinen sarjakuva on tavoittanut täysin kirjamessujen ja fanitapaamisen hengen, joten nostamme ehdottomasti lipun salkoon Millan kunniaksi!

Vuoden muistelma: Kalevi Sorsan pohdinta Nummela-kappaleesta (Jami Kananen)
Perustelut: Anssin romaani toi Jamin mieleen Sävelradiossa vuonna 2001 tai 2002 sattuneen tapauksen, jossa Kalevi Sorsan ja Anssin välille löytyi hauska yhteys. Tarinan voit lukea foorumilta.

Vuoden urheilusuoritus: Anssi F1:n ratissa (Ranska, Magny-Cours, 19.9.2008)
Perustelut: Jos on jotain 26 vuotta odottanut ja vihdoin saavuttanut, niin maininta ropsahtaa! Tämä olkoon rohkaisevana esimerkkinä kaikille unelmoijille!

Vuoden maailmanparannusteko: Tukijoukko (kevät 2008)
Perustelut: Muusikot voivat parantaa maailmaa, sen todistivat Anssi, Jonna, Tidjan ja Kim Unicefin Tukijoukko-kampanjassa. Yhteensä he keräsivät yli tuhat kuukausilahjoittajaa Unicefille, joiden lahjoituksilla saadaan paljon hyvää aikaan nyt ja jatkossa, vaikka ohjelma loppui jo aikapäiviä sitten.

Vuoden ihmeteko: Tavastian Unicef-illan valmistelut (9.-12.6.2008)
Perustelut: Luotettavien lähteiden mukaan Anssilla ja bändillä oli neljä päivää aikaa opetella soittamaan 24 uutta biisiä. Keikalla kaikki Scatmanista Enter Sandmaniin meni kuulijoiden mukaan kunnialla!

Vuoden keikka & cover-teko: Tavastian Unicef-ilta (12.6.2008)
Perustelut: Tämä keikka pomppasi vuoden laihasta keikkatarjonnasta selkeästi keskivertoa korkeammalle. Anssin bändin seurana lavalla oli kymmenen kovaa kotimaista vierasta sekä ihan aito Afrikan Tähti Rocky Dawuni. Pelkästään Rockyn tuominen ensimmäiselle Suomen keikalle tuo maininnan keikan organisaattorille eli A. Kelalle. Covereitakin soitettiin niin että heikompaa hirvitti.

Vuoden cover-biisi: Kunnian kentät (levyllä Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo, 9.7.2008)
Perustelut: Coverin vetäiseminen levylle ei ole jokapäiväistä puuhaa, vaikka sellaista Anssi tekikin vuonna 2008 kaksi kertaa. Näistä kahdesta Dingon versioiminen vetää pidemmän korren, koska biisi oli artistin itsensä valitsema ja sitä hiottiin bändin kanssa treeneissä, siis sen bändin, joka ei koskaan treenaa. Ja sitä kenties esitetään samaisen bändin keikoillakin, koska versio oli onnistunut. Badding-cover ”Bensaa suonissa” oli lähinnä sattumusten ja päähänpistojen kautta levylle tallentunut spontaani keitos.

Vuoden single: Dance Like It Was ’85 (The Hulatones, maaliskuu 2008)
Perustelut: Taas vuoden aikana putkahti maailmaan yksi single, jota ei tietenkään taaskaan kauppojen hyllyillä näkynyt, eikä oikein missään muuallakaan, mikä oli harmillista. Näitä läpysköitä on kuitenkin todistettavasti olemassa. Onneksi biisi löytyy myös The Hulatonesin MySpace-sivustolta!

Vuoden video: Tukijoukko: Anssi Kela Ghanassa 1-3 (24.3.2008)
Perustelut: Painavaa asiaa ja hupia oikeassa suhteessa. Upea käsikirjoituksen ja näyttelijäntyön taidonnäyte. Klassisin kohtaus oli sarjan aloittanut salmiakkiepisodi. Myönnämme tästä ghanalaisille osallistujille sivuosa-Oscarit!

Vuoden fiktiivinen hahmo: Markus (kirjassa ”Kesä Kalevi Sorsan kanssa”)
Perustelut: Kirjan nimi ”Kesä Kalevi Sorsan kanssa” antaa harhaanjohtavasti olettaa, että Kalevi Sorsa on kirjan päähenkilö. Päähenkilöksi on kuitenkin kirjoitettu Johannes, joka viettää kesän Kalevi Sorsan kanssa. Todellisuudessa Johanneskin jää kakkoseksi, kun kuvaan astuu hänen hulvaton ystävänsä Markus. Jos kaipaat lisäperusteluita, sinun pitää lukea tuo kirja.

Vuoden klooni: Sipe Santapukki
Perustelut: Onnistui Hillosipuleita ja maailmantuskaa -videolla näyttämään Anssilta melkein koko videon ajan. Vasta aivan otoksen lopussa Sipen keskittymiskyky kuitenkin herpaantui hetkeksi ja karmiva yhdennäköisyys paljastui! Spuuki!

Vuoden symboli: Viikset – idän ja lännen yhtymäkohta (14.8.2008-)
Perustelut: Mitä enemmän kuuli Ruben Stillerin haastattelevan Anssia syksyllä 2008 kaiken maailman kirja-aiheisissa kissanristiäisissä, sitä varmemmaksi tuli siitä, että kyseessä on jotain paljon moniulotteisempaa kuin haastattelu. Sen mitä Ruben on esittänyt ensimmäisessä haastattelussa omana pohdintanaan, muuttui nopeasti Anssin mielipiteeksi ja seuraavassa hetkessä maailmassa vallitsevaksi totuudeksi. Viikset ne olivat joka tapauksessa. Magnumin viikset.

Kunniamainintojen loppukevennykseksi nimimerkin ”Vilkkku” kommentti Hevitalkoot-videoon: ”On se hienoo, että maailmassa on tollasii hippejä naurattamassa meitä..”

Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuita vuonna 2009!