Ensimmäisten viiden minuutin aikana silmät olivat tipahtaa lattialle hämmästyksestä. Tunnin ja 42 minuutin päästä lausutut viimeiset lauseet nostivat huulille iloisesti yllättyneen hymyn ja saivat yleisön kirmaamaan artistien perässä ulos salista. Kyseessä ei voinut olla kovin huono konsertti!
Savoy-teatterin eteen parkkeeratuista Ylen autoista pystyi päättelemään, että torstai-iltana 6.4.2006 tapahtuisi jotain mielenkiintoista. Anssin ja Pekka Kuusiston yhteiskonsertti oli kerännyt Savoyn aulaan mittavan väkijoukon, joka tiivistyi, kun kello läheni iltaseitsemää. Seassa vilahteli Anssin bändin ja Lemonatorin jäseniä, joiden näkeminen kirvoitti keskustelua päivän Helsingin Sanomien otsikosta ”Kuusisto ja Kela melkein kahden”. Salissa harjoiteltiin lähes viime hetkiin asti, jonka jälkeen ovet avattiin yleisölle.
Lavasta näki, että tuloillaan on suuremman luokan show kuin mihin on totuttu Anssin keikoilla. Takaseinällä oli kaksi suurta screeniä, joissa komeilivat artistien kasvokuvat. Lavan reunoilla roikkui valaistuja punaisia verhoja. Keskellä lavaa, sen takaosassa, seisoi suuri musta flyygeli. Vasemmalla oli lajitelma kitaroita ja oikealle oli sijoitettu Pekan Rhodes-sähköpiano. Tv-kamerat oli suunnattu lavaa kohti monelta suunnalta.
Noin kolme minuuttia yli seitsemän yleisö hiljentyi odottamaan. Sitten paukahti – permannon keskivaiheilla lensi keltaista ja valkoista serpentiiniä! (Anssi kuvaili tätä myöhemmin sanoilla ”ennenaikainen laukeaminen”.)
Klo 19.05 illan päätähdet astuivat lavalle ja yleisö aplodeerasi. Pekka istui flyygelin ääreen ja Anssi asteli lavan eteen laulupartituurivihko käsissään. Seuraavassa hetkessä yleisö tajusi kuuntelevansa oopperatulkintaa Simo Salmisen kappaleesta Raikulipoika! Mustaan pukuun ja kravattiin sonnustautunut Anssi elehti kuin aito oopperalaulaja ja ääni oli kuin toisesta maailmasta! Joku kommentoi keikan jälkeen, ettei tiennyt Anssista lähtevän tuollaista ääntä.
Kappaleen puolivälin tienoilla lava pelmahti täyteen sambatanssijatyttösiä höyheniin ja kiiltäviin pieniin vaatteisiin sonnustautuneina! Yleisön ylle ammuttiin keltavalkeita serpentiinejä, joista osa jäi kattoon roikkumaan. Viimeistään tässä vaiheessa keskiverto kuulija luuli joutuneensa toiseen ulottuvuuteen keskelle karnevaaliaikaa! Tanssijoiden kaikottua Anssi informoi yleisöä, että ensimmäiseen biisiin oli tuhlattu koko keikan budjetti, mutta show jatkuu silti nousujohteisena.
Keikkaa jatkettiin tutummissa tunnelmissa Karhusaareen, jossa sattui Anssin ainut pieni sanojen unohdus. Pekka vaihtoi viuluun ja Anssi tarttui akustiseen Martin-kitaraansa. Kesätunnelmista siirryttiin sujuvasti poikabändilinjalle, kun kaksikko esitti oman versionsa Backstreet Boysien hitistä I Want It That Way. Stemmalaulanta oli vähintään yhtä ihanaa kuin esikuvilla. Taustascreeneillä vilkkuivat erisävyiset punaiset pallot.
Etukäteen keikkaa oli kuvailtu tyylien iloiseksi sekamelskaksi ja sitä se todella oli. Kuudentoista biisin joukkoon mahtui lopulta vain viisi Anssin omaa kappaletta. Niistä seuraavina kuultiin upeat Rva Ruusunen ja Rakkaus on murhaa. Rouvaa oli muokattu melkoisesti rauhallisempaan suuntaan – Pekka säesti Anssin Gretsch-soittoa jollain tuntemattomaksi jääneellä soittimella. Uusimman levyn nimibiisistä esitettiin tutuhko mutta erittäin sähäkkä akustinen versio, joka sai yleisön puhkeamaan pitkiin aplodeihin.
Illan teemana oli esittää artisteille tärkeää musiikkia ja sitä edusti ehdottomasti Anssin isän, edesmenneen Pro Fide -kosketinsoittaja Juha Kelan Lähtö, jota Anssi on viimeksi soittanut muinaisella 90-luvulla edesmenneen Pekka ja Susi -bändinsä kanssa. Ilmassa ja Anssin äänessä väreili selvää liikutusta, joka sai kuulijankin silmäkulman kostumaan. Pekka loihti saliin massiivista urkusoundia ja taustakuvista isä katseli ylpeänä poikaansa.
Takaseinälle ilmaantui Juha Kelan jälkeen Jaco Pastoriuksen kuva. Kyseinen herra tuli tunnetuksi 70-luvulla Weather Report -yhtyessä ja häntä on tituleerattu maailman parhaaksi basistiksi. Nyt Anssi päästettiin vihdoin (!) vauhtiin ykkössoittimensa eli basson kanssa. Hän kertoi aina halunneensa soittaa jossain konsertissa Pastoriuksen kappaleen Portrait of Tracy. Sikäli jatkoa edelliseen kappaleeseen, että Anssi aikanaan lupasi isälleen opetella soittamaan sähköbassoa. Biisiä esitellessään Anssi itse ei ollut niinkään vakuuttunut osaamisestaan, mutta hänhän on tunnetusti itse vaatimattomuus.
Sitten jotain ihan muuta. Lavalle kannettiin ”pylpyrä”(Anssin näkemys esiintymisalustasta) samalla kun Pekka spiikkasi, että nyt seuraa jotain vähemmän musikaalista keikan alkupuolta jäsentämään. Valot muuttuivat hämärän violeteiksi ja keskelle lavaa tuli seisomaan Tatu Tyni, palloilla varustautunut silmänkääntäjä, pukeutuneena vain valkoisiin alushousuihin. Anssin (Gretsch) ja Pekan (viulut) loihtiessa mystisiä säveliä soittimistaan lähes alaston mies esitti lavalla niin korkeaa kulttuuria, että se jäi useimmilta ymmärtämättä. Erään osuvan kuvailun mukaan hän ”esitteli munan näköisiä pallojaan” ja sitä kesti lähes 10 minuuttia.
Kaikeksi onneksi lavalla oli kaksi loistavaa musikanttia ja Pekka sooloili viulullaan Bachin sooloviulusonaatista nro 1 g-mollin Adagion, jazzvivahteisesti. (Kiitokset adinalle asiantuntemuksesta!) Tynin jälkeen jatkettiin Pekan säveltämällä biisillä Me, joka oli muistimme mukaan saanut innoituksensa Trio Töykeiden biisistä Together We Are Stroganoff.
Ennen Älä mene pois -kappaletta Anssi kertoi, että kauniimman sukupuolen edustajat kuvaavat tätä biisiä usein sanalla ”ihana”. Koska ihana ei tänä iltana riittäisi, he olivat yrittäneet keksiä keinon tehdä siitä vieläkin parempi ja päättivät esittää taustascreeneillä videota leikkivistä kissanpennuista! Flyygeli-viulu -versio hempeilybiisistä yhdistettynä kissanpentuihin oli niin suloinen, että silmäripseni alkoivat putoilla!
Artisteja oli kuulemma jännittänyt kovastikin viisi minuuttia ennen keikan alkua, mutta tässä vaiheessa tunnelma lavalla oli jo hilpeän vapautunut. Yleisön suupielet joutuivat ankaralle koetukselle, kun Anssi toi lavan keskelle rummun (snaren) ja asettui sen ääreen istumaan kaksi punaista tiskiharjaa käsissään. Supliikkimies Pekka irvaili, että hänhän voi nyt puhua mitä haluaa, koska Anssilla ei ole puhemikkiä. Anssi vastasi rumpumikin kautta. Pekka julisti, että vain kovimmat muusikot soittavat kahdella tiskiharjalla. Näytteeksi he esittivät pätkän The 69 Eyesin kappaletta, jonka aikana Anssi imitoi Jussi 69:n näyttävää soittotapaa tiskiharjoillaan. Varsinainen biisi oli Ufo Mustosen Sun nimi on vaimo, joka on inspiroinut Pekkaa tekemään omia biisejä. Anssi väitti soittavansa tiskiharjoja, koska kappaleen soinnut olivat liian vaikeita hänelle.
Keikkaan ja tv-kameroiden läsnäoloon oli pyritty varautumaan kappaleiden treenaamisen lisäksi keksimällä välispiikkejä. Tästä aiheutui ajoittaista kaavamaisuutta verrattuna herrojen ensimmäiseen yhteiskeikkaan Tuusulassa, jossa jutustelu lensi täysin spontaanisti eikä biisilistaa ollut. Savoyssa kokonaisuus pysyi kuitenkin tiiviimmin kasassa.
Anssin spiikatessa 1972:ta Pekka soitteli flyygelillä Jarmo Saaren Maria-kappaletta. Anssi ilmoitti vielä yleisölle, että 1972 soitetaan e:stä, vaikka levyllä se menee es:stä. Ja Pekan kysyessä, että soitetaanko me nyt e:stä, Anssi ilmoitti aloittavansa biisin e:stä, jolloin Pekka ilmoitti: ”Mä soitan sit täältä takaa.” Yleisö hörähti nauramaan ja taputtamaan spontaanille heitolle, Pekka kumarsi riemuissaan ja Anssi kävi kättelemässä häntä: ”Tämän takia Pekka on kansainvälisestikin niin suosittu!”
1972 sai lopulta erittäin onnistuneen ja rauhallisen Martin-flyygeli -käsittelyn. Taustakuvina näytettiin koulukuvia Anssista ja Pekasta. Yleisö sai taas syyn nauruun, kun kappaleen lopuksi screeneillä loistivat Keke Rosbergin ja David Hasselhoffin kuvat!
Artistit virittivät rokkisoittimensa (sähköviulu ja Gretsch) seuraavaa numeroa varten. Anssi käynnisti esityksen puhaltamalla vettä ilmaan, mutta lähtö jouduttiin ottamaan uusiksi (ja vettä uudestaan suuhun) väärän sävellajin takia. Alettiin rokkaamaan Pekan laulamaa vetävärytmistä Autonrämärokkia, jossa yleisö innostui taputtamaan mukana. Tämä oli setin viimeinen kappale, mutta artistit olivat luvanneet palata lavalle vielä kaksi kertaa, jos yleisö olisi oikein innoissaan. Ja olihan se! Anssi tuli lavalle heilutellen kahta vaaleanpunaista sambatytöiltä pudonnutta sulkaa, johon Pekka totesi, että nyt keikka vasta lähteekin lentoon!
Encoren aluksi kuultiin flyygelillä ja viululla tulkittua hevimusiikkia: Iron Maidenin Wasted Years. Komean ja koskettavan esityksen taustalla leimusivat lieskat. Tämän perään esitettiin hieno rock-klassikko 90-luvulta, The Verven kappale Bitter Sweet Symphony, jonka Pekka omisti katsomon puolella istuneelle Marzi Nymanille, koska hänen kanssaan tätä on moneen kertaan soitettu.
Herrat piipahtivat vielä kerran takahuoneessa ja palasivat lavalle esittämään tasapuolisuuden nimissä Pekan isän Ilkka Kuusiston tekemän lastenlaulun Viikonpäivät. Yleisö pestattiin laulamaan kertosäkeet: ”Se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen”. Näin saatiin keikan lopuksi vielä yhteislaulua, jota Pekka ohjasi lavalta käsin. Sekä lavalla että yleisön puolella oli kivaa! Aplodien ja kumarrusten jälkeen Anssi otti vielä kerran mikin haltuunsa ja ilmoitti yleisölle sekä hyviä että huonoja uutisia: ”Me ei esitetä enää yhtään kappaletta. Mutta tuolla aulan puolella on tarjolla kaikille mehua ja pipareita!” Koko yleisö toivotettiin tervetulleeksi mehukesteille ja hymyilevä artistikaksikko näytti esimerkkiä siirtymällä lavalta suoraan aulaan.
Kymmentä vaille yhdeksän aulan puolella oli valtaisa tungos. Vadelmamehu ja piparit tekivät kauppansa. Anssi ja Pekka kättelivät vieraitaan juhlavasti kuin Presidentinlinnan kutsuilla ja kuuntelivat kiitoksia keikasta. Allekirjoittaneelta yleisön tunnelmien kysely jäi melko vähiin siinä kaiken hauskuuden keskellä, mutta tunnelma oli erittäin tyytyväinen, ellei jopa ekstaattinen. Kaikilla oli niin mukavaa!
Jos nyt uhkaa tulla suru puseroon, kun tuo iloinen, erikoinen ja musiikillisesti taidokas ilta on jo takanapäin, ei hätää. Konsertti tulee sunnuntaina 7.5. TV2:lta. Huhujen mukaan luvassa olisi vain 45 minuutin kooste, mutta esitämme tässä virallisen vetoomuksen pidemmästä ohjelma-ajasta, jonka kaikki varmasti allekirjoittavat!
Spektaakkelin biisilista ja soittajatiedot Menneiden keikkojen biisilistassa. (Saa korjata ja täydentää!)