Kuinka monta päivää on… edellisestä bändikeikasta? Osaako joku laskea? Torstain 3.11.2005 jälkeen laskutoimitus helpottui huomattavasti, sillä Anssi bändeineen palasi taas lavoille Vantaan Konserttitalo Martinuksessa. Uuden levyn kunniaksi soitettujen keikkojen lähtölaukausta oli todistamassa harvoja hajapaikkoja lukuun ottamatta täysi salillinen yleisöä. Lippukassalla naureskeltiin, että onhan bändi treenannut, mutta se aikoo harjoitella biisejä lisää tänä iltana.
(Lukijoille varoituksen sana siitä, että teksti sisältää rutinoituneen keikalla kävijän omia kommentteja höystettynä muutamilla rutinoituneiden foorumilaisten kommenteilla. Joten älkää suotta peljästykö, keikan ja biisien hyvyyshän on täysin subjektiivinen käsite!)
Anssi saapui lavalle klo 19.02, pujotti punaisen Gretsch 6120:n olkahihnan päänsä yli ja rykäisi keikan käyntiin sooloversiolla Millasta. Mukavasti tuoreen kuuloinen aloitusveto, jossa artistilla saattoi hyvinkin olla kaikki kitaraefektit päällä. Millan jälkeen Anssi toivotti yleisön tervetulleeksi ja kertoi seuraavan kappaleen tulevan varsinaisen biisilistan ulkopuolelta, sillä joku oli kertonut foorumilla ajavansa 150 km:n päästä kuulemaan Älä mene pois -kappaletta. Siitä kuultiin versio, joka sai monta fania hymyilemään onnellisesti, mutta jossa ei alkuunkaan hyödynnetty kitaraefektejä. Samalla punaisella Gretschilla edettiin lievän uhmamielen vallitessa melkein keikan loppuun asti.
Keikka jatkui vanhemman materiaalin parissa: Puistossa esitettiin vuoden 2003 konserttisalikeikoilta tuttuun tyyliin, eli niin että bändi saapui Anssin taustalle ensimmäiseen kertosäkeeseen. Bändi näytti ja kuulosti hyvältä. Uuden levyn leppeä sinkkubiisi Karhusaari sai toistaiseksi rokkaavimman livekäsittelynsä, mikä toimi myös oikein hyvin.
Ensimmäinen täysin uusi livebiisi oli Joki, jonka Anssi esitteli mittavimpana kirjoittamanaan sukusaagana. Saara pääsi odotetusti revittelemään kosketinsoittimillaan. Keikkojen perusvalikoimaan iskostunut Laulu petetyille soitettiin melko tavanomaiseen tyyliin. Jennifer Anistonissa oli kuin bändi olisi saanut jostain uutta virtaa, eikä ihmekään, sillä Anssi esitteli biisin todellisena plektrakäden urheilusuorituksena. Kellyn rummut jytisivät vahvasti ja meininki oli kaikin puolin erittäin rock. Biisin jälkeen Anssi kertoi käyneensä edellispäivänä pelaamassa sulkapalloa, mistä johtuen polvi on nyt p*skana. Levylaulaja uhosi antavansa seuraavalle levylleen nimeksi Urheilu on murhaa, mikä kirvoitti naurua yleisöstä.
Anistonin jälkeen rauhoituttiin taas parin biisin verran. Suuria kuvioita -albumin Uudet autot kuulosti pitkästä aikaa kuultuna todella loistavalta biisiltä, jossa tunnelma oli kohdallaan. Tuoreelle albumille jousien kanssa levytetty Insomnia sai Kellyn kaljapullonkilkutuksien lisäksi yllättävän uuden elementin Villen soittamasta Rickenbacker-kitarasta, jolla toistettiin kympin arvoisesti Pekka Kuusiston kappaleeseen kynäilemä ”sadepisaraosio”. Mahtavaa!
Allekirjoittaneen hiukset nousivat ensimmäisen kerran pystyyn Rock-unelman aikana. Tässä meillä taitaa olla uusi keikkojen kuningasbiisi. Bändilläkin näkyi olevan hauskaa ja vaikka Anssi aavistuksen verran hakikin biisinsä sanoja, se ei haitannut menoa tippaakaan! Kappale soitettiin ilmeisen kovalla vauhdilla lukuun ottamatta ”ja Ainon sukat pyörii” -kohdan jälkeen soitettua väliosaa, jossa tempo hidastettiin puoleen.
Martinuksen Rakkaus on murhaa -liveversiossa oli rehellisesti sanottuna parantamisen varaa. Rock-unelman jälkeen jopa kertsit kuulostivat laahaavan hitailta, eikä levyversiota sfääreihin vieviä jousisovituksia ollut otettu mukaan liveversioon millään muotoa. Tähän kappaleeseen tiivistyi ehkä keikan suurin heikkous, eli keikkarutiinin puute uusissa biiseissä, mikä kuului pieninä virheinä läpi keikan. Mutta kuten Anssikin foorumilla toteaa, tästä on hyvä jatkaa.
Setin loppua enteilevän 1972:n kelvollisen rutiiniversion (huom. sanoituksessa rillit oli korvattu filleillä) jälkeen soitettiin joillain vuoden 2004 keikoilla kuullun tyylinen levyversiota huomattavasti enemmän rytisevä Kipinöitä-bändiveto. Anssi kiitti yleisöään ja toivotti hyvää illan jatkoa. Ihan kuin kukaan olisi oikeasti uskonut keikan loppuvan siihen… Muusikoita takaisin lavalle taputtaessa tuli kyllä mieleen, että jätetäänköhän eräs BMW-klassikkobiisi ensimmäistä kertaa pois keikkasetistä?
Hieman yllättävän encoren aloitti Kaveria ei jätetä, joka soitettiin nyt vasta toista kertaa livenä ja ensimmäistä kertaa bändin kanssa levyversion tyyliin rokaten. Toimiva valinta encoreksi. Kun levyllä vihjaillaan tämän biisin lopussa Mikan faijan BMW:n suuntaan, niin nyt nämä kaksi musiikillista tarinaa soitettiin livenä peräkkäin. Bemari kuulosti suomirokin dinosaurukselta, mutta rullasi Villen kitaroinnin kanssa samaan loistavaan tahtiin kuin kesällä 2004. Aplodit olivat muikeat. Keikan päätti jälleen yksinoikeudella teos nimeltään Nummela. Täytyy myöntää, että loppuun ei olisi voinutkaan kuvitella mitään toista kappaletta. Artisti lausui lopuksi, että oli ollut mukavaa soittaa pitkästä aikaa yleisölle ja vilkutti kukkapuskaansa iloisesti.
Keikka loppui klo 20.25, eli monen mielestä ennen aikojaan, mikä aiheutti rutinoituneissa foorumilaisissa pientä rutinaa. Vertailukohtana voitaneen käyttää syksyllä 2003 konserttisaleissa väliajan kanssa soitettuja tunnin ja kolmen vartin mittaisia keikkoja. Martinuksessa keikan kesto oli 1 h 23 min. Biisilista oli siis tällainen:
1. Milla
2. Älä mene pois
3. Puistossa
4. Karhusaari
5. Joki
6. Laulu petetyille
7. Jennifer Aniston
8. Uudet autot
9. Insomnia
10. Rock-unelma
11. Rakkaus on murhaa
12. 1972
13. Kipinöitä
———-
14. Kaveria ei jätetä
15. Mikan faijan BMW
16. Nummela
Anssi itse harmittelee foorumilla, että biisilista oli ehkä turhan rokkaava konserttisaliympäristöön, mutta bändin kanssa oli treenattu vain tätä settiä. Rokkikeikkaa kuvaa myös se, että Anssi selvisi lähes ilman kitaran vaihtoja: kaikki biisit Rakkaus on murhaata lukuun ottamatta soitettiin punaisella Gretschillä. Toinen kitara oli Gretsch Country Club. Anssin rokkikukkomaisesta haara-asennosta ei löydy tiukentamisen varaa, mutta muuten bändin kannattaa palata vielä treenikämpälle.
Keikanjälkeistä hupia irtosi mm. The Beatlesin Here Comes The Sun -lainoista Kipinöissä sekä mahdollisista Kiss-lainoista Rock-unelmassa. Ehkä myös Antin parrasta, jonka perusteella Anssi nimesi basistin partapotsoksi(?), mutta joutui perumaan sanansa. Bändin jäsenet kävivät satunnaisesti näyttäytymässä nimmarinmetsästäjille ja Kelly esitteli vasemman käden etusormeaan, jonka päässä ammotti kolmen tikin kokoinen kipeä haava, joka oli tullut aiemmin päivällä roudatessa. Sympatiamme herra rumpalille. Anssi vietti keikan jälkeen aikaa kirjoittelemalla aulan pöydän ääressä nimmareita ahkerasti jonottaneille yleisön edustajille. Kiitokset keikasta, jäämme odottamaan lisää!
Yleisön kommentteja voi lueskella foorumilta.
Hehkeitä kuvia keikalta Galleriassa.