Huomenna julkaistaan hartaasti odotettu Anssin kolmosalbumi Rakkaus on murhaa. Harhaa.com tavoitti kiireisen levylaulajan sähköpostitse ja tarjoaa lukijoilleen uunituoreen haastattelun uudesta levystä ja tunnelmista pyörremyrskyn keskipisteessä. Lähetämme ison annoksen tsemppiä Anssin suuntaan! Ja nyt, huomista odotellessa, haastattelutuokioon:
Luonnehdi Rakkaus on murhaa -albumia sellaiselle henkilölle, joka on kuullut kaksi aiempaa levyäsi.
Uusi albumi on ainakin soundimaailmaltaan ehyempi kokonaisuus johtuen siitä, että tällä kertaa koko levy äänitettiin alusta loppuun samassa studiossa. Edelliset levyt kasattiin useissa eri paikoissa useiden eri ihmisten kanssa, joten kokonaisuudet ovat olleet tuotannollisessa mielessä hieman tilkkutäkkimäisiä.
Rakkaus on murhaa niputtaa mielestäni yhteen kahden ensimmäisen levyn parhaita puolia: siinä on Nummelan akustisuutta ja rauhallisuutta, mutta myös Suuria kuvioita -albumilta tuttua sähköä ja rokkaavuutta. Sanoituksissa on suuria tarinoita, mutta myös intiimiä tunnelmointia. Laulut kumpuavat kaupungista, mutta myös kehäteiden ulkopuolinen Suomi on niissä edustettuna. Eli levyllä taitaa olla jokaiselle jotain…
Löytyykö uudelta levyltä musiikillisia tai tekstillisiä innoittajia tyyliin Bruce Springsteen ja Raymond Carver?
Levy syntyi musiikillisesti vapaassa ilmapiirissä. En kuunnellut tekoprosessin aikana juurikaan muuta musiikkia ja julistin myös studiossa levyjen kuuntelun tiukkaan pannaan. Emme ottaneet siis aktiivisesti vaikutteita mistään. Keskityimme tekemään puhtaasti sitä miltä tuntuu, välittämättä siitä mitä muut tekevät/ovat tehneet. Luonnollisesti tietyt vaikutteet ja vaikuttajat ovat pesiytyneet niin tiukasti tikapuuhermostoon, että niitä on lähes mahdotonta välttää. Niinpä uudella levyllä on esim. aika selkeä E-Street Band -pastissi.
Carveria en tätä levyä tehdessä pahemmin lukenut. Niin kuin en mitään muutakaan…
Levyn tuottaja-äänittäjä-miksaajana toimi Jukka Immonen, jonka kanssa äänititte mm. legendaarisen Nummela-biisin. Millä lailla yhteistyönne sujui studiossa tällä kertaa?
Ilman minkäänlaisia ongelmia. Annoin Jukalle tällä kertaa ehkä hiukan entistä enemmän vapautta. Esim. miksausvaiheessa en ollut enää paikalla päsmäröimässä, vaan annoin Jukalle työrauhan käyden vain lopuksi kuuntelemassa ja tekemässä pieniä korjauksia. Roolijakomme oli ehkä tässä mielessä selkeämpi. Minä keskityin musiikkiin ja Jukka soundeihin.
Mikä oli viulusankari Pekka Kuusiston rooli levyn muotoutumisessa? Toteutuiko alkuperäinen visio jousisoitinten tavallisuudesta poikkeavasta käytöstä?
Minulla oli jo Suuria kuvioita -levyn jälkeen ajatus siitä, että haluaisin käyttää jousia seuraavalla levylläni. Tutustuin Pekkaan kesällä 2004 ja äänitysten alkaessa oli luontevaa tilailla sovituksia häneltä. Lähtökohtana minulla oli, että nyt ei tehtäisi perinteisiä viulumattoja, vaan hyödynnettäisiin jousisoitinten ilmaisuvoiman koko skaala. Päädyin laittamaan jouset kolmeen biisiin ja tein niistä Jukan kanssa pikaiset pohjat: kitara, basso, demolaulu ja alustava rytmiraita. Tämän jälkeen annoinkin Pekalle vapaat kädet täyttää tyhjä tila. Tulokset olivat huimia ja ylittivät odotukseni moninkertaisesti. Sovitukset ovat niin hienoja, että oli tavallaan sääli peittää ne miksauksessa esim. laulun alle. Oli suuri kiusaus tilata Pekalta jousiarrit kaikkiin muihinkin biiseihin, mutta tämä ei todennäköisesti olisi palvellut kokonaisuutta – ei mausteita pääruoaksi!
Viuluja on levyllä siis kolmessa biisissä kymmenestä, joten albumikokonaisuuden kannalta ne eivät lopulta ole erityisen määräävässä roolissa (jousibiisien sijoittuessa vielä levyn loppuun). Kuitenkin niiden kolmen kappaleen sisällä jousten rooli on aivan olennainen –erityisesti Rakkaus on murhaa -kappale nousee viulujen ansiosta aivan eri sfääreihin kuin ilman niitä.
Aiemmilta levyiltä olet maininnut erityisen hyvin onnistuneiksi biiseiksi mm. Nummelan ja Uudet autot. Millaisia onnistumisen elämyksiä tämän levyn teossa sattui?
Uudelta levyltä tähän samaan kategoriaan Nummelan ja Uusien autojen kanssa nousee epäilemättä albumin nimibiisi. Se oli alunperin mielestäni jopa melko keskinkertainen kappale, mutta studiossa kaikki palaset putoilivat taas taianomaisesti paikoilleen ja lopputuloksena oli ehdottomasti yksi parhaimmista koskaan tekemistäni jutuista. Monasti käy juuri päinvastoin: etukäteen ässäbiisinä pitämäni kappale ei meinaa luonnistua studiossa, ei sitten millään. Tällaisia murheenkryynejä ovat aikaisemmin olleet Kaksi
sisarta ja Faijan haamu. Uudella levyllä päänvaivaa tuotti Kaveria ei jätetä, joka jouduttiin tekemään lopulta kahteen kertaan.
Millä mielellä valmistaudut piakkoin alkavaa keikkakiertuetta varten? Onko treenikämppä jo varattu ja uudet biisit esitelty bändille?
On tietysti mukavaa lähteä taas tien päälle oltuani yli vuoden pois lavoilta. Odotan malttamattomana pääseväni esittämään uusia biisejä keikoilla. Nyt kun on jo kolme levyä vyön alla, niin biisilistaakin voidaan räätälöidä paremmin eri tilanteisiin sopivaksi ja vaihtelua setissä on oletettavasti muutenkin odotettavissa aiempaa enemmän.
Bändin kanssa on tätä kirjoittaessa pidetty yhdet treenit. Saara oli kirjoittanut uusista lauluista oikein sointulaput, mutta muut tuntuivat olevan biisien sointujen ja rakenteiden kanssa melko hukassa. Joten annoin kaikille kotitehtäväksi levyn kuuntelua. On toki myönnettävä, että itsellänikin oli tiettyjä vaikeuksia muistaa joitakin biisejä, joita olen tähän mennessä soittanut ja laulanut vain studiossa
Mitkä ovat tunnelmasi päivää ennen levynjulkistusta?
Päällimmäisenä tällä hetkellä on ajatus: entä jos kukaan ei enää halua kuulla biisejäni? Hirvittää…