Bilmon debyyttialbumia juhlistettiin jo levyn julkaisupäivänä 30.3.2005 Stupido-Shopissa pienellä neljän biisin puoliakustisella keikalla, jossa Bilmon virallisten jäsenten Jarmo Vähähakan ja Ville Kelan lisäksi musisoi Ripa Eskolin. Varsinainen levynjulkistuskeikka oli maanantaina 4.4. Helsingin Semifinalissa. Sinne ei myyty lippuja, vaan jokainen keikalle halunnut sai hakea oman kutsunsa etukäteen Stupido-Shopista. Maanantai-illan tunnelma Semifinalissa alkoi tiivistyä ennen yhdeksää.
Keikka alkoi täsmällisesti yhdeksältä, kun lavalle kapusi viisi muusikkoa. Eturiviin asettuivat Jaakko Murros (kitara), Jarmo (laulu, kitara, tamburiini) ja Ville (basso). Takarivi miehitettiin Lemonator-miehillä: Ripa (koskettimet, melodika, tamburiini, kitara) ja Kelly Ketonen (rummut). Livemusisointi potkaistiin käyntiin levyn aloitusraidalla eli Matkalaululla. Setti oli kunnon keikan mittainen, yhteensä 12 biisiä. Kolmen vartin aikana soitettiin kaikki uuden levyn biisit viimeistä duettokappaletta lukuun ottamatta ja lisäksi vielä kolme singleiltä tuttua kappaletta: Aika on nyt, Piparkakkumuotti ja Feeniks. Kaksi jälkimmäistä muodostivat encoren.
Livenä poppoo kuulosti jonkin verran levytyksiään rokkaavammalta ja sekin kertonee jotain, että useat ilman levyä Semifinaliin tulleet innostuivat hankkimaan itselleen pitkäsoiton saman tien. Bassonsoitto on Keloilla geeneissä, sillä Ville antoi hyvän vastuksen katsomon puolella keikkaa kuunnelleille basisteinakin tunnetuille herroille A. Karisalmi ja J. Joutsenniemi. Ja ihan kuin Kellykin olisi petrannut rumpujensa takana. Erityisesti Tyttö tapaa pojan ja Rättisitikka kuulostivat omaan korvaani kerrassaan loistavilta. Keikan jälkeen yleisöltä sateli positiivisia kommentteja niin paljon, että niistä jäi muistiin siteerattavaksi vain kaksi: ”Biiseissä on potentiaalia.” ”Hyvä rytmiryhmä!” Kelpo keikka siis!
Sitten muutama sana itse albumista. Äänessä studiossa ovat olleet pääasiassa Jarmo, Kelly, Jaakko ja Ville, jonka vastuulla näyttää olleen melkoisesti instrumentteja (mm. banjo ja kosketinsoittimet), äänitystä ja tuotantoa. Kymmenen biisin pläjäys kestää vajaat 34 minuuttia, joten tulkintoja ei ole turhaan venytelty. Soitossakin on kuultavissa samaa minimalismia. Stemmalaulua on mukavasti. Radiossa paljon soineen Tyttö tapaa pojan -säkeistöjen tyylistä komppia ei löydy muista biiseistä, vaan perinteisempi soitanta päästetään oikeuksiinsa ja bändin kitaroinaan suosimat Rickenbackerit moikaavat. Seuraavaksi singleksi suunnitellussa hyväntuulisessa biisissä nimeltään Rättisitikka on jotain hyvinkin Tehosekoitinmaista. Levyn päättää duetto Marjo Heinosen kanssa.
Tyttö tapaa pojan -kappaleen ”sanomasta” huolimatta ihmissuhteet ovat vähintään sivuosassa suuressa osassa biiseistä. Silti aiheita on laidasta laitaan ja yleisilme on hyvin kesäinen. Levyllä pidetään kiinni päätietä kiitävän rättisitikan penkistä, suunnitellaan reissaamista niin Havannaan kuin Hollolaankin, lohdutetaan satuprinsessaa harmaan arjen keskellä, vietetään kahden kesken valoisaa kesäyötä Johanneksen kirkon puistossa mutta pidetään myös tiettyä välimatkaa kumppaniin, ihmetellään lintujen laulua.
Myös levyn kansitaiteeseen on syytä kiinnittää hiukan huomiota, sillä se on tehty erittäin hyvällä maulla. Biisitekstejä ei kansilehtisestä löydy, vaan tekstinä on levyn tunnelmaan sopiva tarina, kirjoittajana mystinen Sonny Mono. Lehtisessä on komea ja tarkempaa tarkastelua vaativa kuva Jarmosta ja Villestä sopivan kaoottisessa huoneessa, jossa olevat tavarat liittynevät hyvin pitkälle bändiin. Etukannessa poseeraavat tyttö ja poika näyttävät odottavan kesää, joka tätä levyä kuunnellessa tuntuukin kummasti lähestyvän.
Kurkkaa myös Bilmon kotisivut ja haastattelu.