Aasiassa tapahtunut hyökyaaltokatastrofi on saanut liikkeelle myös muusikoita täällä koti-Suomessa. Tavastialla järjestetään torstaina 6.1.2005 Yhteinen Asia! -hyväntekeväisyyskonsertti uhrien auttamiseksi ja Anssi tulee olemaan yksi näistä soittamalla maailman muuttamiseen osallistuvista muusikoista. Konsertista kertyneet tuotot menevät lyhentämättöminä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Tavastian ovet avataan torstaina jo klo 20 ja ensimmäisen esiintyjän on määrä aloittaa yhdeksältä. Lipun voi lunastaa 12 eurolla, ennakkoon niitä saa ainakin Tiketistä. Illan juontaa Jone Nikula ja alustava ohjelma näyttää seuraavalta:
21.00 Irina acoustic
21.15 Jere & The Universe
21.30 Knipi & Skele (Egotrippi)
21.50 Maija Vilkkumaa
22.15 Kalle Ahola acoustic
22.40 J. Karjalainen Electric Sauna
23.05 Anssi Kela ja Ilkka Alanko
23.05 Jonna Tervomaa
00.05 Tik Tak
00.40 The Flaming Sideburns
Anssi esiintyy siis Neljän Ruusun solistin, Ilkka Alangon kanssa. Setti kestänee 20-30 minuuttia. Anssi itse kertoo foorumillaan tulevasta näin: ”Esiintymiseni Tavastialla on akustinen. Halusin kuitenkin tehdä taas jotain erikoista, joten sain päähäni kutsua Ilkka Alangon kanssani laulamaan. Esiinnymme siis yhdessä. Biisilistaa ei ole vielä päätetty, mutta soittelemme varmaankin sekä minun että Ilin kappaleita.” Samalle kellonlyömälle Anssin ja Ilkan kanssa on aikatauluun merkitty (mahdollisesti virheellisesti) myös Jonna Tervomaa, mutta hänen osuudestaan ei ole mitään tietoa.
Kuten niin monet suomalaiset ja ihmiset ympäri maailman, Anssikin on seurannut Aasian maanjäristyksen jälkeisiä tapahtumia tiiviisti uutisten välityksellä: ”Aasian katastrofi on koskettanut syvästi myös minua. Thaimaassa on ollut aallon iskeytyessä runsaasti kavereitani ja tuttuja ja huoli heistä on ollut kova. Lisäksi on tuntunut pahalta katsoa järkyttävää kuvamateriaalia paikoista, joissa itse kävin puolisen vuotta sitten. Thaimaalaisten ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus teki tuolloin vaikutuksen, joten nyt kun tarjoutui tilaisuus olla edes tällä tavalla avuksi, niin tartuin siihen empimättä.”
Anssi haastoi samalla kaikki fooruminsa lukijat osallistumaan katastrofin hyväksi tehtäviin keräyksiin, esimerkiksi seuraavien keräysnumeroiden kautta:
SPR:
0600 12210 (9,85 e + pvm)
0600 414141 (20 e + pvm)
Kirkon ulkomaanapu:
0600 14747 (5,01 e + pvm)
0600 11201 (10,10 e + pvm)
Foorumia pääset lukemaan seuraamalla tätä linkkiä.