Harhaa.comin joululomaspecial, eli tositapahtumiin perustuva tarina siitä, mitä tapahtui kun viisi Anssi Kela -tietäjää lähti ensimmäiselle pyhiinvaellusmatkalleen Vihdin Nummelaan lokakuun 2003 viimeisenä päivänä, hiukan univelkaisina edellisiltaisen Tavastian keikan jälkeen ja tuoreiden maestron nimmareiden koristaessa monen käsivartta.
Osa 1: Kohti Nummelaa ja harjua.
Auton stereoista kajahti Kaksi sisarta ja sepäs vasta kuulosti hyvälle! Nummela-levy oli laitettu oikeaoppisesti soimaan odottaessamme Helsingistä länteen vievälle moottoritielle pääsyä. Sää oli tunnelmaan sopiva. Alhaalla roikkuvista vaaleanharmaista pilvistä tihkui vettä, puut seisoivat surullisen lehdettöminä ja värittömän suomalaiskansallisen maiseman keskellä aukeni märkä moottoritie. Tunnelma autossa oli harras, kun Anssi lauloi tiestä pohjoiseen ja Mikan faijan BMW:stä.
Rva Ruususen alkutahtien aikana ohi vilahti Vihti-kyltti, ja valppaustaso autossa nousi. Käännyttiin Porintielle kalliojyrkänteiden välistä. Nummela 4 –kyltin ohi, ramppia ylös ja sillan yli vasempaan. Siellä Citymarketin vieressä seisoi hurmaavan karussa ympäristössään kyltti: Nummela. Harhaa-biisin soidessa totesimme olevamme Nummelassa perjantain alkuiltapäivän ruuhkassa. Vielä olisi pari biisiä aikaa ajaa haaarhaaan… (Tavoite oli olla perillä levyn loppuessa.) Kartanlukijat yrittivät paikantaa sijaintimme ja ansiokas kuskimme onnistui ohjastamaan kärryn aina sellaiselle tielle, joka vei meidät poispäin Nummelasta. Tai sitten Prismalle, joka vaikutti pahaenteisesti joltain Bermudan kolmion keskipisteeltä. Juhlavan Nummela-biisin alkaessa soida olimme mielestäni aivan eksyksissä. Kolmannen säkeistön lopulla ohitimme Kustin kaksoisolennon! Vai oliko sillä luppakorvat? Oliko se Kusti?!
Osa 2: Harju.
Nummela-levy jatkoi repeatilla. Auton nokka suunnattiin loivanpuoleista mäkeä ylös. Harjun pitäisi olla täällä. Auto pysäköitiin puiden oksia viistäen kadunvarren nurmikolle. Ja eikun metsään! Sieltä löytyi leveitä hiekkapolkuja ja mäntyjä sekä hiukan AK-merkkiä muistuttavia tolppia rivissä. Kauempaa kuului koiran haukuntaa. Samaan suuntaan johti polku, tiheän kuusikon halki. Lyhyen neuvonpidon jälkeen tutkimusryhmä suunnisti pelottomasti hämärtyvään märkään kuusimetsään. Pääsisimmekö koskaan täältä pois?
Etujoukosta kuului huudahdus: ”Tie!” Ja takajoukko vastasi: ”Jes!” Olimme harjun keskellä kulkevalla leveällä hiekkatiellä, eikä tämä vastannut mielikuvaamme harjusta. Lähdimme vasempaan, koska kuvittelimme tien nousevan siihen suuntaan. Kuskimme kurkki kivien päältä ”maisemia” – liikaa mäntyjä.
Tien oikealla puolella aukeni polku, jota eräs ryhmän jäsen kirmasi eteenpäin: ”Nyt polttaa!” Edessämme aukeni vihdoin alaspäin viettävä mäntyinen rinne kivineen. Emme kuitenkaan löytäneet etsimäämme ”Anssin ja Kustin poseerauspuuta” ja sitä paitsi Nummela oli harjun vastakkaisella puolella…
Löysimme vielä upean mäkeä nousevan hiekkatien, josta avautuivat hienot maisemat – Nummelasta poispäin. Kuvista ei tullut oikein mitään, koska alkoi olla pimeää. Palaillessamme autolle pohdimme, onko mahdollista ihailla harjulta nukkuvaa Nummelaa? Me emme ainakaan löytäneet kyseistä näköalaa. Katulamput olivat syttyneet ja oranssinkellertävät valot värjäsivät tihkusateen hienon näköiseksi.
Osa 3: Pizzeria Oliivi.
Meillä oli nälkä ja selvitimme Anssin suositteleman kasvispatonkipaikan osoitetta ja sijaintia. Asemankatu 1. Sen pitäisi näkyä ajaessamme takaisinpäin. Pitäisi… päädyimme jälleen Nummelasta poispäin vievälle tielle, mikä ei ollut tarkoitus. Kurvasimme ensimmäiselle metsätielle ja pelkääjän paikalla istuja opasti kuskia pontevasti: ”Ei ojaan!” Ja takaisin. Päädyimme Nesteen parkkipaikalle tutkimaan karttaa. Pizzerian pitäisi sijaita niiden pääteiden risteyksessä. Siis takaisin. Auto pysäköitiin jonkun ravintolan eteen ja jatkoimme jalkapatikalla kohti Asemankatua ohi Nummelan keskustan pikkukauppojen. Viimeisestä nurkasta löytyi lopulta Pizzeria Oliivi! Harvinaisen hyvin piilotettu!
Pizzeria oli pieni ja kotoisa, siellä oli vain neljä pöytää. Astelimme tiskille, josta löytyi ruokalistoja. Haa – kasvispatonki! 2/5 ryhmästä halusi kasvispatongit ja loput 3/5 tutustuivat pizzoihin. Siirryimme juominemme ainoaan ikkunapöytään. Erityismaininta hienoista lampuista.
Kun patongit saapuivat, ne joutuivat kuvattaviksi. Pelottavan suurikokoinen (pituus n. 30 cm) folioon kääritty herkku, jonka paksun juustokerroksen alta pilkisteli rapeaa salaattia ja muita täytteitä. Kävimme kimppuun ja itse patonki todettiin rapeaksi, mureaksi, herkullisesti paistetuksi mutta ei kuivaksi. Tosi hyvää – tähän voisi tulla riippuvaiseksi! Pizzat huomattiin täyttäviksi, yksi neljäsosa on jo paljon ja puolikkaalla saa vatsan täyteen. Syötyämme pakkauduimme (patonginpätkät reppuihin) ja poistuimme Oliivista takaisin autolle.
Osa 4: Sinne ja takaisin.
Totesimme, että Nummela alkaa vaikuttaa jo kotoisalta, niin pitkään olemme siellä harhailleet. Nyt suunnistimme sieltä pois (Prisman pihan kautta tietenkin) Citymarketin ohi, Helsingin rampin ohi ja Porintielle kohti Vihtiä. Kunnianhimoisena päämääränämme oli löytää hylätty Esso, jonka luona Nummela-levyn kannet on kuvattu. Olin nähnyt paikan 1,5 vuotta sitten bussin ikkunasta, siksi toimin asiantuntijana paikan suhteen.
Sivuikkunoista näkyi komeaa vihtiläistä pimeyttä. Tielläkään ei ollut valaistusta. Tulimme Vihdin risteykseen, ja jostain syystä käännyimme sinne. Siellä oli ainakin yksi koulumainen rakennus ja joku haikaili kylän valojensammutuspaikkaa. Palasimme Porintielle, eikä auto sammunut risteykseen epäilyistä huolimatta. Pimeä taival jatkui. Vihdistä 5 km kohti Karkkilaa. Tien vasen puoli oli tarkkailussa ja selitin miten Esson kyllä tunnistaa kun sen näkee, mutta se voi vilahtaa äkkiä ohi… ”Oisko se tuo? Ei.” Käännyimme silti sinne, kyltissä luki: Ahmoo 6. Tie vei meidät Porintien ali jonkun ison punaisen ladon eteen – tämän täytyy olla Pekan ja Suden treenikämppä!! Käännyimme Porintielle ambulanssin perään. ”Ajetaan vielä kilometri.”
Valaistun tiepätkän kohdalla auton oikea laita huudahti: ”Se on tuossa!” Kuski jarrutti takanatulevien kauhuksi bussipysäkille ja kurvasimme jonkun romupihan kautta tien oikealle puolelle verkkoaidan viereen. Ja innolla maastoon kohti huoltoasemaa! Rakennus oli keskellä pimeää asfalttikenttää, maassa oli epämääräistä rojua. Etuseinälle oli kasattu rojua. Siinä oli myös etukannen näköinen kohta. Kulman takaa löytyi takakannen poseerauspaikka ja pimeässä alkoi välkkyä salamavaloja. Ja se kuuluisa ässä, josta nykyinen ässävouhutus sai alkunsa!
Palasimme autolle ja totesimme puuttuvan kameran jääneen Pizzeria Oliiviin. Meidän piti siis vielä palata Nummelaan. Kamera palautui omistajalleen ja lähestyessämme Nummelasta Helsinkiin päin vievää moottoritien ramppia esitin jälkeenpäin perustelluiksi osoittautuneita epäilyjä lapasteni sijainnista. Suuria kuvioita -levyn soidessa viisi erittäin tyytyväistä turistia palasi kohti Helsinkiä. Tämä täytyy tehdä uudestaan!
Ohjeita jälkipolville: Ota mukaan kartta sekä hereillä olevat kartanlukijat. Varaa aikaa reilusti – paikkojen löytyminen voi kestää yllättävän pitkään. Päivänvalo on erittäin suositeltava juttu. Kompassista ja taskulampusta ei ole haittaa. Ota levynkansia mukaan. Reissu lisää riippuvuutta Nummela-levyyn. Varaudu myös siihen, että retkeä seuraavina päivinä erinäisiä tavaroita katoaa – ne ovat jääneet mystisesti Nummelaan…