Anssi vieraili Lemonatorin keikalla

Lauantaina 13.9. Lemonator valtasi Tavastian lavan ja tarjoili yleisölle mainion puolitoistatuntisen keikan. Etukäteen oli vihjailtu, että myös Anssi saattaisi vierailla lavalla. Vierailuja onkin nähty puolin ja toisin viime aikoina. Anssi vihelsi Lemonatorin Grandpop-albumin avausraidalla ja vieraili kesän kiertueen päätöskeikalla On The Rocksissa 5.8. Lemonatorit soittavat Suuria kuvioita -albumilla kahdessa biisissä, esiintyvät 1972-videolla ja soittivat Anssin kanssa biisit 1972 ja Milla Olympiastadionilla Elämä lapselle -tapahtumassa 10.9.

Tavastian varsinaisen setin jälkeen yleisö vaati encorea ja pian lavalle vihreiden ja violettien valojen keskelle hämärään ilmaantui kitaraa soittava tumma hahmo, joka paljastui Anssiksi. Lemonatorkin palasi lavalle ja he esittivät yhdessä Lemonatorin vanhempaa tuotantoa olevat biisit Crashed ja Picture Perfect Sky. Anssi osallistui musisointiin Gretsch Country Club -kitarallaan. Lemonator soitti vielä muutaman biisin, pitihän hienoa keikkaa juhlistaa vielä toisellakin encorella. Päätösbiisi Suberb huipentui siihen, että Lasse kiipesi Kellyn paikalle ja paidaton Kelly loikkasi lavalle Lassen kitaran kanssa. Bändin jäsenet vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä keikkaan ja Antti kertoi, että yleisö ei ainakaan etsinyt virheitä soitosta. Lemonator pitänee loppuvuodesta keikkataukoa, koska Kelly ja Antti hyppäävät Anssin kiertuebussin kyytiin.

Aiemmin lauantaina Anssi esiintyi Itäkeskuksen Anttilan musiikkiosastolla. Uudelta levyltä kuultiin neljä biisiä akustisina versioina: Faijan haamu, 1972, Kipinöitä ja Sormus. Ja hyvältä kuulosti! Alkaneella viikolla bändin on tarkoitus treenata biisejä perjantaina 19.9. Espoosta alkavaa Suuria kuvioita -konserttisalikiertuetta varten. Biisivalinnoista ei ole ilmeisesti päätetty vielä paljoakaan, mutta keikoilla on varmaankin odotettavissa ensiesityksiä uusista biiseistä (toivon mukaan myös levyn ulkopuolelle jääneistä) ja hiljaisempia akustisia tunnelmapaloja railakkaan rokin seassa.

Galleriassa kuvia Lemonatorin keikalta ja Anttilasta.

Lisää asiaa:
Anssin Suuria kuvioita -kiertueen aikataulu
Faktaa ja fiktiota Lemonatorista