Uuden levyn putkahdettua ilmoille myös Anssin viralliset sivut on uusittu. Päivitetty sivusto avattiin tämän viikon loppupuolella. Pääväreinä ovat musta ja valkoinen, eli saitti on visuaalisesti samaa sarjaa kuin Suuria kuvioita -levyn kannet. Molempien graafisesta suunnittelusta vastaa Janne Uotila.
Sisällöllisesti uutta ovat tällä hetkellä Suurien kuvioiden sanat ja Anssin kirjoittamat kattavat biisien syntytarinat. Jukebox palvelee niitä, jotka haluavat kuulla pieniä pätkiä levyn biiseistä. Diskografiassa listataan Anssin tuotantoa. Bändiesittelyä on uusittu ja bändi kävi kuvauttamassa itsensä huhujen mukaan treenien yhteydessä Kampin metroaseman kuva-automaatissa.
Vanhalla sivustolla kävijät suuntasivat yleensä vain keskustelufoorumiin, koska muut osiot alkoivat jo kerätä pölyä päivitysten puutteessa. Uudelle etusivulle on laitettu ”nyt”-osio, josta löytyy uutisia ja muita päivityksiä. Anssikela.com ei ole vielä nykyisessä muodossaan valmis, se avattiin hiukan keskeneräisenä ja lisäyksiä on luvassa kunhan aikaresurssit sen sallivat. Sivustosta pyritään myös tekemään teknisesti toimivampi kuin edeltäjästään.
Harhaa.comin aktiivisuus on myös noteerattu, ja uuden sivuston päivityksessä on tarkoitus käyttää apuvoimia Harhaa.comista, koska levylaulajallakin on tunteja vuorokaudessa vain 24. Anssi on edelleenkin sivustonsa itsevaltias ja Harhaa.com fanien kokoama nippelitiedon aarreaitta. Linkityksillä pyritään luomaan kokonaisuus, jossa nämä Anssi-sivustot tukevat ja täydentävät toisiaan.
Viralliset sivut löydät tutusta osoitteesta www.anssikela.com.