Anssi yllätti ystävänpäivänä

Ystävänpäivänä 14.2.2003 Tavastialla järjestettiin ohjelmatoimisto Rocktops Oy:n ja Johnny Kniga-kustantamon voimin Suuri rakkauden ilta, jonka aikana kuultiin mittavaa muusikkokaartia höystettynä muutamilla teemaan sopivilla runoilla.

Anssi asteli lavalle puoliltaöin ja esitti kaksi yllättävää kappalevalintaa. Ensimmäisenä kuultiin Murhaballadi, jota on kuultu vuonna 2001 aloitusbiisinä keikoilla ja myöhemmin harvinaisena herkkuna, jota ei näillä näkymin olla aikeissa levyttää. Synkkäsävyinen biisi oli artistin tulkinnan mukaan ”ystävänpäivä helvetistä”.

Tämän jälkeen lavalle Hammondin ääreen istui Pekka Gröhn säestämään, ja yleisö sai ihasteltavakseen hienon cover-version amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Lucinda Williamsin kappaleesta ”Essence”. Samanniminen albumi on ollut ahkerassa kuuntelussa viime aikoina Anssin automatkoilla ja laulukokemusta nimibiisin osalta on kertynyt siinä sivussa. Tavastialla kuultu kahden biisin setti oli kovin lyhyt, mutta sitäkin laadukkaampi!

Lavalle nousivat Anssin lisäksi houseband Georg Kalliola & Joojoo Miehet, Kalle Ahola, Kaija Koo, Martti Servo & Napander Duo, rec, Nieminen & Litmanen Duo, Jukka Orma, Aki Louhela band, Tampere, Janus Hanski sekä runoilija Anni Sumari & elisa.kom @ jag.väntar. Lisäksi yllätysesiintyjinä kuultiin Pekka Gröhnin säestyksellä esiintynyttä J.Karjalaista ja Protoni-yhtyettä sekä Jonna Tervomaata ja Sania vierailevina tähtinä.