Anssin bändissä soittavien Antti Karisalmen ja Kelly Ketosen Lemonator-yhtyeeltä ilmestyy uutta materiaalia vuonna 2003. Näin kertoo asiasta Lemonatorin levy-yhtiö Spinefarm tiedotteessaan:
Suomen viilein powerpop-bändi Lemonator palaa yli kahden vuoden tauon jälkeen! Lemonator on uusinut levytyssopimuksensa ja jatkaa täten Spinefarm Recordsin suojissa, Odor-levymerkin alla.
Tammikuun lopussa julkaistaan Lemonatorilta kauan odotettua uutta materiaalia! Tällöin kauppoihin jysähtää single ”Broken Record”, joka on esimakua uudelta, huhtikuun alussa julkaistavalta albumilta. Luvassa on vahvoja, hienoja powerpop-biisejä tyylillä jonka vain Lemonator taitaa! Albumille biisejä miksaa Richard Rainey, joka tunnetaan erityisesti töistään U2:n kanssa. Rainey on äänittänyt mm. U2:n albumin ”All That You Can’t Leave Behind” ja miksannut kaksi albumin kappaletta; ”Kite” ja ”Wild Honey”. Raineylle on myönnetty töistään kaksi Grammya ja hän on U2:n lisäksi työskennellyt myös mm. Clannadin, Mansunin ja The Corrsin kanssa.
Mukana tulevalla Lemonator-albumilla on Posies-yhtyeestä aiemmin muistettu Ken Stringfellow, joka laulaa taustoja yhdellä uudella kappaleella!
Huhtikuun alussa on siis luvassa todellinen herkkupläjäys kaikille Lemonator-faneille, jotka ovat odottaneet bändin paluuta! Albumia odotellessa saamme nautiskella uudesta sinkusta ”Broken Record”, joka on siis kaupoissa tammikuun lopussa!
Pieni katsaus Lemonator-historiaan:
Lemonator on saanut vuosien saatossa vahvan jalansijan suomalaisessa musiikkielämässä. Bändin esikoisalbumi ”Yellow” julkaistiin helmikuussa 1997 ja siltä nousi radiohiteiksi biisit ”Superb”, ”You Could Be A Monster” ja ”Over Now”. Samana vuonna Lemonator äänitti vielä EP:n ”Lemon Ate Her”.
Seuraavalla, vuonna 1997, julkaistulla ”Maison Rilax” – albumilla oli tuottajana monesta yhteydestä tuttu Antti Lehtinen. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa bändin todelliselle läpimurrolle, joka tapahtui albumin ”The Waltz” myötä. ”The Waltz” valittiin vuonna 2000 Rumba-lehden kriitikkoäänestyksessä vuoden albumiksi. Samassa äänestyksessä albumilta valittiin peräti kolme biisiä kymmenen parhaan kotimaisen biisin joukkoon! Albumilta muistetaan mm. seuraavat jättihitit: ”California” (mukana myös ”Levottomat” – soundtrackilla), ”I Don’t Want To Live Forever” ja ”Once I Killed A Boy With A Girl”. Viimeiseksi mainitusta biisistä tehtiin myös video, joka oli ensimmäinen suomalainen 3D-tietokoneanimaatiotekniikallla toteutettu musiikkivideo. ”The Waltz” – albumin myötä Lemonator keikkaili Skandinavian lisäksi myös Keski-Euroopassa, mm. Iso-Britanniassa.
Lemonator kokoonpano: Lasse Kurki – laulu ja kitara, Risto Eskolin – kitara ja laulu, Antti Karisalmi – basso ja laulu, Kelly Ketonen – rummut ja laulu.