var killers = new Array(
"Anssi on syntynyt 29.7.1972. Mikä on virallinen syntymäpaikka?$$Kerava%%Helsinki^^Vihti&&Nummi-Pusula",
"Lapsuutensa Anssi vietti Kauniaisissa Urheilutiellä ennen Vihdin kirkonkylälle muuttoa. Minä vuosina Anssin perhe asui Kauniaisissa?$$1974-1990%%1975-1984^^1974-1993&&1973-1992",
"Millä lempinimellä Anssin kaverit kutsuivat Anssia pikkupoikana?$$Undulaatti%%Udmund Alinotkea^^Ande&&Aku",
"Isä, Juha Kela kuoli auto-onnettomuudessa 3.5.1985 Hanko-Hyvinkää -tiellä auton tultua vastaan samalla kaistalla. Minkä merkkinen tuo vastaantullut auto huhujen mukaan oli?$$Renault%%Mercedes-Benz^^Rolls Royce&&BMW",
"Nykyään Anssi Kela asuu Nummelassa. Mikä on se kaupunki tai kunta, johon Nummela kuuluu?$$Kirkkonummi%%Vihti^^Kauniainen&&Karkkila",
"Ennen nykyistä suosiotaan Anssi kuului Pekka ja Susi -yhtyeeseen. Ehkä yksi merkittävimmistä yhtyeen pinnalle nostajista oli voitettu rokin suomenmestaruus. Minä vuonna tämä tapahtui?$$1992%%1993^^1994&&1995",
"Mikä oli Pekan ja Suden vuonna 1994 julkaistun albumin nimi?$$Karhunelämää%%Pekka ja Susi^^Jään sisään&&Yhdeksäs hetki",
"Pekka ja Susi -yhtye julkaisi myös singlen nimeltään 'Tähtilaulu'. Mikä oli vuosi?$$1995%%1996^^1997&&1998",
"Mikä seuraavista rooleista ei kuulunut Anssille Pekassa ja Sudessa?$$Rumpujen soitto%%Basson soitto^^Laulaminen&&Sanoitusten teko",
"Pekan ja Suden hajoamisen jälkeen Anssi lähetti levy-yhtiöön demonsa, jossa oli viisi kappaletta. Kaksi niistä olivat 'Esko Riihelän painajainen' ja 'Kaksi sisarta'. Mikä seuraavista ei kuulu loppujen joukkoon?$$Viisi vuotta%%Nolla^^Faijan haamu&&Insomnia",
"Kuka seuraavista henkilöistä mm. kuuluu tällä hetkellä Anssi Kelan bändin varsinaiseen kokoonpanoon?$$Ville Ketonen%%Saara Kela^^Kelly Metsberg&&Antti Karisalmi",
"Anssin kotistudion sydän on 12-raitainen kovalevytallennin (Akai DPS 12). Nummela-albumilla alusta loppuun tällä raiturilla on tehty 3 biisiä. Mikä seuraavista ei kuulu joukkoon?$$Harhaa%%Kissanpäivät^^Kaunotar ja basisti&&Esko Riihelän painajainen",
"Anssin Gretsch Country Club -kitara on vuodelta ´64. Mistä se on haettu?$$Helsingistä%%Tukholmasta^^Oslosta&&Kööpenhaminasta",
"Mistä soittimesta läpi Kaksi sisarta -kappaleen kuuluva pulputusääni on peräisin?$$Fender Rhodes%%Roland JX-3P^^MSA Pedal Steel&&Lap steel",
"Missä kappaleessa esiintyy soitin nimeltään Zippo?$$Harhaa%%Rouva Ruusunen^^Esko Riihelän painajainen&&Kaksi sisarta",
"Nummela-albumin kannet on kuvattu hylätyllä huoltoasemalla. Mikä on huoltoaseman nimi?$$Esso%%Teboil^^Shell&&ABC",
"Nummela-kappaleessa lauletaan 'Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot sai sammumaan'. Tämä viittaa anturiin, jota valaisemalla Vihdin yössä koittaa täydellinen pimeys. Missä tämä anturi sijaitsi aikoinaan?$$Hautausmaalla%%Puhelinkopin kyljessä^^Torilla&&Osuuspankin seinässä",
"Mikä Rva Ruusunen on Petri Ruususelle?$$Äiti%%Serkku^^Täti&&Tuttava",
"Nummela-kappaleessa naarataan fillareita ojasta. Kuinka monesta fillarista oikeastaan on kysymys?$$Yhdestä%%Kahdesta^^Kolmesta&&Neljästä",
"Kahdessa sisaressa murtaudutaan huoltoasemalle. Minkä seuraavista asioista vorot saavat saaliikseensa pilkkihaalareiden lisäksi?$$Joulu-ukon%%Wunderbaumin^^Milla-singlen&&Joulupalloja",
"Ketä kutsutaan 'kantakirjamaanikoksi' kappaleessa Mikan faijan BMW?$$Ilkkaa%%Villeä^^Ramia&&Petriä",
"Mitä erikoista Mikan Faijan BMW -musiikkivideon bemarissa on? Siis mikä seuraavista on totta?$$Vasen etuvalo ei toimi%%BMW:n merkki puuttuu^^Oikeanpuoleinen peili puuttuu&&Edessä ei ole rekisterikilpeä",
"Kuka ohjasi musiikkivideon Milla?$$Numi Nummelin%%Mark Stubbs^^Finn Andersson&&Anssi Kela",
"Mitä ruokaa Anssi ammentaa roskikseen musiikkivideossa Milla?$$Perunalaatikkoa%%Verilettuja^^Jauhelihapizzaa&&Kasvispatonkia",
"Anssi on soittanut Rod of Mosesissa noin kahdeksan minuutin soolon. Mikä oli kyseisen kappaleen nimi?$$Huomenta%%Päivää^^Näkemiin&&Hyvästi",
"Anssin isä Juha Kela soitti legendaarisessa gospel-yhtyeessä Pro Fide. Milloin yhtye on perustettu?$$40-luvulla%%50-luvulla^^60-luvulla&&70-luvulla",
"Myös Anssi Kelan isoisä on musiikkimiehiä. Mikä on hänen nimensä?$$Juhani Kela%%Reino Kela^^Ville Kela&&Lassi Kela",
"Anssin koira on rodultaan Welsh Corgi Pembroke. Mikä on nelijalkaisen kaverin nimi?$$Lauri%%Kustavi^^Kusti-setä&&Ransu",
"Matkapuhelimen suhteen Anssi on varsin 'Old School'-tyyppiä. Eli minkä Nokialaisen vannoutunut käyttäjä hän on?$$2110%%2210^^3110&&5110",
"Mitä seuraavista Anssi Kela ei ole?$$Savuton%%Ei-uskovainen^^Vegetaristi&&Absolutisti"
);

var answers = new Array('a','b','c','d','b','b','b','c','a','c','d','a','b','a','d','a','d','a','a','d','c','d','b','c','c','c','d','c','a','b');
