Pekan ja Suden kosketinsoittajan Antti Niemisen kommentteja keikoilta. Niemisen kommentit on poimittu Pekan ja Suden muinaisilta kotisivuilta ja julkaistu hänen luvallaan.
Hanko 29.1.1988
– Soundcheckin aikana yksi jatkojohdoista syttyi tuleen. Meidän muiden kirkuessa kauhusta ja liekkien nuollessa Electro-Voice -kaappien pehmeää nukkamaista pintaa, syöksyi silloinen miksaajamme Jori talvisodan sankarin lailla läpi liekkien, vetäisi johdon sähköiskua ja kuolemaa uhmaten seinästä ja sai tulen tukahdutettua. Mielessäni näen vieläkin Jorin, kun hän päättäväinen katse silmissään syöksyi läpi uhkaavan infernon pelastaen meidän kaikkien hengen!
Lohja 25.3.1990
– Tämän tapahtuman järjestäjät olivat ilmoittaneet, ettei meidän tarvitse tuoda omia rumpujamme paikalle. Toisen esiintyjän rumpali, jonka välineillä meidän oli tarkoitus pärjätä, kuitenkin ilmoitti paikan päällä ykskantaan, että hänen rummuillaanhan ei kukaan liimanhaistaja soita. Keskustelimme asiasta, jolloin kyseisen yhtyeen kitaristi laukaisi kohteliaasti ja diplomaattisesti, että: ”Yksi hyvä vaihtoehto on se, että tämä toinen bändi ei soita ollenkaan!” Oma rumpalimme (tuolloin se oli The Beeppa) eli elämässään muutenkin vaikeita aikoja ja katsoi parhaimmaksi lähteä tuulettumaan ulos säästääkseen tuon yhtyeen kitaristin sekä rumpalin henget. Allekirjoittaneelle on ikiajoiksi jäänyt negatiivinen kuva näistä ihmisistä. Taas opimme sen, että ensivaikutelma on erittäin tärkeä ihmissuhteissa.
Taivassalo 2.12.1990
– Yritimme keksiä itsellemme ajanvietettä majoitustiloissa. Pete päätti ryhtyä harjoittelemaan kitaranheittoa olkapäiden ympäri, Yngwie Malmsteenin tapaan. Kaukaa viisaana Pete otti harjoituskitarakseen Beepan Westonen ja ikäviähän siitä seurasi. Petrin innoissaan viskoessa kitaraa irtosi hihna mutteristaan ja kitara iskeytyi hirvittävällä voimalla lattiaan. Tämän seurauksena kitaran lapa murskautui korjauskelvottomaksi. Vahingosta nolona Pete vakuutteli Beepalle että: ”Ainahan kitaraa voi väsäillä, väsääminen on kivaa”, johon Beeppa menetyksen murtamana murahteli ainoastaan: ”Niin niin.”
Järvenpää 13.3.1993
– Olimme pippaloissa, joissa meidän lisäksemme oli useita muitakin esiintyjiä. Paikalle oli tuotu rummut, mutta koska kyseessä oli tuplasetti, niin Ville meni esittämään erittäin kohteliaasti lavaroudarille, josko rummuista voisi ottaa puolet pois oman settimme ajaksi. Roudarin vastaus oli selkeä: ”Kuka vittu sä luulet olevas?” Ville näet unohti, että tässä maassa suurimpia tähtiä ovat usein roudarit ja miksaajat…
Pietarsaari 28.7.1993
– Varmasti omituisin keikkapaikka mitä meillä on ollut. Kyseessä oli partiolaisten suurleiri ja esiintymisemme oli järjestetty keskelle soista metsää pystytettyyn telttaan. Kalustoa piti roudata suomaastossa useita satoja metrejä pitkospuita pitkin. Virtaa saimme aggregaatista ja miksauspöytä oli sijoitettu lavan sivuun soutuveneeseen!
– Tältä keikalta nousee mieleen vielä se, että matkustimme Anssin kanssa pakettiauton tavaratilassa kamojen seassa. Ajaessamme Pohjanmaan lakeuksien keskellä Anssille tuli tarve. Niinpä avasimme Ford Transitin takaovet ja Anssi lannoitti kahdeksankympin vauhdissa pohjalaista vehnäpeltoa. Perässä ajaneilla oli huuli pyöreänä…
Niort, Ranska 2.8.1993
– Debytoimme Keski-Euroopassa ranskalaisilla taidefestareilla ja kokemus oli täydellinen vastakohta äsken mainitulle Järvenpään keikalle. Backstagella oli jokaiselle bändille varattu oma työmaakoppi, joka oli täynnä olutta, limpparia ja kahvia. Mennessämme lavalle esiintymään, toivat roudarit jokaiselle puhtaan valkoisen pyyhkeen sekä vesipullon ja sanoivat hymyillen: ”S’il vous plait.” Vesipullon tyhjennyttyä tilalle tuotiin välittömästi uusi ja lavaroudarit olivat muutenkin koko ajan valmiina auttamaan. Suomalaiset roudarit sekä teknikot voisivatkin joskus mennä opintomatkalle Ranskaan.
Tampere 15.10.1993
– Yksi kohokohdista oli tietysti Rock SM -finaali Tullikamarilla. Seisoessamme lavalla kun tuloksia julkistettiin, näin Tommi Läntisen kädessä olleen lapun, jossa nimemme komeili ylimmäisenä. En kuitenkaan tiennyt missä järjestyksessä nimet olivat ja kun viimeiset kolme nimeä olivat jäljellä alkoi housuihini hiljaa valua kakkaa; jännitti niin, että jalat olivat lähteä alta. Sitten selvisi, että olimme voittaneet ja jännitys laukesi hirvittävään viidakkomiehen karjaisuun ja villiin tanssiin lavalla tuhannen ihmisen katsoessa paikalla salissa sekä arviolta kymmenien miljoonien katsoessa tilaisuutta telkkarista. Se vasta tuntui kivalta.
Siilinjärvi 22.10.1993
– Taas esimerkki suomalaisesta me -hengestä: Tuolloin miksaajanamme toiminut Beeppa oli kuullut erään toisen miksaajan nimen väärin ja kutsui häntä muutamia kertoja väärällä nimellä. Ilmeisesti tästä suivaantuneena tämä mies kävi ennen settiämme salakavalasti olkapäänsä ylitse vilkuillen vääntämässä master-eq:n täysin vituralleen. Beeppa kuitenkin yllätti reilun kaverin itse teossa ja sai asetukset takaisin kohdalleen.
Helsinki 24.6.1994
– Mustikkamaan juhannusfestareille Pete oli jostakin kaivanut esiintymisasukseen sinivalkoraidallisen Marimekon nilkkapituisen naisten yöpaidan. Jaloissaan miehellä oli luonnollisesti bootsit. Me muut taistelimme koko ajan omantuntomme kanssa, polttaako tuo paita vai ei. Sääli voitti kuitenkin oikeudenmukaisuuden ja estetiikan tajun, joten jätimme Peten kauhtanan rauhaan. Loppujen lopuksi Petri-Artturi Asikaisen ottama kuva Petestä tuolla keikalla päätyi levyvihkomme takakanteen. Onneksi kyseessä on lähikuva kitarasta, joten ihmeen ihanaa kolttua ei kuvassa juuri näy.
Turku 10.7.1994
– Samana päivänä Ruisrockissa soittaneet jenkkiyhtye Pride and Gloryn jätkät tulivat keikan jälkeen rupattelemaan. Heidän rumpalinsa mielestä Villen DW:t olivat ”awesome”. Mietin jälkeenpäin vain, että miten Ville on kommunikoinut amerikaanojen kanssa, ottaen Villen kielitaidon huomioon…
Helsinki 18.10.1994
– Levynjulkaisukeikkamme Nylonissa, josta muistan sen, että klubin portsari puettiin suden pukuun. Vuosia myöhemmin tunnistin tiedotusvälineistä miehen seksuaalirikollinen Steven Thomasiksi.
Rovaniemi 17.3.1995
– Tällä keikalla järjestäjä kusetti raha-asioistamme vastaavalta Villeltä 5000 markkaa. Perkele! Suoraan sähkötuoliin tuollaiset!
Kuopio 30.4.1997
– Nolo tilanne syntyi soittaessamme Egotripin kanssa. He soittivat jälkeemme ja Petellä oli taskussaan pullo Pöytäviinaa, jota hän naukkaili katsoessamme lavan vieressä poikain soittoa. Hyvän setin jälkeen yhtye tuli takahuoneeseen innoissaan ja hikisenä, jolloin Pete oli jo siinä ”uupumuksen” tilassa, ettei sanonut mitään muuta kuin: ”Tosi paska keikka, tosi paska keikka”. Egotripin jätkien naamat venähtivät ja totesimme Anssin kanssa, että Pete on nyt syytä viedä pikaisesti hotelliin. Tulkoon tässä virallisesti oikaistuksi, että Egotrippi on mielestämme hyvä ja kannustettava yhtye ja sen jäsenet ovat mukavia ihmisiä. Pahoitteluni Peten puolesta. (Antti Niemisen jälkikommentti 11/02: Taisi tuo Peten nauttima alkoholi muistaakseni kuitenkin olla Tequilaa. Tequilalla on runsaasti nautittuna tunnettu vaikutus ihmisen psyyken muuttajana…)