”Älä usko kaikkea mitä luet. Älä myöskään usko kaikkeen mitä kuulet biiseissä…”
”Musiikkibisneksen ensimmäinen sääntö: Mikään muu ei ole varmaa kuin se, että kaikki on epävarmaa.”
Yllä olevat elämänviisaudet ja jäljempänä olevat kursivoidut kohdat ovat lainauksia Anssin haastatteluista ja kirjoituksista, etupäässä hänen vastauksistaan kotisivujensa kysymys/vastaus-palstalla ja keskustelufoorumilla.
Sitten vaan turvavyö kiinni ja matkaan…
Missä ja milloin Anssi on syntynyt?
Anssin isä Juha Kela
Kasvissyöjä
Nukkuu päivät ja valvoo yöt
Mies mustissa
Man In Black
Koulutus
Asevelvollisuus
Anssi ja kirjalliset harrastukset
Anssi ja urheilu
Anssi, autot ja Formula 1
Musiikkitrivia
Ihminen
Elämän pohdiskelua
Kapelli-orkesteri
Mistä tulee nimi Yhdeksäs Hetki?
Mistä tulee nimi Pekka ja Susi?
Bändin nimi
Tuloksellisia lauluja
Rockin SM-kisat 1993
Pekan ja Suden monet musiikkityylit
Pekan ja Suden kriisipalaveri
Pekan ja Suden hajoaminen
Soittolistat
Jalometallia
Demoalbumi
Anssin ensimmäinen keikka
Keikkaviihdykettä
Keikkabussi
Nimmari
Kohtaamisia
Antti Rela
MISSÄ JA MILLOIN ANSSI ON SYNTYNYT?
”Kellonaikaa en muista (kuten en syntymääni muutenkaan…). Olisinkohan saapunut maailmaan kahden aikaan iltapäivällä? Päivä oli kuitenkin heinäkuun 29. vuonna 1972 ja paikka Helsingin Kätilöopisto. Virallisissa papereissa syntymäpaikaksi on tosin merkitty Kerava, koska vanhempani sattuivat syntymähetkellä olemaan Keravalla kirjoilla. Tarina kertoo, että ensitöikseni kusin kätilön päälle. Enteellistä?” (7/01)
Anssin isä Juha Kela (1950-1985) soitti kosketinsoittimia legendaarisessa gospel-yhtyeessä Pro Fide 70- ja 80-luvuilla. Juha Kelan aikana yhtye teki levyt Joh 3:16 (1976), Lauluja kahdesta maailmasta (1980), Pro Fide (1981) ja Tupla (1983). ”Mielenkiintoista ja tutustumisen arvoista musiikkia – sanoitukset ovat tosin melkoista tykitystä!” Hän soittaa myös muun muassa Mikko Kuustosen ensimmäisellä soololevyllä Jää kuuntelemaan ja eräillä Pekka Simojoen levyillä. Soittamisen lisäksi Juha Kela sävelsi, sanoitti ja sovitti.
Monet pitävät häntä virtuoosimaisena kosketinsoittajana, kansainvälisen tason muusikkona. Juha Kela halusi kuitenkin pysytellä hengellisen musiikin parissa, eikä hän siten koskaan saavuttanut laajempia kuulijajoukkoja. Juha Kela menehtyi 3.5.1985 auto-onnettomuudessa Hanko-Hyvinkää -tiellä. Ohittamaan lähtenyt auto tuli räntäsateessa vastaan samalla kaistalla. Juha Kelasta on valokuva Nummela-albumin kansivihossa, samoin Anssin isoisästä hanuristi Lassi Kelasta.
”Faijani oli luonnollisesti ensimmäinen musiikillinen esikuvani. Kuuntelin pikkupoikana Pro Fiden levyjä ja pääsin silloin tällöin mukaan keikoillekin. Kaikesta tuosta lapsena koetusta syttyi kipinä omaan musiikintekemiseen, joten isän esimerkki ja vaikutus on ollut todella suuri.” (4/01)
Juha Kelan musiikista ja persoonasta (teksti muokattu Pro Fiden kotisivuilla olevasta aineistosta):
Kotkalainen nuori teologian opiskelija Juha Kela oli tunnettu musiikkimies kotipaikkakunnallaan oltuaan mukana muun muassa paikallisessa Hair-musikaalin toteutuksessa. Sittemmin Kela oli tullut uskoon ja kesällä 1973 hän oli kesäteologina kotipaikkakunnallaan. Pro Fide ja kosketinsoittaja Juha Kela tapasivat samana kesänä bändin keikalla Kotkassa. Muutamien vaiheiden kautta Kela liittyi mukaan bändiin. Ensimmäinen Pro Fiden keikka, jolla Kela oli mukana, oli Laukaalla huhtikuussa 1974.
Tultuaan bändiin Kela alkoi hyvin pian hallita sitä musiikillisesti. Hänen ihastuksensa progressiiviseen musiikkiin näkyi. Kitaroitten hallitseman soundin tilalle oli astunut Kelan monimutkainen kosketinsoitanta. Vanhat biisit kömpelöine sovituksineen saivat mennä, Kelan myötä Pro Fide harppasi kerralla nykyaikaan ja silloisen rockin valtaväylille.
Juha Kela oli huippupianisti. Hänen musiikkinsa vaati soittajilta hirmuisesti enemmän kuin aiemmat rallatukset. Joukkueen musiikillinen taso nousi räjähdysmäisesti. Kela teki Pro Fidestä ammattitaitoisen, tiukasti yhteensoittavan bändin. Tiettyyn rajaan asti voidaan sanoa Pro Fiden olleen Kelan bändi. Bändin johtajana hänellä oli kyky saada soittajista esiin sellaista, mitä nämä eivät uskoneet itsestään löytyvänkään. Musiikin lisäksi yhtyeen sanomakin terävöityi.
Juha Kela oli merkillinen mies. Hänen tavaramerkkeinään olivat kauan pitkä tukka, ruskea mokkanahkatakki jossa oli hapsuja ja jenkkikassi. Niille, jotka tunsivat Kelan huonommin, hänestä jäi varmastikin kuva sulkeutuneesta, ankarasta ja kyynisestä ihmisestä. Helposti hän ei lähelleen ketään päästänyt, mutta ne, jotka pääsivät, oppivat tuntemaan hänet lämpimänä ja huumorintajuisena ihmisenä. Kyyninen hän oli siinä mielessä, ettei koskaan suostunut ratsastamaan toisten mielipiteillä.
Juha jätti sanomatta paljon enemmän kuin mitä hänellä olisi ollut sanottavaa. Hän noudatti viisaasti vaikenemisen periaatetta, katseli vain sivusta asioitten menoa pilke silmäkulmassaan. Ainakin musiikillisesti Kela oli idealisti, täydellisyyden tavoittelija. Jotta jokin toimisi, sen piti olla hirveän hyvää. Välimuotoja hän ei tuntenut.
Juha Kela oli monessa suhteessa aikaansa edellä. Hän oli sitä Joh. 3:16 -albumilla ja hän oli sitä Lauluja kahdesta maailmasta -levyllä, joka oli hänen Pro Fidessä tekemästään musiikista ilmeisesti hänelle läheisintä ja omintaan. Sitä hän ei halunnut selitellä. ”Siitä tajuaa, mitä tahtoo; kuulee, mitä haluaa kuulla.”
Anssi on kasvissyöjä.
”En syö punaista lihaa enkä kanaa, kalaa pyrin välttämämään. Kananmunia syön silloin tällöin. En ole kuitenkaan mikään maailman natsein kasvissyöjä; mikäli ei todellakaan ole muita vaihtoehtoja, niin voin ottaa lautaselleni kalaa tai jopa kanaakin. Mutta yleensä myös kasvisvaihtoehto löytyy, joten enpä ole varmaankaan pariin vuoteen syönyt kumpaakaan.” (5/01)
”Kasvislinjoille lähtemiseni 5-6 vuotta sitten oli alunperin puhdas kokeilu. Oli pitkään kiinnostanut testata millaista on elää ilman lihaa ja lopulta päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Ajattelin kestäväni vegetaristina korkeintaan kaksi viikkoa, jonka jälkeen olisi pakko sännätä mäkkärin tiskille tilaamaan jotain lihaisaa. Näin ei kuitenkaan käynyt ja tässä niitä ituja pureskellaan edelleen. Olen ollut yllättynyt siitä, miten helppoa lihasta (ja myös kalasta ja kanasta) luopuminen on ollut. Minä en tunnu tarvitsevan niitä ruokavaliooni – ainakaan tällä hetkellä. Voihan tietysti olla, että jossain vaiheessa tulee vielä palattua lihapatojen ääreen, mutta juuri nyt olen tyytyväinen vegetaristina.
Päätökseeni liittyi toki myös eettinen puoli. Televisiosta tuli noihin aikoihin 60-luvulla tehty dokumenttielokuva, jonka nimi oli muistaakseni vain ytimekkäästi ”Liha”. Dokumentti kuvasi neutraalisti ja millään tavoin kantaa ottamatta prosessia, joka alkaa siitä kun lehmä astelee laitumella ja päättyy siihen kun ravintolan asiakkaalle kannetaan pihvi nenän eteen. Parin tunnin aikana näytettiin mitä kaikkea tuossa välissä tapahtuu ja tämän nähtyäni minun oli pakko esittää itselleni kysymys: söisinkö edelleen lihaa jos sitä ei tarjoiltaisi minulle valmiiksi prosessoituna ja siististi pakattuna, vaan minun pitäisi itse saalistaa, teurastaa ja valmistaa ruokani? Totesin vastauksen olevan ”ei” ja tämän jälkeen aloin tuntea pistoksia sydämessäni aina syödessäni lihaa. Tunsin jotenkin kusettavani itseäni. Aika pian tämän dokumentin nähtyäni päätinkin kokeilla kasvissyöntiä.
En ole kuitenkaan mikään kasvissyöntikiihkoilija ja olen siis edelleen avoin myös sille vaihtoehdolle, että jos joskus kertakaikkiaan tunnen riittävän voimakasta tarvetta syödä lihaa, niin silloin myös syön. Näiden vuosien aikana tällaista tarvetta ei kuitenkaan ole tullut. Totta kai silloin tällöin tulee tilanteita, jolloin katselee esimerkiksi nuotiolla makkaroita paistavia kavereitaan ja tuumaa, että tuo olisi muuten aika hyvää… Mutta noista mieliteoista pääsee nopeasti yli ja makkaran asemesta voi paistaa vaikka grillikastikkeessa marinoitua maissintähkää – ei yhtään hassumpaa sekään.” (12/03)
Hän ei myöskään juo alkoholia eikä polta tupakkaa.
”En ole koskaan kokenut tarvetta pääni sekoittamiseen. Ja tupakanpoltto nyt on vain tyhmää.”
”Olen jotenkin vain ajautunut nykyisiin elintapoihini – en ole koskaan kokenut suurta valaistumisen hetkeä, jollon kaikki olisi kirkastunut ja entinen elämä jäänyt. Kyse on periaatteessa vain siitä, että olen aina tehnyt mitä huvittaa. Ei ole yksinkertaisesti huvittanut tupakoida, ei juoda viinaa eikä nykyisin myöskään huvita syödä lihaa (olen ollut vegetaristi vasta viitisen vuotta). En ymmärrä miksi minun pitäisi tehdä asioita mitkä eivät kiinnosta. En kuitenkaan halua olla mitenkään markkinoimassa omia tapojani muillekin – jokainen tekee elämässä omat ratkaisunsa. Ei minulla ole mitään tupakoivia ja viinaa kiskovia lihansyöjiä vastaan!” (8/01)
”Minä nukun päivät ja valvon yöt – nää biisit pitää kirjoittaa” (laulusta Nummela).
”Minun vuorokausirytminihän on hyvinkin säännöllinen. Se ei vain noudata luterilaista käsitystä ihmisen ”luonnollisesta” rytmistä.” (7/02) ”Olen aina vihannut yli kaiken aikaisia herätyksiä. Aamut ovat erittäin yliarvostettuja…” (2/02) ”En minä nyt ihan vampyyri ole! Normaalirytmini on valvoa johonkin kolmeen tai neljään ja heräillä joskus yhden aikaan.” (6/01)
Olet suosikkilaulajani. Valvotko ja suunitteletko biisejä ihan joka yö. (Samuel 6 v.) ”Tietenkään ihan joka yö ei jaksa valvoa biisien parissa – välillä täytyy myös pelata Playstationilla! Mutta kuusivuotiaalle suosittelen kuitenkin normaalia yöunta…” (8/01)
”Pukeudun ainoastaan mustaan. Housut, paidat, sukat, kalsarit, kengät – koko hoito!” (7/01)
Musta suuntaus alkoi jossain vaiheessa yläastetta.
”Innoittajana oli tuolloin Deep Purplen Ritchie Blackmore, joka tunnettiin miehenä mustissa. Pian mustasta tuli oma värini jossa viihdyin, enkä edes voinut kuvitella pukeutuvani muun värisiin vaatteisiin. Linja hiukan lipsui hetkellisesti 90-luvun alussa, jolloin innostuin valtavasti yhtyeestä nimeltä Living Colour ja aloin heidän innoittamanaan käyttää värikkäämpiä vaatteita. (Huomatkaa kuinka vaikutuksille altis olen…) Pääväri oli toki tuolloinkin musta ja pian palasinkin harharetkiltäni takaisin tummaan ruotuun.” (1/04)
”Konfirmaatio -outfittini:
Mustat farkut (tiukat).
Musta farkkutakki.
Nike Vandal -lenkkarit (mustat).” (6/01)
”Mustiin pukeutuminen on ensinnäkin mielestäni erittäin tyylikästä! Toiseksi: se helpottaa kummasti elämää. Vaatekaupat ovat minulle kuin helvetin esikartanoita; pinnani palaa rättejä hypistellessä noin kolmessa sekunnissa. On huomattavasti helpompaa astua sisään putiikkiin ja kävellä suoraan sille tangolle missä roikkuu mustia vaatteita tietäen, ettei muun värisille vaatteille tarvitse uhrata ajatustakaan. Kun sitten löydän vaikkapa sopivan mustan paidan, ostan niitä kerralla viisi. Eipähän tarvitse taas muutamaan vuoteen käydä vaateostoksilla!” (6/01)
”Musta on vain minun värini, se näyttää mielestäni hyvältä ja tunnen olevani mustissa oma itseni. Ei kai siihen sen kummempaa syytä tarvita.” (10/01)
Vuoden 2001 kiertueella soi Anssin keikkaa edeltävänä lauluna Johnny Cashin Man In Black. Varsin sopiva biisivalinta…
Myös syksyn 2003 klubikiertue aloitettiin Tavastialla 30.10.2003 Man In Blackin sävelin. Kymmenvuotista soolokeikkailuhistoriaa juhlistanut Pieni juhlakiertue jatkoi perinnettä vuonna 2010.
”- En mä ainakaan halua keskittyä musiikkiin kokonaan, en uskalla, Pete Prauda sanoo.
Muut hymisevät samaa, vain Anssi korottaa äänensä. Hänet musiikki voi viedäkin.
– Musta ei mitään muuta tuu koskaan, mä oon luuseri, tätä mä teen enkä mitään muuta.” (Seura-lehti, lokakuu 1993)
”Jaksoin lukaista itseni ylioppilaaksi asti. Sen koommin en ole kouluja käynyt.” (9/01)
”Koulumenestykseni oli sekalaista. Joissain aineissa olin hyvä ja joissain toisissa todella huono. Tästä johtuen kaikkien aineiden keskiarvo alkoi yleensä seiskalla. Matemaattiset aineet olivat niitä huonoimpia – kemia ehkä kaikista surkein.” (7/01)
”Eiköhän se musiikin numero ollut yleensä ysi tai kymppi. Hyvä numero musiikista olikin sitten tavallisesti vähemmistönä todistuksessa – muilla numeroilla oli taipumus olla huonompia. Olin keskinkertainen oppilas enkä oikeastaan jaksanut koskaan nähdä vaivaa koulumenestyksen eteen. Yläasteella ja lukiossa keskiarvo keikkui muistaakseni seiskan molemmilla puolilla. (1/02)
”Peruskoulussa en muistaakseni koskaan saanut äidinkielestä kymppiä, johtuen lähinnä siitä, etten tajunnut kieliopin säännöistä yhtään mitään! Minusta joidenkin ablatiivin illatiivien pänttääminen tuntui erittäin tuskalliselta ja varsin tarpeettomalta hommalta… Kirjoittamisesta olen sen sijaan aina pitänyt ja onneksi se näyttää olevan mahdollista myös ilman grammatiikan syvempää tuntemusta. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitin äidinkielestä laudaturin.” (6/01)
”Minä tiesin hyvin varhaisessa vaiheessa, että musiikki on kohtaloni. Ei ole edes tullut hankittua ns. siviiliammattia. Pienenä tosin pidin pohjapiirustusten piirtelystä ja kaavailinkin itsestäni arkkitehtia. Matematiikannumeroni olivat kuitenkin kroonisesti nelosen ja vitosen luokkaa, joten luultavasti on kaikille parempi, että teen vain näitä biisejä, enkä osallistu millään lailla julkisten rakennusten suunnitteluun!” (4/01)
Anssin kotisivujen henkilöprofiilista: ”Mielestäni hauskin kouluaine: Se mitä oli aina perjantaisin viimeisellä tunnilla.”
Missä ja milloin suoritit varusmiespalveluksen? (Tane) ”Kävin 90-luvun alussa katsomassa inttimeininkiä Riihimäen Viestirykmentissä. Parin kuukauden jälkeen totesin, että tämä ei todellakaan ole minua varten, enkä minä ole tätä varten. Joten asevelvollisuus tuli sitten loppujen lopuksi suoritettua siviilipalveluksessa.” (7/01)
ANSSI JA KIRJALLISET HARRASTUKSET
Anssin kirjalliset harrastukset alkoivat jo nuorena. ”Tottahan se on: toimitin kymmenvuotiaana lehteä nimeltä ”Ikuisia Uutisia” ja paria vuotta myöhemmin toista nimeltään ”Männikön Sanomat”. Kummatkin toteutettiin lyijykynällä ruutupaperille ja vanhemmat sitten kopioivat näistä ”mastereista” työpaikoillaan ”lehtiä”, joita sitten myytiin sukulaisille ja naapureille.” (10/01)
”Mikä susta ois tullu, ellei muusikko?” (Aleatha) ”Olen kohtuullisen hyvä kirjoittamaan ja teen sitä mielelläni, joten ehkä olisin jonkinlainen kirjoittaja. Toimittaja, kolumnisti, kriitikko, kirjailija, runoilija, käsikirjoittaja… Variaatioitahan riittää!” (2001)
Miten olisi kirja, esim. ”Laurin muistelmat” 🙂 tai ”Nummelan gängstät”? (Elina) ”Kirjan kirjoittaminen on välillä käynyt mielessä, mutta ajatus ei tällä hetkellä ole kauhean ajankohtainen. Enkä tiedä olisiko minusta edes siihen. Olen oppinut kirjoittamaan muutamaan minuuttiin tiivistettyjä tarinoita – en tiedä osaisinko venyttää niitä romaaniksi asti.” (8/01)
”Tämä on paha. Mä en saa edes ainuttakaan klassikkoromaania päähäni. Kunpa olisin ollut hereillä koulussa äidinkielentunneilla. Mitähän me luettiin koulussa?” (Anssi vastausyrityksessään Soundin popvisassa, Soundi 9/01)
Nuorena poikana Anssi pelasi koripalloa, mutta sittemmin on urheilu-ura ollut laskujohteinen.
”Urheilu ei ole vahvin lajini. Keikkareissuilla heittelen frisbeeta, mutta siihen se sitten jääkin…” (7/01)
”Suurin saavutukseni voimailun alalla on se kun punnersin yläasteella penkistä pelkän tangon ilman painoja! Tiukkaa teki, mutta ylös nousi vapisten!” (7/01)
Mitä jääkiekkojoukkuetta kannatat? (Oranssihuivipää) ”En seuraa jääkiekkoa.” (8/01)
Moottoriurheilu on sen sijaan Anssin vahvoja lajeja. Anssi on nimittäin intohimoinen Formula 1 -fani ja -tietäjä. ”Formuloista tiedän tosiaankin enemmän kuin olisi tervettä…” (5/01)
Anssi on seurannut Formula ykkösiä vuodesta 1982 eli kymmenen vuoden ikäisestä alkaen. Hänen suuri idolinsa oli Keke Rosberg. Ensimmäistä kertaa hän oli paikan päällä formulakisoissa toukokuussa 2002 Itävallassa.
”On taivaan totta, että autourheilu saastuttaa. Mutta minä nyt vain olen pikkupojasta lähtien nauttinut sen katsomisesta ja harrastamisesta. Kukaan ei ole täydellinen.” (5/02)
Anssi hankki ajokortin kuitenkin vasta kolmekymppisenä syksyllä 2002. Sitä ennen hän oli kirjoittanut useita lauluja, joissa autot ovat keskeisessä osassa: Mikan Faijan BMW, Murhaballadi, Uudet autot…
Miksi sulla ei ole ajokorttia? (Böndeläinen) ”Ei ole koskaan ollut pakottavaa tarvetta kortin ajamiseen. Eikä rahaakaan; sehän on nykyisin aivan järjettömän kallista lystiä. Kaikki rahat ovat aina menneet erilaisiin soittopeleihin…” (5/01)
Samoihin aikoihin ajokortin hankkimisen kanssa hän hankki valkoisen ’59 Cadillacin. Kesällä 2003 kokoelma karttui mustalla Jaguarilla. Molemmat autot ovat jo vuosia sitten vaihtaneet omistajaa ja Anssi suosii polkupyöräilyä aina kun se on mahdollista.
”Sakkoja en ole saanut, mutta on pakko myöntää, ettei kaasujalka ole aina pysynyt täysin kurissa… Liikenteessä kaahailu on kuitenkin pelkästään tyhmää. En ole siitä mitenkään ylpeä, joten en lähde myöskään kerskumaan nopeuksillani. Yleensä yritän ajaa nopeusrajoitusten puitteissa – vakionopeudensäädin on nerokas keksintö!” (12/04)
Anssi on ollut myös innokas kartingin ja formula kolmosten harrastaja. Formulatarina valottaa Anssin innostusta autoiluun.
Anssi on osoittannut hämmästyttävän laajaa musiikkitietämystä. Hän on voittanut muun muassa Soundin Popvisa 2001 -kilpailun, jossa Soundin kutsumat 16 muusikkoa ottivat mittaa toisistaan. Tuon kisan jälkeen alkoi Soundissa Kukkulan kuningas -popvisa, jossa kaksi suomalaisen musiikkielämän hahmoa kilpaili kerrallaan vastakkain. Voittaja pääsi aina seuraavaan kisaan kohtaamaan uuden haastajan. Anssi voitti kaikki vastakilpailijansa kunnes kesäkuun 2002 koitoksen jälkeen vetäytyi kisasta voittamattomana. Visailuun osallistumisen sijasta Anssi alkoi vuonna 2003 laatia kiperiä kysymyksiä Soundiin Anssin Pähkinät -palstalle. Sarja päättyi joulukuussa 2003 Joulupähkinöihin.
”Tuo pop- ja rocktietämyksellä visailu on sellaista hommaa, jossa tarvitaan ennen kaikkea tuuria. Aihehan on niin järkyttävän laaja, ettei kukaan voi tietää siitä kuin pieniä sirpaleita. Hyvällä tuurilla kysymys vain sattuu kohdalleen. Vaikka kyllähän se sirpaletiedon määrä toki vaihtelee eri ihmisten kesken. Minulla nyt vain on sellainen pää, johon populaarimusiikkiaiheinen data on jostain syystä aina tarttunut hyvin. Kouluaikoina löytyi myös paljon aiheita, jotka sitten jostain syystä eivät tarttuneetkaan yhtä hyvin… Esimerkiksi matematiikan, kemian ja fysiikan suhteen aivoni ovat täyttä teflonia!” (5/02)
”Tänä iltana lähden etsimään/ Tänä iltana tahdon löytää sydämiin/ Kuulua unelmiin/ Tänä iltana laulan sieluihin/ Tänä iltana laulajan opit tuntemaan/ Mutta minua et milloinkaan.” (Anssin kirjoittamasta laulusta Kuolematon laulaja, 1994)
”Minä olen kuitenkin pohjimmiltani edelleen hyvin ujo. Ei suosio ole sitä puolta pystynyt muuttamaan. Haastattelut aina vääristää sen tosiseikan, että olen hyvin hiljainen tyyppi. En minä ole hyvä solmimaan kontakteja.” (3/02)
Miks sä Anssi et tuntis oloasi viihtyisäksi kilpailuohjelmissa? (Hensku) ”Koska kiusaannun helposti – varsinkin ollessani huomion keskipisteenä! Aika ristiriitaista, ottaen uravalintani huomioon…” (5/02)
”Mun lauluista voi saada sellaisen kuva, että mä ryven näissä traagisissa asioissa jatkuvasti. Oikeasti mä olen ollut niiden kanssa sinut jo pitkään. Mä olen hyvin tasainen ihminen, eikä mulla ole koskaan mitään erityisen suuria tunnetiloja.” (7/01)
”Itse olen aina ollut nostalginen ihminen ja nuoresta asti esimerkiksi tietoisesti tallettanut piirustuksiani ja lelujani. Silloin tällöin on vieläkin pakko ottaa esiin muoviset Tähtien sota -hahmot.” (7/01)
Jos saisit valita: kuka olisit Nalle Puhin hahmoista? (Ekru) ”Tämä on tylsä vastaus, mutta kyllä samaistun eniten itse Puhiin; hyvin pieniälyiseen karhuun, joka silloin tällöin lausuu hyvin viisaita sanoja. Puolen Hehtaarin metsästä löytyy toki muitakin hahmoja, joista löydän omia piirteitäni: toisinaan olo tuntuu ihan Ihaalta ja joskus on taas hyvä olla Tiikeri.” (9/01)
Radiomafiassa sanottiin kerran, että sä oot ärsyttävän tosikkomainen. Oletko? (Sama) ”Nauraminen on syntiä.” (8/01)
Oletko enemmän Carpe diem – Tartu hetkeen vai unelmoijatyyppi? (Orsmo) ”Olen aina ollut haaveilijatyyppi ja pilvilinnojen rakennusmestari – toisaalta olen aina myös osannut tarvittaessa tarttua hetkeen. En uskokaan näiden ominaisuuksien olevan niin vastakohtaisia, että ne sulkisivat toisensa automaattisesti pois. Ainakin minusta löytyy joskus sietämättömiäkin määriä harkintaa, puntarointia ja jahkailua kun taas joissakin tilanteissa kykenen olemaan hyvinkin intuitiivinen ja nopea reaktioissani. Aikuinen en sen sijaan millään muotoa koe olevani. Henkinen kehitys on edelleen aika lailla lapsenkengissään…” (7/01)
”Itseäni ei hirvitä niinkään kolmenkympin kriisi, vaan murrosikä, joka jäi teininä kokematta! Se on nimittäin varmaankin seuraavana vuorossa. Ehkä jo puolen vuoden päästä löydän itseni mutsin luota paiskomassa ovia ja huutamassa: ”Sä et tajuu mitään! Mä vihaan sua!” Ja lähetän kuukaudessa parin tonnin edestä tekstiviestejä, joissa on runsaasti x -kirjaimia…” (5/01)
”Harkitsen kasvokarvoituksen poistamista suunnilleen joka kerta kun katson peiliin. Minulla on ollut parta niin kauan, etten enää muista miltä leukani näyttää! Pelkään näyttäväni ilman partavärkkiä vielä nykyistäkin tyhmemmältä, joten se jää lopulta aina ajamatta…” (8/01)
”Uskon, että jokaisella elämällä on oma tarkoituksensa. Uskon myös, että suurimmalle osalle meistä tuo tarkoitus ei koskaan selviä. Se voi loppujen lopuksi olla hyvin pienikin juttu, mutta olen varma, että jokainen meistä on tarpeellinen pala Universumin Suuressa Tetriksessä!” (8/01)
”Uskon, että me kaikki olemme täällä jotain tarkoitusta varten – meitä ohjaillaan tiettyyn suuntaan. Mutta meidät on myös varustettu vapaalla tahdolla, mikä taas tarkoittaa sitä, että harhaudumme tuosta suunnasta varsin helposti…” (6/01)
Mikä on elämän tarkoitus? (Emskuliini) ”About neljä.” (2001)
Jos kirjoittaisit elämänohjekirjan, mitkä olisivat kolme tärkeintä asiaa, jotka haluaisit nuoremmille kertoa? (Sinikka) ”Kolme elämänohjetta?!? Mikä ihmeen oraakkeli minusta on tullut… Nyt äkkiä tulee mieleen vain yksi: Kaksi miestä kävelee kadulla kun alkaa sataa kaatamalla. Toinen kiihdyttää askeleensa juoksuun ja säntäilee mielipuolisesti ihmisten ja liikenteen seassa. Toinen miehistä jatkaa kulkuaan rauhalliseen tahtiin. Molemmat kastuvat läpimäriksi, mutta vain toinen hengästyy.” (6/01)
Onko elämä ihanaa? (Anna) ”Jep. Sitähän se.” (5/01)
Mikä on avain onneen? Mitä pidät tärkeänä elämässäsi? (Just a girl) “Onni on iso nippu avaimia erilaisiin oviin ja lukkoihin. Yhdellä ura-avaimella saa lukittua jalat maahan silloinkin kun pää hipoo pilviä. Perusjutut ovat tärkeimpiä. Sellaiset kuten koiran rapsutus, veden tuleminen hanan aukaisulla, keinuminen, pilvet taivaalla, hyvät päiväunet, Gran Turismo 3… Tärkeää on myös se, ettei vaimon kanssa mennä riidoissa nukkumaan.” (2001)
Kuinka vaimosi on suhtautunut menestykseesi? (Roku) ”Vaimoni auttaa jalkojeni maassa pitämisessä. Esimerkiksi silloin kun levyni meni ensimmäistä kertaa listaykkökseksi, oli vaimoni kommentti asiasta kuultuaan seuraava: ”Ihan kiva, mutta sulla on vieläkin se vessa siivoamatta!” (8/01)
Ihan sellasta vaan ajattelin kysästä, että mitä sä sitten teet kun kukaan ei enää osta sun levyjä, sä olet ruma, läski ja vanha? (Sarafiina) ”Teen varmaankin musiikkia edelleen – sitä ei vain pidetä enää kaupallisena…” (8/01)
Onko mitään tapaa millä sinua voisi kiittää konkreettisesti tästä upeasta kappaleesta? (Loreanna) ”Tällaiset palautteet ovat jo itsessään riittävän hieno kiitos! Tuntuu upealta tietää, että biisini koskettavat ihmisiä. Mutta jos haluat todella tehdä jotain konkreettista, niin ota vaikka tavaksesi käydä päivittäin osoitteessa www.thehungersite.com klikkaamassa ilmaista ruokaa nälkää näkeville.” (8/01)
”Minä kannan ristiä kaulallani merkkinä siitä, että haluan uskoa. Välillä se on erittäin vaikeaa mutta luulisin, että hyvä yritys on tärkeintä.” (4/01)
”Kun tätä kysymys/vastaus -foorumia suunniteltiin, en totisesti arvannut joutuvani vielä vastaamaan ”mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?” -tyyppisiin kysymyksiin! En minä tiedä – en usko, että kukaan tietää. Sitä varten on olemassa erilaisia uskontoja ja uskomuksia. Itse arvelisin, että kuoleman jälkeen tapahtuu vielä jotain jännää… Elämä itsessään on jo niin suuri mysteeri, etten jaksa uskoa sen vain alkavan ja loppuvan, tuosta noin. Sen täytyy liittyä johonkin suurempaan kuvioon.” (5/01)
Kauan, kauan sitten soittivat Vihdin seurakunnan Kapelli-orkesterissa samaan aikaan selloa Anssi Kela ja Antti Nieminen sekä viulua Petri Prauda. Heistä tuli sittemmin Pekan ja Suden laulaja-basisti, kosketinsoittaja ja kitaristi.
MISTÄ TULEE NIMI YHDEKSÄS HETKI?
Yhdeksäs hetki on vuosina 1986-93 toiminut hevigospelia soittanut bändi, jossa Anssi soitti bassoa.
”Yhdeksäs Hetki on Jeesuksen kuolinhetki, noin kello kolme iltapäivällä. Raamatun aikoina aikaa mitattiin eri jaksoina kuin nykyisillä tuntimääräisillä suureilla.” (Antti Nieminen)
Nimen keksi bändin laulaja Arto Uotila. Muita ehdotuksia olivat muun muassa The Plastic Bags, Palava Pensas, Power Machine, Leader ja Masters of Art.
MISTÄ TULEE NIMI PEKKA JA SUSI?
Pekka ja Susi on vuosina 1993-99 toiminut yhtye, jossa Anssin päävastuualuetta oli laulaminen, basson soitto ja laulujen tekeminen.
”Äidilläni on kotona hyllyssään Prokofjevin Pekka ja susi -musiikkisatu kasettiversiona. Kerran se osui minun ja Villen silmään ja aloimme naureskella, että tuo olisi muuten todella tyhmä bändin nimi! Nimeä käytti aluksi minun, Villen ja Jari Metsbergin muodostama trio, joka teki muutamia keikkoja soittaen rokkiklassikoita. Kun sitten Yhdeksäs hetki alkoi tuntua liian pölyiseltä titteliltä, otimme paremman puutteessa Pekka ja Susi -nimen käyttöön. Eli tämä on nimen koko tarina kaikessa tylsyydessään. Nimen alkuperää kyseltiin aikanaan joka ikisessä Pekka ja Susi -haastattelussa ja jossain vaiheessa yksinkertaisesti kyllästyimme vastaamaan – varsinkin kun tarina ei edes ole hauska. Totesimme kysyjille, että nimen alkuperä on elämää suurempi salaisuus.” (10/02)
Pekan ja Suden historiikista vuoden 1993 kohdalta: ”Alkaa ankara aivoriihi. Yhdeksäs Hetki tuntuu typerältä nimeltä ja parempaa vaihtoehtoa haetaan. Hyviä ehdotuksiakin löytyy: Saariston lapset ja hylje, Masmalo, Jaakko ja pavunvarsi, Loosteri, Eemeli ja possuressu… Raivoisasti tuumattuaan pojat päätyvät ehdotuksista vähiten huonoon ja näin yhtyeestä tulee PEKKA JA SUSI.”
Ville muistelee, että vihtiläisellä Teuvo ja Minä -bändillä olisi ollut vaikutusta nimenvalintaan: ”Me tykkäsimme siitä Teuvo ja Minä -nimestä, siksi Pekka ja Susi oli valintamme. Muita vakavasti otettavia nimiehdotuksia ei mielestäni ollut.” (10/02)
Kukas muuten oli Pekka ja kuka Susi? (Te-Le) ”Tässä kysymys, jota ei olekaan kuultu muutamaan vuoteen! Pekka ja Susi -aikoina sitäkin enemmän. Lähes jokaisessa haastattelussa toimittaja avasi pelin kysymällä sukkelasti, että ”no, kukas teistä nyt on se Pekka ja kuka se Susi?” Siinä sitten yritti vain hymyillä kohteliaasti ja vastata jotain diplomaattisempaa kuin ”niin, sinähän et olekaan vasta kuin 167. toimittaja kun tätä tiedustelee…”.” (6/02)
Anssin nykyisellä bändillä ei ole nimeä.
”Bändille on koko sen olemassolon ajan mietitty kiivaasti nimeä. Ehdotukset ovat olleet tähän mennessä toinen toistaan huonompia:
Anssi Kela & Runkkaavat suntiot
Anssi Kela & Likainen sakasti
Anssi Kela & Manalan etanat
Anssi Kela & Humidorin antimet
Anssi Kela reunaketsupilla
Anssi Kela japonais -täytteellä” (8/01)
Oli lähellä, että vuoden 2002 kiertuejulisteisiin olisi painettu bändin nimi. Vaihtoehtoina olivat ”Anssi Kela ja Manalan etanat” sekä ”Anssi Kela ja Äänimiehet”. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut Anssin ja bändin mielestä tarpeeksi hyvä.
Kosketuksessa-ohjelman nauhoituksissa marraskuussa 2006 Antti Karisalmi kirjaili lavalla olleelle liitutaululle bändin nimeksi ”Anssi Kela & Huvilupa”. Tämäkään nimi ei jäänyt elämään.
Eräs Anssin fani ehdotti Anssin kotisivuilla bändin nimeksi ”Anssi Kela ja Virveli”. Anssin kommentti: ”Mitä tulee nimestäni väännettyihin sukkeluuksiin, niin tämä oli selkeästi nokkelimmasta päästä!” Lukuisia muitakin ehdotuksia on tehty, mutta bändi on yhä ilman nimeä. Onneksi!
Tällä neljän laulun demolla Pekka ja Susi herätti levy-yhtiö BMG:n kiinnostuksen vuonna 1993: Karhun elämää, Satumaa, Sukellus ja Viimeiset sanat.
Nämä kolme kappaletta Pekka ja Susi esitti Rockin SM-kisojen finaalissa lokakuussa 1993: Saarnaaja, Karhu (myöhemmältä nimeltään Karhun elämää) ja Talo. Voitto tuli! Voiton ratkettua Pekka ja Susi esitti vielä kappaleen Sokeana Katselen.
Tällä viiden biisin demolla Anssi Kela herätti BMG:n kiinnostuksen huhtikuussa 1999: Esko Riihelän painajainen, Insomnia, Kaksi Sisarta, Nolla ja Viisi vuotta. BMG:n Asko Kallonen innostui välittömästi ja jo viikon kuluttua sovittiin levyn tekemisestä.
Kuten laajalti tiedetään, Pekka ja Susi voitti rockin Suomen mestaruuden vuonna 1993.
Vuonna 1993 rockin SM-kisat herätettiin henkiin neljän vuoden tauon jälkeen. Demokasettinsa kilpailun esikarsintaan lähetti 352 bändiä. Niistä seulottiin 80 yhtyettä, jotka ottivat mittaa toisistaan alkukarsinnoissa syyskuussa. Finaaliin niistä pääsi yhdeksän. Pekka ja Susi pääsi kisoihin Turun alkukarsintojen kautta 22.9. Siellä oli bändejä paikalla katsomassa myös BMG:n Asko Kallonen, josta sittemmin tuli merkittävä vaikuttaja Pekan ja Suden sekä Anssin uralla.
Finaali pidettiin Tampereen Tullikamarilla 15.10.1993. Kisa oli tiukka, tässä tulokset kärjen osalta:
1. Pekka ja Susi 347 pistettä
2. Ma Baker’s Soul Factory 346 p.
3. Sancnity 345 p.
4. Ferdy’s Skerdys 344 p.
Neljätoistahenkisessä tuomaristossa oli edustajia rockteollisuuden eri aloilta, mm. rock-klubi Tavastian sielu Juhani Merimaa. Lopputulosten tasaisuuden vuoksi osa tuomareista olisi halunnut äänestyksen uusiksi. Pekka ja Susi palkittiin voitosta 5000 markan stipendillä. Kisoissa kuultiin hyvin monentyylistä musiikkia. Ma Baker’s Soul Factory soitti perinteistä soulia ja funkia, Sancnity metallia ja Ferdy’s Skerdys ponnisti hardrock-pohjalta. Myös maantieteellinen edustavuus oli laaja, yhtyeet olivat muun muassa Vihdistä, Helsingistä, Hämeenlinnasta, Virroilta ja Rovaniemeltä (Absoluuttinen Nollapiste).
PEKAN JA SUDEN MONET MUSIIKKITYYLIT
Pekka ja Suden esikoisalbumi oli suomirokkia. Sen jälkeen käytiin läpi lukuisia musiikkityylejä.
”Bändimme oli nyt kuin höyhen ilmassa tai lastu laineilla. Ensin väänsimme toinen toistaan tyrnävämpiä hevibiisejä vain vaihtaaksemme ne muutamaa kuukautta myöhemmin Radiohead- ja Portishead-vaikutteisiin balladeihin.” (Rannalla-albumin kansivihosta)
”Syitä Pekan ja Suden tyylillisille heilahduksille on varmaankin useita. Ehkä suurin syy oli ensimmäisen albumin heikko menestys. Katsoimme, että näillä eväillä ei näköjään pitkälle pötkitä ja ryhtyessämme etsimään uutta tyyliä ajauduimme lopulta eksyksiin. Näin jälkikäteen on helppoa huomata, että järkevämpää olisi tuolloin ollut jalostaa tuota ensimmäisellä levyllä orastavaa tyyliä joksikin omaksi eikä lähteä haahuilemaan ympäriinsä täysin vailla päämäärää.
Hyvä esimerkki tästä oman jutun jalostamisesta ovat Rannalla -levyn viimeiset biisit, jotka mielestäni ovat juuri sellaista tavaraa, jota sillä ensimmäisellä levyllä olisi pitänyt olla.
Toinen tekijä on se, että aloimme yksinkertaisesti kasvaa erillemme. Pekka ja Susi oli aikojen alussa hyvinkin yksimielinen ja harmoninen ryhmä. Jossain vaiheessa musiikkimakumme alkoivat kuitenkin kehittyä hyvinkin erilaisiksi ja tämä aiheutti bändin viimeisinä vuosina voimakkaita ristiriitoja. Pahinta hankaus taisi olla minun ja kitaristimme Peten välillä: me emme enää pitäneet alkuunkaan samanlaisesta musiikista. Minä olisin halunnut tuoda orkesteriin akustisia singer/songwriter -vaikutteita (joita pääsin sitten lopulta toteuttamaan soolourallani) kun taas Petellä oli ambitioita viedä bändiä industriaalimpaan ja koneelliseen suuntaan. Yritimme alvariinsa tyyliä vaihtamalla etsiä epätoivoisesti yhteistä säveltä. Lopulta ymmärsimme, ettei Nine Inch Nailsin ja Bob Dylanin törmäyskurssista välttämättä seuraa mitään hyvää.” (6/02)
”Musiikillisen kasvun aikana kokeillaan monesti useita eri musatyylejä. Meillä sattui käymään niin että se musiikillinen kasvu ja tyylin hakeminen kesti koko bändin historian ajan. Avoimuus musiikillisille vaikutteille ja kunkin hetken idoleille heijastui voimakkaasti biisintekijöiden kappaleissa.” (Antti Nieminen 5/02)
Bob Dylanin ja Nine Inch Nailsin yhteentörmäyksestä olisi voinut syntyä jotain suurta! (JMN) ”Minäkin ajattelin pitkään, että erilaisien musiikkimakujen sulatusuunissa valmistuu herkullinen symbioosi. Lopputulos oli kuitenkin vain nihkeä kompromissi. Joku voisi tuollaisesta yhteentörmäyksestä tuottaakin jotain suurta – meistä ei siihen ollut.” (6/02)
”Oli ajanhukkaa yrittää vääntää Pekasta ja Sudesta hevibändiä tai tyylikästä brittipop -henkistä yhtyettä. Pekka ja Susi oli suomirock-bändi ja sillä sipuli! Me emme vain itse hyväksyneet sitä ja yritimme olla kaikkea muuta. ”Keltainen kuu” on oiva esimerkki siitä mitä bändi olisi voinut olla jos olisimme ajoissa ymmärtäneet ja hyväksyneet realiteetit.” (6/02)
Pekan ja Suden eri tyylejä sisältäneeseen musiikilliseen taipaleeseen voi tutustua Rannalla-albumilla.
Loppuaikoinaan Pekka ja Susi eli yhtä kriiseistään: musiikillinen suunta oli edelleen vakiintumaton, demot eivät pääsääntöisesti kelvanneet levy-yhtiölle ja bändin jäsenillä alkoi olla kasvavia kiireitä bändin ulkopuolella. Oli siis kriisipalaverin aika.
”Tuo yhteisen sävelen puute oli orkesterin loppuaikoina melko huutava. Itse tajusin bändin hajoavan siinä vaiheessa kun loppuvuodesta 1998 kokoonnuimme minun luokseni saunomaan ja keskustelemaan yhteisestä musiikkiharrastuksestamme. Olimme sopineet, että jokainen tuo mukanaan levyjä, joita voisimme käyttää mittakeppeinä vetäessämme yhtyeellemme musiikillista linjaa.
Minä olin tuolloin innostunut mm. Joni Mitchellin Blue -levystä ja Elliott Smithin tuotannosta. Soittelin noita levyjä jutellen, että ehkä bändiä voisi viedä vähän hiljaisempaan ja akustisempaan suuntaan. Kitaristimme Pete vastasi tähän laittamalla Nine Inch Nailsin levyn cd-soittimeen ja toteamalla, että hän haluaisi tehdä tällaista. Ymmärsin, että kaikki on lopussa.” (4/02)
Pekan ja Suden rumpali Ville Kela muistelee tuoneensa kriisipalaveriin Depeche Modea ja Garbagea, kosketinsoittaja Antti Nieminen puolestaan Saden ja Massive Attackin tuotantoa.
”22.1.1999 Pekka ja Susi -treenit Nummelassa. Soittelemme Kulkurit -nimistä kappaletta sovittaaksemme sen uusiksi varmaankin kymmenettä kertaa. Jätkät haluaisivat tällä kertaa tehdä biisistä Depeche Mode -version. Äkkiä tajuan, että tässä on nyt istuttu kolmetoista vuotta eikä tämä juna ole menossa enää yhtään mihinkään! Ilmoitan, etten ole enää Pekka ja Susi -yhtyeen jäsen. Kukaan ei pane vastaan ja hetken keskusteltuamme toteamme, ettei kellään muullakaan ole oikeastaan enää jatkamishaluja.” (kirjasta Nummela – erään albumin anatomia)
Jos oli Pekan ja Suden taival välillä tuskainen, ei ollut Anssin soolouran alkukaan ongelmaton. Albumia tehtiin lähes kahden vuoden ajan ja ensimmäinen single Mikan faijan BMW, joka lähetettiin radiolle heinäkuussa 2000 (siis reilut puoli vuotta ennen albumin ilmestymistä), tuntui flopanneen: single ei ala soida radioissa. Ensimmäiset kanavat, jotka alkoivat soittaa biisiä olivat Radio Keski-Suomi ja Radio Suomipop. Varsinkin jälkimmäisellä oli voimasoitollaan merkittävä rooli lopullisen lumipalloefektin syntymisessä. Levy-yhtiön ponnistelujen ansiosta Radiomafiakin otti biisin syyskuun alussa B-soittolistalleen.
Syyskuun 2000 ja marraskuun 2001 välillä Anssilla oli yhteensä seitsemän biisiä Radiomafian soittolistoilla. Ensimmäinen niistä oli siis Mikan faijan BMW, joka pääsi B-listalle. A-soittolistalla olivat Kaksi sisarta, Nummela, Puistossa, Kissanpäivät ja Milla. Harhaa oli ”Myös soitossa” -listalla.
Tänä päivänä Anssin radiohittilista on seuraavan näköinen, kaikki albumit ovat edustettuina:
Puistossa #1
Nummela #2
Milla #1
1972 #1
Karhusaari #1
Älä mene pois #2
Aamu #3
Levoton tyttö #1
Miten sydämet toimii? #2
Nostalgiaa #3
Nummela ylitti kultalevyrajan (15 000 kpl) 29.5.2001.
Platinaraja (30 000) rikkoutui 27.6.2001.
– Kulta- ja platinalevy luovutettiin Anssille 17.7.2001 levy-yhtiön järjestämissä platinabileissä Helsingin Kart´in Clubilla, jossa ennen levyjen luovutusta järjestettiin mikroautokisa.
Tuplaplatinaraja (60 000) 7.8.2001.
Triplaplatinaraja (90 000) 18.10.2001.
– Triplaplatinalevy luovutettiin Anssille ja muille levyn tekoon osallistuneille 7.11.2001 Tennispalatsin elokuvakeskuksessa Helsingissä. Triplaplatinalevy oli muodoltaan poikkeuksellinen: tienviitta, jossa teksti Nummela sekä luku 90 000 siten, että luvun kolme viimeistä nollaa oli korvattu kolmella cd-levyllä, ks. kuva.
Nelinkertaiset platinaluvut (120 000) saavutettiin 7.12.2001.
Viisinkertaisen platinan raja (150 000) rikkoutui 28.5.2002.
Milla ylitti kultasinglerajan (5000 kpl) 29.11.2001.
– Kultalevyt Anssille ja bändin jäsenille luovutettiin 4.12.2001 MTV3:n suorassa Jyrki I&I -lähetyksessä Helsingin Lasipalatsissa.
Nummela-albumilla julkaistuista kappaleista kolme on demoversioita: Esko Riihelän painajainen, Kaunotar ja basisti sekä Kissanpäivät. Singleillä on lisäbiiseinä julkaistu demot kappaleista Kaksi sisarta, Mikan faijan BMW ja Puistossa. Lisäksi Anssin kotisivuilta on ollut saatavilla Rva Rusuusen demoversio, jonka Anssi olisi halunnut päätyvän albumille. Harhaa-kappaleestakin on julkaistu demo. Se löytyy Pekan ja Suden Rannalla-albumilta.
Ainoa Nummela-albumin biisi, jonka demoa ei ole julkaistu, on siis nimikappale Nummela! Kyseisestä biisistä ei Anssi koskaan edes tehnyt demoa.
Anna Kuoppamäki, joka laulaa Harhaa-kappaleella, on sanonut Nummela-albumilla olevaa Harhaata ”demoksi” sen pelkistetyn toteutuksen vuoksi. Muistettakoon myös, että Mikan faijan BMW:stä ei albumilla julkaistu pisimmälle työstettyä versiota, vaan raakamiksausversio demolauluilla.
”Joitakin biisejä tuli demottua useampaankin kertaan, eli kaikki julkaistut demot eivät välttämättä ole niitä ihan ensimmäisiä yrityksiä. Nummelasta en muuten tehnyt demoa ollenkaan.” (1/02)
Myöhemmistä albumeista tietääksemme vain Aukiosta (2009) on julkaistu kappaleiden demoversiot. Levyn aloittavasta Huuto-kappaleesta ei ole olemassa demoa, koska kappale tehtiin myöhemmin tarinaa täydentämään.
Kuin vanhana oli sun eka julkine esiintyminen? (Minna) ”On varmaankin ollut viulunsoittoa jossain musiikkiopiston syysmatineassa. Sanotaan vaikka seitsemän, niin ei mene ainakaan paljoa pieleen!” (8/01)
Anssin ensimmäisen bändin Yhdeksännen Hetken ensimmäinen keikka oli 25.10.1986 Nummelan Seurakuntakeskuksessa Onesimuksen lämmittelybändinä. Pekka ja Susi nimellä esiinnyttiin ensimmäisen kerran 30.04.1993 Vihdissä. Ensimmäinen soolouran aikainen keikka oli 31.10.2000, jolloin Anssi esiintyi yhtyeensä kanssa Helsingissä ravintola Sodan alakerrassa Radiomafian Hyvää ja kaunista -livelevyn julkaisutilaisuudessa.
”Jossain vaiheessa Anssi suunnitteli, että keikkamatkoilla voisi säveltää uusia kappaleita. ”- Aika pian selvisi, että ei se onnistu. Ei näillä reissulla ole minkäänlainen järjellinen toiminta mahdollista. Keikkabussissa on taannuttu ameeban tasolle.” (Helsingin Sanomien Nyt-liite 49/01)
”Suosittu ajanviete keikkabussissani on erilaisten top 3 -listojen laatiminen. Kerran tällaisen listan otsikkona oli ”Top 3: The Rasmuksen ihanimmat pojat”. Pitkän väittelyn jälkeen päädyimme seuraavaan listaan: 1. Lauri, 2. Eero, 3. Aki.” (9/01)
”PlayStationia pelaillaan keikkabussissa jonkin verran. Gran Turismo 3 on autopeleistä ihan ehdoton. Toisaalta joku Crazy Taxi on aivottomuudessaan myös hyvä peli.” (3/02)
Keikkabussissa on harrastettu myös muun muassa ongintaa ja piirtämistä.
Ikävystymistä hotelleissa on pyritty välttämään urheilemalla hotellin käytävillä. Hyviksi osoittautuneita lajeja ovat esimerkiksi juoksukilpailut, käytäväfutis ja -tennis, golf ja radio-ohjattavat autot.
”Ei se bussimme tietenkään mikään ihan Pohjolan Liikenteen perusvuoro ole, vaan keikkakäyttöön räätälöity. Penkkien lisäksi autossa on kuusi vuodepaikkaa, pari pöytää, mukiinmenevät stereot, jääkaappi, videot ja parit telkkarit. Ja takana tietysti tavaratila kaikille soittimille ja laitteille.” (2/02)
”Bussi on salakavalasti muuttanut tauon aikana väriään: entisen sinisen tilalla on nyt punamusta liekkimeri pienine piruineen ja teksti ”HORNA”. Mainostamme siis nyt uutta Sisu -pastillia… Tämä tuli kaikille yllätyksenä bussin omistajan taholta – yhtään pastillia emme ole saaneet. Täytyy sanoa, että minä pidin bussista enemmän sinisenä…” (6/02)
”Täytynee paljastaa, että itse asiassa saimme pari viikkoa sitten Leafilta keikkabussiin kymmenen laatikollista kyseistä tuotetta ja koko bändillä on jatkuvasti sitä suut täynnä. Mutta ekstrakarkit ovat silti aina tervetulleita ja otetaan kiitollisuudella vastaan! Pakko silti myöntää, että vapaapäivinä ei tule ensimmäiseksi mieleen, että menenpä kauppaan ostamaan Hornaa… Hyväähän se kumminkin on, ei siitä pääse mihinkään.” (7/02)
Syksyllä 2003 Suuria kuvioita -kiertueella oli käytössä kaksikin eri keikkabussia. Kiertue lähti käyntiin vaaleanrusehtavalla bussilla, joka vaihtui myöhemmin Kilroy travels -mainoksin kuvioituun Maija Vilkkumaan bändin entiseen keikkabussiin.
”Nimenomaan tuo Kilroy-bussi oli ollut aikaisemmin Vilkkumaan käytössä. Alkurundilla allamme ollut beigen värinen bussi oli kuskimme Amen mukaan huono ajettava ja hän piti sitä jopa vaarallisena liukkailla keleillä. Siispä hankkiuduimme siitä eroon.” (1/04)
Vuoden 2013 kiertueelle bändi vaihtoi keikkabussin pakettiautoon. Matkustusmukavuus näkyi, mutta muusikot näkivät positiivista nostetta pankkitileillään: ”Tämä oli ensimmäinen kiertue, jolla tienasimme ihan järkevää liksaa. Aikaisemmilla rundeilla keikkabussi on niellyt suurimman osan palkoista.” (12/13)
”Tämä päivä vierähtääkin autossa: matka Oulusta Helsinkiin on alkanut. Rahaa säästääksemme olemme liikkeellä pakettiautolla keikkabussin asemesta. Bussissa voisi asemoida itsensä vaakatasoon, mutta nyt on jäkitettävä kuin luokkakuvan eturivissä, jolloin perseen kopottumisen vaara on suuri. Muusikon hommassa ammattitauteja ovat alkoholismi, kuulovaurio, käsivammat, erilaiset mielisairaudet ja perseen kopottuminen.” (2013)
”Jaa-a… Nimmarini on oikein päin silloin kun kaksi sakaraa osoittaa alaspäin. Alkuosa näyttää tällöin puolikkaalta sydämeltä. Mitään selväähän siitä ei tietenkään kukaan saa! Nimmarini evoluutiokehitys on vuosien varrella ollut melkoisen jyrkkä. Kymmenisen vuotta sitten siinä taisi jopa lukea Anssi Kela. Nykyisin se näyttää jonkinlaiselta arabialaiselta rivoudelta…” (12/01)
”Allekirjoituksestani taitaa pian olla jäljella enää vaakasuora viiva; mitä enemmän kirjoittelen nimmariani, sitä alkeellisemmaksi se muuttuu.” (7/02)
No, minä pistin kännykän takakuoressa olevan nimmarisi arvauskilpailuun ja parhain kommentti oli: ”Tanssiva tikku-ukko”. (Touho 6/02)
Kaksi oudointa paikkaa mihin on pyydetty nimmaria? (nimim. Tuleva musatoimittaja) ”Naisen rinta ja lenkkari. Tissiin en kirjoittanut, jalkineeseen kyllä.” (5/01)
”Esityksemme jälkeen käteni uhkaa krampata raapustaessani satoja nimikirjoituksia innokkaille ihailijoille. Tällaisissa tapauksissa määrä joutuu korvaamaan laadun. Olen perfektionisti myös mitä tulee nimikirjoitusten kirjoittamiseen enkä ole lainkaan tyytyväinen tämäniltaiseen suoritukseeni kalligrafian alueella. Eihän minun nimmaristani ole ikinä mitään selvää saanut, mutta kirjoittaisin sen silti mielelläni huolella, mikä ei yksinkertaisesti ole mahdollista tällaisessa tungoksessa. Niinpä loimaalaiset saavat lappuihinsa erittäin kummallista töherrystä.” (9/01)
Nimikirjoituksen myöhemmästä kehityksestä tehdään vielä tieteellistä tutkimusta, jonka tulokset julkaistaan täällä niiden valmistuttua!
Monista ansioistaan tunnettu viulisti Linda Lampenius soitti Viuluviikareissa samaan aikaan kuin Anssi – tai ainakin melkein. Anssi ei nimittäin koskaan – toisin kuin Linda – päässyt viuluviikariksi. Kun kuusivuotiasta Anssia yritettiin viedä kyseisen ryhmän harjoituksiin, Anssi alkoi ujoutensa takia itkeä hillittömästi ja hankkeesta jouduttiin luopumaan.
Anssin ensimmäisen bändin yhdeksännen Hetken ensimmäisellä keikalla Nummelassa 25.10.1986 lauloi bändissä varsinaisen laulajan Arto ”Lertsu” Uotilan ohella myös Mikko Kuustonen. Kuustonen oli siihen aikaan Pro fide -yhtyeen solisti, sittemmin hän on luonut menestyksekkään soolouran.
Stratovariuksen Timo Tolkki pyysi aikoinaan Anssia Stratovariuksen basistiksi.
Tapasitko Stingiä esiintyessäsi hänen lämppärinään kesäkuussa 2001? ”En tavannut; pyrin itse asiassa hieman jopa välttelemään… Samoilla käytävillä siellä kuitenkin liikuttiin ja jossain vaiheessa suomalainen turvamies tuli kuiskuttamaan pukuhuoneemme ovelle, että nyt se Sting haahuilee tuossa käytävällä. En mennyt moikkaamaan – mitä ihmettä olisin muka sanonut?”
”Joskus tossa yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä asuttiin Vihdin Männikössä. Istuttiin keskellä päivää veljen kanssa keittiön pöydän äärellä ja kateltiin ikkunasta ulos, mitä lie haaveiltiin. Yhtäkkiä nähtiin, että taivaalla menee vakaasuoraan aika hitaasti kirkas vihreä pallo. Se lenteli siellä jonkin aikaa ja sitten se katosi. Broidin kanssa ihmeteltiin, että mikähän humanoidi se siellä lentelee. Seuraavan päivän lehdessä luki siitä valoilmiöstä, monet muutkin olivat sen nähneet. Tähtitieteilijät selitti, että se oli joku meteori. Mun mielestä se selitys vähän ontui, koska olin nähnyt tähdenlentoja aiemmin eikä se ollenkaan muistuttanut niitä.” (muokattu Semifinalin keikan 8.10.02 keikkaspiikistä)
Anssi on päässyt myös Aku Ankan sivuille. Aku Ankan taskukirjassa Kapteeni käskee (no. 261), Aku Ankka -lehdessä 48/01 ja kirjassa Rokkikukot (2006) esiintyy Anssin mukaan nimetty laulaja Antti Rela.
Taskukirjan kertomus alkaa kun Mikki ja Minni (Antti Rela -fani) jonottavat konserttilippuja – julisteessa lukee: ”Antti Relan Mummola-albumin julkaisukeikka viikonloppuna”. Kolme professoria pääsee ehdonalaiseen, koska he aikovat tehdä ilkeistä ihmisistä kivoja keksimänsä psykomuuntimen avulla. Mikki kuitenkin aavistaa heidän pahat taka-ajatuksensa. Antti Relalla on tarinassa tärkeä rooli. Rokkarin ensimmäiset sanat: ”En tarvitse rahaa. Ahneus sekoitti pääni, olkoon musiikki tästä lähin lahjani maailmalle.”
Sama tarina julkaistiin uudestaan kirjassa Rokkikukot (Sanoma Magazines, 2006), joka sisältää seitsemän populaarimusiikin maailmaan sijoittuvaa sarjakuvaa. Kirjassa seikkailevat myös mm. Ossi Osteri, Akseli Ruusu ja Plastinen. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Nightwishin kosketinsoittaja Tuomas Holopainen. Hänen mukaansa teoksessa on yllättäviä yhtymäkohtia oikeaan rokin maailmaan.
Aku Ankka -lehden 48/01 tarinassa ”Nettivelho” Aku on löytänyt netistä Rapsterin ja veljenpoikien häiritessä hän huudahtaa: ”Haloo! Imuroin parhaillaan Antti Relaa.” Myöhemmin Akun laaja musakokoelma ja piratismia valvovat viranomaiset auttavat Roopen ensilantin palautuksessa Millalta oikealle omistajalleen.
Mikä on suurin kohdallesi langennut kunnianosoitus vuonna 2001? ”Laulaja Antti Relan ilmaantuminen Aku Ankan sivuille. Antin hittialbumi on nimeltään Mummola.” (Soundi 1/02)