Bio Rexiin joulukuussa!

Elämänkertakonsertti – se on sana, jonka Anssi on lanseerannut aikaiselle joululahjalleen! Neljänä iltana, 19.-22.12. Helsingin perinteikkäässä Bio Rexin elokuvateatterissa esiintyvät mies ja kitara, mutta mukana ovat myös tarinat laulujen takana sekä valkokangas, jolla tarinat heräävät henkiin filmeinä. Näin Anssi kertoo konserttien ideasta: ”Olen haaveillut jo vuosia tällaisen konsertin tekemisestä. Pidän laulujen laulamisesta ja tarinoiden kertomisesta. …

Anssi sai Erikois-Emman

Tämänvuotisessa Emma-gaalassa 2.2.2019 nähtiin Anssi bändeineen lavalla esiintymässä ja samalla Anssi kävi pokkaamassa Erikois-Emman uransa saavutuksista. Paljon on vettä joessa virrannut siitä, kun Anssi ensimmäiset Emmansa pokkasi, ja silloin puheita ei ollut juuri mietitty. Nyt Anssi oli saanut ennakkoon tiedon palkinnostaan ja varautunut miettimällä puheen, jonka sitten lavalla piti ulkomuistista joitakin kohtia hieman muunnellen. Tässä …

Ääriviivoja konserttisaleissa 28.9.-20.10.2018

”Julistan keikkatauon päättyneeksi”, lausuu Anssi musta hattu päässään mikrofoniinsa Lohjan Laurentius-salin lavalla, joka on pelkkä lattia eturivien edessä. Johdot ovat lattiaan piirretty viiva, joka erottaa artistin yleisöstään. Yleisö hurraa. Ilmassa on aistittavissa aitoa iloa, sillä uuden levyn valmistumista ja sitä seurannutta bändin keikoille paluuta on odotettu hartaudella. Tästä alkaa neljälle viikolle ulottuva Ääriviivoja-konserttisalikiertue, jonka aikana …