Pro Fideltä uusi levy 27.8.

Suomen vanhin kristillinen rock-yhtye Pro Fide julkaisee uuden levyn 27.8.2005. Bändin 12. pitkäsoiton nimi on Uudelle ladulle. Levyltä löytyy uusien studiossa äänitettyjen kappaleiden lisäksi myös neljä livebiisiä.

Ensimmäinen syy, miksi Harhaa.com on erityisen kiinnostunut Pro Fidestä, on se että Anssin isä Juha Kela soitti koskettimia yhtyeessä 70- ja 80-luvuilla. Hänen kädenjälkensä näkyy myös Pro Fiden uudella levyllä; yksi neljästä keikoilla äänitetystä kappaleesta on hänen viimeiseksi jäänyt sävellyksensä ja sanoituksensa Jeesus jos huomaat.

Toinen suuri syy kiinnostukseemme on se, että nykyään Pro Fiden riveissä esiintyy Anssin ensimmäisissä bändeissä Yhdeksäs Hetki (1986-) sekä Pekka ja Susi (-1999) vaikuttanut Antti Nieminen. Uudelle ladulle -levyllä hän soittaa koskettimet ja kitaroita.

Levynjulkistuskonsertti pidetään Agricolan kirkon kryptassa ensi lauantaina 27.8. klo 18. Pro Fide kiertää Suomea ahkerasti ja keikkakalenteri löytyy heidän kotisivuiltaan www.profide.net. Sivuilta löytyy myös mm. esittely bändin tuotannosta lyriikoiden ja musiikkinäytteiden muodossa. Sellainenkin yksityiskohta selvisi, että nimi Pro Fide on latinaa ja tarkoittaa ”uskon puolesta”.

Uutisen lopuksi ensimmäinen säkeistö Juha Kelan kappaleesta Jeesus jos huomaat:

Ylitse merten
ylitse maan
sieluni huutaa
mua saavu Jeesus auttamaan
kauaksi kuljin
tielleni jäin
nyt kääntyä tahdon
mä kotiin päin.

Petri Prauda musisoi Frigg-yhtyeessä

Pekka ja Susi -bändissä uraansa aloitellut Petri Prauda soittaa tätä nykyä myös suomalais-norjalaisessa kansanmusiikkiyhtyeessä nimeltään Frigg. Yhtyeeltä on tänä kesänä julkaistu toinen levy Keidas–Oasis–Oase, jolla tähdätään ilmeisesti monikansallisille markkinoille.

Frigg syntyi suomalaisen Järvelän ja norjalaisen Larsenin viulistisukujen kohtaamisesta Kaustisen Näppäri-kursseilla ja bändin omaa soundia kehiteltiin varsinaisen opiskeluajan ulkopuolella eli öisin. Ensimmäinen bändin nimeä kantava levy julkaistiin 2002. Friggiin kuuluvat viulistit Alina Järvelä, Antti Järvelä, Esko Järvelä, Gjermund Larsen ja Einar Olav Larsen. Petri Praudan vastuulla ovat mandoliini, cittern ja säkkipilli. Kitaristina toimii Tuomas Logren.

Uudella levyllään Frigg yhdistelee pohjoismaiseen kansanperinteeseen vaikutteita Pohjois-Amerikasta ja Irlannista. Soittajien tekninen taituruus kuuluu jo pelkästään soiton vauhdikkuudessa ja levyn yleisilme on energinen, mutta myös rauhallisempia kappaleita mahtuu sekaan. Keidas – monimutkainen balladi jonka mukaan levy on nimetty – on Petrin käsialaa. (Kansivihkosessa lukee biisin lyhyenä esittelynä ”Älä katso taaksesi Tangerissa! Don’t look back in Tanger!” ja samma på norska.) Levyn päättää surumarssi, jonka melodia kulkee Petrin säkkipillin johdolla ja mukana soivat kirkkourut, kontrabasso ja levyn joissain biiseissä vieraileva kamariorkesteri, jossa soittaa mm. viulisti Pekka Kuusisto.

Sivumennen kerrottakoon, että sellaiselta kokoonpanolta kuin Pekka Kuusisto & The Luomu Players on tullut vuonna 2002 levy nimeltään Folk Trip. Taidokkaasti sovitettuja kansanlauluja ja polskia levyllä esittävät viulu-Pekan kanssa Anna-Mari Kähärä (mm. laulu ja haitari), Timo Myllykangas (basso) sekä toinen entinen Pekka ja Susi -jäsen Zarkus Poussa (lyömäsoittimet). Pekka Kuusistohan vierailee myös ex-pekkajasusilaisen Anssin tekeillä olevalla kolmannella soololevyllä kuusihenkisessä jousiyhtyeessä ja on tehnyt nuo ilmeisen taidokkaat jousisovitukset.

Friggin ensilevyyn voi tutustua kolmen musiikkinäytteen avulla täällä.
Uutta levyä voi käydä ihmettelemässä ainakin Helsingin Digelius-musiikissa.

Lähteenä käytetty mm. Helsingin Sanomissa 26.7.2005 ollutta levyarvostelua.

Petri Praudan yhtye Hyperborea julkaisee levyn

Pekan ja Suden riveissä kitaraa soittanut Petri Prauda vaikuttaa nykyään kansanmusiikkia soittavassa Hyperborea-yhtyeessä. Hyperborea julkaisee ensilevynsä keskiviikkona 6.10.2004, jolloin pidetään myös julkaisukonsertti.

HYPERBOREA

Hyberborea kertoo itsestään näin:

”Hyperborea koostuu neljästä taitavasta, monessa liemessä keitetystä nuoresta pelimannista. Kaikilla on kokemusta lukemattomista yhtyeistä ja produktioista, soittotyyleistä maailman eri kolkilta ja festivaaleilta ympäri Eurooppaa. Yhtyeen ohjelmisto (1998-) koostui aiemmin lähinnä ranskalaisesta ja kanadanranskalaisesta sävelmistöstä. Antti Paalasen tultua mukaan vähärivisine haitareineen vuoden 2002 alussa yhtye päätti keskittyä soittamaan perinteistä suomalaista pelimannimusiikkia, aiempia innoittajiaan toki unohtamatta.

Yhtye tulkitsee taiten valittuja polkkia, sottiiseja, polskia ja muita perinteisiä tanssisävelmiä mehevällä svengillä ja tyrmäävän tanssittavalla otteella omien sävellyksien lomittuessa perinteisen materiaalin sekaan.”

Hyperboreassa soittavat Piia Kleemola (viulu, alttoviulu), Antti Paalanen (1- ja 2- rivinen haitari), Petri Prauda (cittern, mandoliini, säkkipilli) ja Paula Susitaival (viulu, avainviulu).

UUSI LEVY

Hyperborean ensilevy ”Perinnearkku” julkaistaan keskiviikkona 6.10.2004.

Levyllä on suomalaista perinnehenkistä kansanmusiikkia svengaavasti soitettuna. On laulua ja soittoa, hidasta ja nopeaa, harrasta ja rempseätä. Suurin osa kappaleista on tradeja.

Petri soittaa levyllä citterniä, mandoliinia ja säkkipilliä sekä laulaa. Levyllä on mukana kaksi Petrin sävellystä, lisäksi hän on ollut mukana sovittamassa, miksaamassa ja masteroimassa. Varsinaista tuottajaa levyllä ei ole. Levyn julkaisee Studio Lempi.

JULKAISUKONSERTTI

Levynjulkistamiskonsertti pidetään 6.10. klo 19.00 Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisalissa, osoitteessa Pohjoinen Rautatiekatu 9, Helsinki. Liput 7 ja 4 e.

LISÄTIETOA
– Friiti 3/04 (kansanmusiikkia käsittelevä lehti)

Oheinen kuva Petri Praudasta on Hyperborean äskettäiseltä Helsingin Juttutuvan keikalta.