Anssi sai Erikois-Emman

Tämänvuotisessa Emma-gaalassa 2.2.2019 nähtiin Anssi bändeineen lavalla esiintymässä ja samalla Anssi kävi pokkaamassa Erikois-Emman uransa saavutuksista. Paljon on vettä joessa virrannut siitä, kun Anssi ensimmäiset Emmansa pokkasi, ja silloin puheita ei ollut juuri mietitty. Nyt Anssi oli saanut ennakkoon tiedon palkinnostaan ja varautunut miettimällä puheen, jonka sitten lavalla piti ulkomuistista joitakin kohtia hieman muunnellen. Tässä Anssin hieno puhe vielä tekstinä:

”Muistan, kun Ilves oli ykkönen. Muistan oman jäähallikeikan, Isot biisit ja Vain elämän. Muistan, miten soitin Tennispalatsin katolla. Muistan Levottoman tytön, ja kuinka se nosti minut takaisin pinnalle. Muistan, millaista oli pinnan alla: keikat, joilla ei ollut ketään, ja sitä ennen keikat, joilla oli kaikki. Muistan, kuinka olin hetken aikaa kansakunnan kaapin päällä. Muistan Emma-patsaat, jollaista en uskonut enää koskaan saavani. Muistan Nummelan, Millan ja Mikan faijan BMW:n.

Muistan, kun Pekka ja Susi hajosi. Muistan, kun voitettiin rockin suomenmestaruus, muistan Karhun elämän. Muistan alkuaikojen keikkamatkat, miten siistiä oli olla irrallaan. Muistan, kun keikalla soitettiin ensimmäistä kertaa minun biisini. Muistan sen mimmin, joka tuli keikan jälkeen sanomaan, kuinka paljon hän tykkäsi laulustani.

Muistan ensimmäisen keikan. ”Tsiigatkaa, mä vedän bändissä!” Mutsi leipoi kitaran muotoisen kakun. Muistan ensimmäisen bassoni. Se ei ollut pelkkä soitin, vaan miekka, jonka kiskoin irti kivestä.

Muistan, miten kerroin faijalle juuri ennen hänen kuolemaansa, että haluan soittaa bassoa. Muistan, kuinka tehtiin kaverin kanssa kitarat styroksista ja Kiss-maskit mustikkakeitosta.

Ja jossain siellä kytee alkuperäinen unelma. Olen saanut elää sitä yli 30 vuotta. Ja se tekee minusta tänä iltana Emma-gaalan onnekkaimman miehen. Kiitos.”

Gaalan erikoisesitys Ilves-kappaleesta on katsottavissa vielä Ruudussa, ja Spotifyssa on myös kuunneltavana erikoisversio tästä meidän mielestä vuoden parhaasta biisistä.

Onnittelumme Anssille, hän on se joka sai sen palakinnon!

Vuoden 2011 kunniamaininnat

Kyllä! Nyt on aika kääntää katse hetkeksi taaksepäin ja myöntää kunniamaininnat menneelle vuodelle!

Vuosi 2011 oli Anssille kiireistä ja projektientäyteistä aikaa. Levylaulajamme viilasi uusia viisuja viidennelle studioalbumilleen. Kokosi bändin netissä yhden biisin projektia varten. Väänsi blogitekstejään kirjaksi muusikon elämästä. Aktivoitui politiikan rintamalla kannattamaan julkisesti suosikkejaan – ensin kevään eduskuntavaaleissa ja heinäkuusta alkaen isolla kädellä presidentinvaaleissa. Piipahti muutamaan kertaan tv-ruuduissa. Lähti bändeineen Pienelle juhlakiertueelle Nummelan kunniaksi ja keikkaili satunnaisesti myös soolona. Kävi eeppisiin mittasuhteisiin kasvanutta Movember-viiksibattlea Tommy Lindgrenin kanssa. Lomailikin hiukan, pelaili frisbeegolfia ja seurasi orastavalla kauhulla Armi-hauvan varttumista. Siinäpä niitä näkyvimpiä linjoja.

Tässä Harhaa.comin poiminnat vuoden herkullisimmista tapauksista eli 20 kunniamainintaa vuodelle 2011, olkaapa hyvät!

Vuoden kulttuuriteko: Poppamiehen kirous (Aku Ankka 19/2011)
Perustelut: Aku Ankka -lehden 60-vuotisjuhlien kunniaksi kotimaisia tekijöitä kutsuttiin kirjoittamaan legendaarista ankkasarjakuvaa. Anssi tarttui toimeen asian vaatimalla hartaudella, käsikirjoitti Klondikeen sijoittuvan Roope-tarinan ja piirsi ankkamaiset tikku-ukot. Pitkän prosessin päätteeksi Anssin sarjakuva julkaistiin lehdessä Paco Rodriquesin piirtämänä. ”Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Ja itsestäni ylpeä: minäkin olen nyt ankalliskirjailija!”, hihkuu Anssi.

Vuoden aikakone: Pieni juhlakiertue (28.9.-10.12.2011)
Perustelut: Anssi bändeineen lähti juhlistamaan Nummela-turneen kymmenvuotisjuhlaa kiertueella, jossa palattiin vuoteen 2001. Lavalle kannettiin Kellyn ja Villen tuplarummut, Anssille annettiin takavuosien kitarat ja tuttu Kahdella sisarella käynnistyvä biisilista kymmenen vuoden takaa. Tässä aikakoneessa myös yleisön hurmiotila nousi vuoden 2001 tasolle. Jotkut asiat ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, lupasi Anssi ennen kiertuetta: ”En lupaa leikata hiuksiani, kasvattaa pulisonkeja ja laihduttaa kymmentä kiloa.” Se on jämpti niin!

Vuoden tv-ohjelma: Lauantaiprojekti (TV2, 12.11.2011)
Perustelut: Anssi vieraili vauhdikkaan talk-shown juontajana. Hyperaktiiviset juontajat Joona Kortesmäki ja Arman Alizad yrittivät pelata levylaulajan pihalle kuin lumiukon, mutta Anssi veti lopulta pidemmän korren silakoineen. Hupipätkistä ilahdutti erityisesti tutustuminen siihen, kuinka Anssi keksii tarinat lauluihinsa: ”En mä keksikään. Ei mulla oo aikaa. Mä varastan ne. Hei anteeks, oliskohan rouvalla tommoset pari tuntia aikaa?”

Vuoden fakta: Hymiö (24.5.2011)
Perustelut: Hymy-juorujulkaisu on ruotinut Anssin blogia useaan otteeseen hiukan vinoutuneella asenteella. Tällä kertaa he uutisoivat Anssin harkitsevan bloginsa lopettamista ja yleisö saa äänestää puolesta tai vastaan. Uutisen kommenttiraidalla useat ihmettelivät, kuinka Anssin sanoja oli väännelty eri muotoon kuin blogissa selvästi luki. Mielenkiintoinen osuus alkoi siitä, kun nämä totuudentorvien kommentit poistettiin. Yksi toisensa jälkeen. Anssi taltioi huolella todisteet Hymyn venkoilusta ja esitti ne kaikkien luettavaksi Hymiö-kirjoituksessaan, joka aiheutti ansaittua kuohuntaa mediassa. Monelle juorumedioiden harrastama asioiden vääristely tuli yllätyksenä. Julkisen sanan neuvosto antoi myöhemmin päätöksensä: Hymy ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Aamen!

Vuoden haastattelu: Artisti ja hänen brändinsä
Perustelut: Nykypäivän media on niin pinnallista ja lyhytjänteistä liitoa, että kunnollisia haastatteluita on vaikea löytää. Kaikki tuntuvat ruotivan niitä samoja asioita. Siksi Harhaa.com haluaa nostaa ison peukun Tuuli Peltomäelle, joka haastatteli Anssia opinnäytetyötään varten. Artistin itsensäkin mielestä joukossa oli paljon kysymyksiä, joita ei ollut koskaan ennen kysytty. Mahtavaa! Tämä haastattelu on luettavissa Anssin blogista: osa1, osa 2, osa 3.

Vuoden innovaatio & single: Viisautta ja rauhaa (18.3.2011)
Perustelut: Vuodenvaihteessa Anssi sai jännittävän ajatuksen – millainen kappale syntyisi jos yksi musiikkitiedosto kiertäisi soittajalta toiselle ilman, että he tuntevat tai näkevät toisiaan? Syntyi jännittävä projekti nimeltään Biisirinki. Bändiin rekrytoitiin mukaan musikantteja laidasta laitaan ja hienon yhteistyön tulos sai nimen Viisautta ja rauhaa. Singlen voit ostaa omaksesi eurolla – tuet samalla Youth Against Drugs -järjestön työtä.

Vuoden klassikko: Nummela-kappale Nummelassa (10.12.2011)
Perustelut: Vuosikymmenen takaista Nummela-kiertuetta juhlistaneen Pienen juhlakiertueen päätöskeikalla Nummelassa, Kuoppanummen koulukeskuksessa, illan odotetuinta biisiä ei ollut vaikea arvata. Se jätettiin encoreen. Nummela-kappale oli vahvasti läsnä harjun kupeessa ja kotikulmien kuulijakunnassa. Ja kun Anssi lauloi ”mä taidan kuulua tänne”, yleisö puhkesi hurraamaan. Takuulla tirahti yleisöstä muutama kyynelkin. Niin komeaa oli se!

Vuoden blogikirjoitus: Kuulkaa Hauvatun sanaa! (29.4.2011)
Perustelut: Blogikirjoitus on kokoelma Anssin ja Jarkko Martikaisen kirjeenvaihtoa koiristaan, Armista ja Toivosta. On ilo lukea kahden terävää kynää käyttävän laulunkirjoittajan kilpalaulantaa armaista karvaturreistaan ja niiden suurista teoista.

Vuoden maailmanparannusteko: Haavisto Livenä Tavastialla (11.12.2012)
Perustelut: Joulukuussa presidentinvaalikampanjat alkoivat näkyä ja kuulua. Myös Anssi tiivisti kampanjointiaan Vihreiden Pekka Haaviston puolesta ja vastasi tukikonsertin musiikillisista järjestelyistä. Tavastian lavaspektaakkelissa kuultiin kolmea bändiä ja kuuttatoista nimekästä solistia housebändin säestyksellä! Illan viimeisenä soitettiin sittemmin kampanjan tunnusbiisiksi noussut ”Jäähyväiset aseille”. Anssi tiivisti tunnelmat näin: ”Olen hiukan hämmentynyt siitä millainen meininki Tavastialla oli, harvoin olen kokenut niin paljon lämpöä ja rakkautta ilmassa. Minusta kaikkien pitäisi saada kokea tällainen fiilis.” Helmikuussa tuo tunnelma oli tavoittanut jo merkittävän osan suomalaisista. Kuin kesä talven keskellä!

Vuoden kunnallispoliittinen kuuma peruna: Nummelan ilmaiskeikka (10.12.2011)
Perustelut: Alun perin Pienen juhlakiertueen oli tarkoitus alkaa Nummelasta. Anssi oli kaavaillut Vihdin kevyen musiikin yhdistyksen kanssa ilmaiskeikan, joka kuitenkin kompastui erinäisiin byrokraattisiin sudenkuoppiin. Huhujen mukaan tapauksesta nousi suuri meteli muun muassa Vihdin kunnanvaltuustossa. Asiat pistettiin järjestykseen ja keikka toteutui kiertueen päätteeksi.

Vuoden urheilusuoritus: Vihti-mitali (10.12.2011)
Perustelut: Anssille ja Esa Sieviselle myönnettiin vuoden 2011 Vihti-mitalit. Anssille palkinto ojennettiin Nummelassa ennen keikan alkua. Mitalisti ojenteli kookasta ja siksi myös varsin painavaa metallipyöryläänsä ja uhosi teettävänsä mitaliin nauhan, jotta voi kantaa sitä aina kaulassaan. Anssi lienee toteuttanut lupauksensa, sillä levylaulajaa ei olekaan sen koommin juuri julkisuudessa näkynyt. Naapurusto voi kenties bongata hänet koirineen puuskuttamassa mitali kaulassaan…
Bubbling under: Kotiintuloajan arviointi 21-tuntisen päivän jälkeen (29.-30.9.2011). Anssi raportoi klo 6.02 alkaneen vauhdikkaaseen päiväänsä kuuluneen mm. koiran oksennuksen siivoamista, Ylen Aamu-tv:n haastattelua, passin noutamista poliisiasemalta ja Dylan-henkisen keikkareissun Turkuun. Päivän päätteeksi hän kommentoi: ”Minä ja Siiri saamme myöhemmin yöllä kyydin koteihimme urkutaiteilija Pekka Gröhniltä (nero). Varhain aamulla olin päivittänyt Facebook-sivulleni arvion kellonlyömästä, jolloin palaisin kotiin: klo 3.08. Avatessani kotipihan porttia vilkaisen kelloa: 3.08. Kyllä ammattilainen katsokaas osaa arvioida tällaiset jutut.”

Vuoden taklaaja: Antti Karisalmi (5.12.2011)
Perustelut: Hyvinkään Hopealyhdyssä Antti musisoi keskellä lavaa erään strategisesti täysin väärin sijoitetun tolpan takia. Liekö tämä keskeinen sijainti antanut hänelle erityisen tietoisuuden reviiristään, sillä kun Anssi tuli tapansa mukaan nojailemaan basistin kylkeen Rva Ruususen aikana, Antti otti ja jyräsi levylaulajan Gretscheineen lavan etukulmasta yleisön niskaan. Fyysiseksi muistoksi tapahtuneesta Anssille jäi kokiksella viilennetyt housut. ”Älä tule isompias kiusaamaan, perkele”, kuului Antin elämänohje.

Vuoden kissa- ja koiratappelu: Eeppinen viiksibattle, erä 2 (9.11.2011)
Perustelut: Kun muusikoiden haivenet eivät enää riittäneet Movember-viiksibattlessa, taistoon otettiin mukaan Tommy Lindgrenin ragdoll-kissa Teo ja Anssin leonberginkoira Armi. Kukin päättäköön itse, millainen karvakuono vetoaa parhaiten suureen yleisöön.
Bubbling under: Savate Kid (25.11.2011) – Veljekset Ville ja Anssi kilpasilla Kouvolan Encoren käytävillä

Vuoden saksikäsi: Anssi Kela
Perustelut: Syksyn keikkakiertueelle kehitettiin uusi formaatti: latauskoodit. Mystiset koodit sisälsivät pääsyn netitse ilmaisiin keikkatallenteisiin. Koodilappusen sai mukaansa yleensä lipunmyynnin yhteydestä. Mutta mistä nämä laput materialisoituivat keikkapaikoille? Ainakin kiertueen alussa Anssi askarteli ne korkeimman omakätisesti: printtasi latauskoodiarkkeja ja leikkeli niistä satoja tai tuhansia koodilappusia. Keikkoja oli kuusitoista – montako latauskoodilappua Anssi ehti saksia kiertueen aikana?

Vuoden duetto: Anssi Kela & Iina Kuustonen: Paula on poliisikoira (12.2.2011)
Perustelut: Suositussa Putous-viihdeohjelmassa yksi näyttelijöistä heitetään yllättävään tilanteeseen. Iina Kuustonen pääsi improvisoimaan sanoitusta Anssin uuteen biisiin, jonka kertosäe tuli hiukan puun takaa… Aika näyttää, kuullaanko tämä kappale joskus Anssin levyllä.

Vuoden eines: Lindgrenin kalapuikot (16.11.2011)
Perustelut: Movember-kampanja lähti Anssilla ja Tommylla hiukan lapasesta. Ideana oli kasvattaa marraskuun ajan viiksiä ja kerätä lahjoituksia eturauhassyövän tutkimukseen. Herrat veivät kampanjan kuitenkin aivan uudelle tasolle, jossa tykitettiin kovat piipussa, myös videoteitse. Shakki ja matti. Pölyn laskeuduttua todettiin, että Anssi oli viiksikarvan edellä varainkeruussa, mutta Tommynkin kalapuikot kypsyivät kauniin kullanruskeiksi.

Vuoden jälkiruoka: Claptonin mansikkakakku (6.6.2011)
Perustelut: Anssi oli Eric Claptonin lämppärinä Hartwall Areenalla. Ennen keikkaa hän tutustui tarjoiluihin takahuoneessa ja iski silmänsä ihanaan näkyyn: ”Jälkiruokana on komea mansikkakakku, jonka luokse astelen rohkeasti – silläkin uhalla, että ensiviipaleen leikkaaminen sattuisi olemaan Eric Claptonin etuoikeus. Riskeeraanko kakkulapioon tarttuessani koko keikan? Koko uran? Mansikat näyttävät kuitenkin niin suurenmoisilta, että riskit puntaroituani teen kakkuun viillon.” Keikasta kerrotaan tarinaa, että Clapton jäi pieneksi pettymykseksi, mutta akustisen kitaransa kanssa esiintynyt lämmittelijä oli yllättävän hyvä! Jäljet johtavat mansikkakakulle.

Vuoden viisaus: ”Viikset on elämä ja elämä on viikset.”
Perustelut: Pienellä juhlakiertueella Nummela-kappaleen ”mun täytyy kävellä näin”-osaan tuli erikoinen lisäys, jossa laulettiin ”viikset on elämä ja elämä on viikset”. Tämä kierre alkoi marraskuussa tapahtuneesta viiksien kasvatuksesta. Uskomme, että Anssi oli viikset kerran menetettyään vihdoin ymmärtänyt elämän perimmäisen tarkoituksen.

Vuoden valopilkku: Videoblogi, osa 1: Erakko (15.7.2011)
Perustelut: Anssin viides soololevy nytkähti lupaavan askeleen eteenpäin, kun artisti erakoitui viikoksi luonnonhelmaan biisejä kirjoittamaan ja tempaisi sessiosta albumin työstöä seuraavan videoblogin ensimmäisen osan. Videon katselu ilahduttaa joka kerta: mies ja kitara sinisten vetten äärellä laiturilla tai aurinkoisessa koivikossa itikoiden armoilla. Ah, Suomen kesää!

Vuoden suukottaja: Armi (17.5.2011)
Perustelut: Jos muusikolla on koira, joka hyvän biisin kuullessaan tulee pusuttamaan isäntäänsä suorastaan häiriöksi asti ja yrittää kaupan päällisiksi kaataa videokuvaa lähettävän masiinan, ei voi muuta kuin julistaa kunniamaininnan mahtavalle hurtalle!

Näillä jäykkyyksillä jatketaan vuotta 2012 eteenpäin!

Vuoden 2010 kunniamaininnat

Vuonna 2010 juhlittiin Anssin uran ensimmäistä vuosikymmentä. Keväällä julkaistiin singlekokoelma ”Singlet 2000-2010” jonka mukana tuli mainio livelevy samoista biiseistä, tuoreena suoraan helmikuussa hyistä merta kyntäneeltä Viking Isabella -alukselta. Sekä Harhaa.comissa että Anssin blogissa nähtiin kymmenen vuoden keikkakokemuksia ruotivia raportteja.

Vuoden mittaan viralliseen keikkamittariin rapsahti 31 esiintymistä lisää, tietojemme mukaan keikkailua on harrastettu myös erinäisillä eksoottisilla yksityiskeikoilla. Vuoden toivekonserttia emme pidä tärkeänä nimetä, koska niin monella keikalla yleisö pääsi vaikuttamaan illan kulkuun. Vuoden pisin keikka Hyvinkääsalissa kesti lähestulkoon 3 tuntia.

Monet kunniamaininnoista osuvat edellä mainituille elämän osa-alueille, mutta näiden lisäksi Anssi kunnostautui monella muullakin saralla. Alla olevasta listasta löytyy vielä läjä muita suuria ja ihan pieniäkin saavutuksia.

Kunniamaininnat vuodelle 2010, vassokuu!

Vuoden kulttuuriteko: Nolla (24.3.2010)
Perustelut: Soolouransa alkumetreillä, vuonna 1998, Anssi kirjoitti kappaleen nimeltään Nolla. Se oli mukana demolevyllä, jolla Anssi sai BMG:n innostumaan levynteosta. Tuo biisi katosi pöytälaatikon kätköihin kymmeneksi vuodeksi, kunnes muuton yhteydessä se kampesi itsensä ihmisten ilmoille. Anssi pisti levyn soittimeen ja innostui. Äänitti siitä alkuperäistä mukailevan version ja julkaisi kymmenvuotiskokoelmallaan. Oli muuten aikakin!

Vuoden innovaatio: Ilmaiskeikat (Tavastia 20.5.2010, Turun Klubi 21.9.2010, Tampereen Klubi 22.9.2010)
Perustelut: Anssi keksi uuden keikkakonseptin: päästetään yleisö ilmaiseksi keikkaa seuraamaan ja kerätään pois lähtiessä vapaaehtoinen 0-100 euron kolehti. Tavastia toimi testiympäristönä, josta jatkettiin myöhemmin Turkuun ja Tampereelle. Lopputulos oli paljon iloisia ilmeitä yleisössä, hyvä meno lavalla ja melko mukavasti kolehtia kirstussa. Elantoaan tällä konseptilla ei ihan tienaa, mutta olipahan tempaus!

Vuoden mediatapaus: Naamattu (14.1.2010)
Perustelut: Nykypäivän alati nopeutuvassa mediavirrassa kalan lailla uiskenteleva levylaulajamme päätti tammikuun puhteenaan kyhätä itselleen oman Facebook-sivuston, joka tulikin heti aktiiviseen käyttöön ja on tätä nykyä jo kotisivujen blogin veroinen kommunikointipalsta artistin ja fanien välillä.

Vuoden mediahaltuunotto: Holy Diver (Tavastia, 20.5.2010)
Perustelut: Anssi vetäisi hatustaan Tavastialla akustisen kitaraversion Holy Diver -kappaleesta edellisviikolla autuaammille laulumaille siirtyneen Ronnie James Dion muistoksi. YouTube-videon myötä tilanne ryöstäytyi täysin käsistä ja pian Anssi mainittiin jo kansainvälisillä hevimetallisivustoilla. Anssi muuten mainitsi, että biisi kuultiin häneltä ensimmäistä ja viimeistä kertaa livenä, mutta tuo lupaus ei onneksi pitänyt!

Vuoden lehtijuttu: Rokkareiden luokkaretki Lappeenrantaan (Rytmi 22.4.2010)
Perustelut: Mitä tapahtuu, kun joukko rokkareita ahdetaan karaoketaksiin ja lähetetään matkalle kohti Lappeenrantaa oppaanaan Jouni Hynynen? Harvinaisen herkullinen lähtökohta lehtijutulle. Anssin version tapahtumista voi lukea täältä.

Vuoden fakta: Mitä sekoilet, Anssi Kela?! (Hymyn nettijuorut, 30.10.2010)
Perustelut: Pahaa-aavistamaton toimittaja eksyi skuupinnälkäisenä Anssin blogiin lukemaan tarinaa, jota kuvitteli referaatiksi artistin päivästä ja kirjoitti näppis sauhuten Hymyn nettiin uutisen: ”Anssi Kelan blogia lukiessaan voisi helposti päätellä, että Anssilla on vähän tekemisen puute.” Faktan määrä pyörryttää toimittajaa: ”Vaimolleen hän totesi aamulla: “On aamu.” Työpaikan palaverissa Anssi puolestaan otti suklaapatukan pöydältä ja totesi: “Nyt syön tätä suklaata.” Ohhoijaa!”

Vuoden maailmanparannusteko: Musiikkipuoti (16.12.2010)
Perustelut: Vuoden mittaan muusikoiden tulojen turvaamisen puolesta lippua heiluttanut Anssi rykäisi joulun alla nettisivuilleen puodin, joka antaa musiikinkuluttajalle mahdollisuuden ostaa ”reilua musiikkia” – ostosummasta tilitetään jopa 77,55 % artistille itselleen, kun perinteisestä cd-levystä artisti saa vain noin 4 %. Lisäksi Musiikkipuodin hyllystä on saatavilla ennen julkaisemattomia herkkuja. Nyt maailmaa parantamaan, mars!

Vuoden biisikukkanen: Kevät tulee (16.3.2010)
Perustelut: Anssi oli vieraana NRJ:n iltapäivälähetyksessä ja pusersi parissa tunnissa biisin kuulijoiden antamista nokkelista aiheista ”kevät”, ”ahtaajien lakko” ja ”Turun notkahtanut silta”. Kevät tulee -työnimellä kulkeva biisi kuultiin live-esityksenä lähetyksen lopulla ja myöhemmin keikoillakin. Kovassa paineessa ne timantitkin syntyvät!

Vuoden duetto: Take It Slow (Love Love Love) (Aquarius Records, 2010)
Perustelut: Anssin ghanalainen rastakaveri Rocky Dawuni piipahti Helsingissä kesäkuussa 2008 ja tuossa yhteydessä käväistiin äänittämässä Ghanan reissulla tehty biisi. Kappale päätyi tuossa muodossaan Rockyn vuonna 2010 julkaistulle albumille Hymns for the Rebel Soul, jonka ensimmäiset kappaleet herrat yhteistuumin kantoivat pariin helsinkiläiseen levykauppaan. Anssin kontribuutio: ”Sävelsin biisin väliosan, sanoitin pari pientä riviä, soitin akustisen kitaran ja basson, napsuttelin sormia, rahistelin rytmikkäästi tulitikkuaskia ja lauloin taustalaulut. Ai niin, tuuttasin myös nokkahuilua!” Tai kuten maailmalla sanotaan, Anssia voidaan nyt tituleerata myös ”Finnish folk flute”-mestariksi.

Vuoden kaunein värivirhe: valkoiset kynsikkäät (Hanki ja Sydän, Järvenpää, 21.2.2010)
Perustelut: Järvenpään hyväntekeväisyyskeikka oli alun perin suunniteltu ulkosalla soitettavaksi, mutta lumimyrskyisen yön ja hyytävän pakkaspäivän jälkimainingeissa keikka siirrettiin sisätiloihin, jossa ulko-ovien avoinna ollessa oli niin kylmä, että artistin sormet olivat kohmettua jo ensimmäisen kappaleen jälkeen. Avulias kuulija lainasi artistille valkoiset kynsikkäät, joilla soittaminen saattoi jatkua vielä neljän biisin verran. Nostamme hattua kaikille hyväntekijöille ja rohkeasti valkoiseen sonnustautuneelle muusikolle!

Vuoden tyylivinkki: Siistiä / Noloa -paita (toukokuu 2010)
Perustelut: Anssi teetti uuden fanipaitamalliston, jonka kekseliäimpänä vaatekappaleena palkitsemme paidan, jossa hienon kuvan alla lukee tunnisteena ”Anssi Kela” ja sen alla on kaksi ruutua tekstein ”siistiä” ja ”noloa”. Ostoksen mukana tulee kangastussi, jolla voi rastittaa haluamansa ruudun.

Vuoden cover-tapaus: akustiset hevicoverkeikat (7.7.2010-)
Perustelut: Rumban kesäklubille tilattiin Anssi, akustinen kitara ja läjä hevicovereita. Tämä herätti innostusta monella taholla ja keikkoja tilattiin muutamia lisääkin. Lämmöllä muistelemme, kuinka helteisessä Bar Loosessa yleisö suhisteli nummien tuulta Stonehenge-kappaleeseen.

Vuoden coverbiisi: Tästä asti aikaa (Kotka, 7.10.2010)
Perustelut: Keikan ollessa jo lopuillaan Anssi huhusi yleisöltä, paljonko hänellä mahtaa olla vielä soittoaikaa. Joku huusi ”Tästä asti aikaa”, jolloin Anssi alkoi tapailla tuota Pauli Hanhiniemen kappaletta basistin pyöritellessä päätään vieressä ja käskiessä lopettamaan. Kaikkien hämmästykseksi Anssi soitti ja lauloi biisin sujuvasti loppuun asti. Myöhemmin muisti palaili pätkittäin – hän oli aikoinaan treenannut kappaleen musiikkiopiston pääsykokeita varten.

Vuoden instrumentti: oskillaattori (6.10.2010)
Perustelut: Käpylän Nyyrikissä vietettiin Voodoo-klubi-iltaa, joka alkoi akustisella Jukka Orma -trion ohjelmalla. Anssille ilmoitettiin hetkeä ennen keikkaa, että hän osallistuu musisointiin sooloilemalla muinaishistoriallisella oskillaattorilla. Kyllä siitäkin ääntä lähti!

Vuoden korkeatasoisin keikkapaikka: Näsinneula (12.11.2010)
Perustelut: Anssi saavutti kiistattoman uran huipentuman marraskuussa soittaessaan firmakeikan Ravintola Näsinneulassa, joka kohoaa peräti 124 metrin korkeuteen. Harhaa.comin tietojen mukaan Suomesta, eikä ehkä Pohjoismaistakaan, löydy yhtä ylevää soittopaikkaa!

Vuoden omituisin keikkapaikka: Tallink-terminaali (11.9.2010)
Perustelut: Anssi hälytettiin yllätysesiintyjäksi Tallinnan-laivan terminaaliin viihdyttämään Radio Rockin risteilyväkeä. Setti koostui akustisista hevicovereista ja konsepti taisi mennä useimmilta hiukan yli hilseen. ”Vähän Trio Erectus -fiilis…”, kommentoi keikkamuusikko itse.

Vuoden keikkaraportti: Kuusamo-raportti (5.7.2010)
Perustelut: Elleivät kirjalliset tai keikalliset ansiot nosta tätä raporttia yli muiden, sen tekee viimeistään raportin karvoitettu kuvamateriaali, joka on uuvuttavan hilpeää.

Vuoden blogimerkintä: Vähäistä eloa sosiaalisessa mediassa I ja II (3.11.2010-)
Perustelut: Anssi aloitti Elias Lönnrot -tyyppisen tarinankeruumatkan omaan privaatti-Facebook-historiaansa taltioidakseen parhaita heittoja blogiinsa ja mainosti tätä blogimerkintäänsä julkisella Facebook-sivullaan. Toistaiseksi olemme kokeneet kaksi osaa tätä rulettia. Sosiaalisen median ikiliikkuja on keksitty!

Vuoden urheiluteko: Viking Isabellan keikat (4.-6.2.2010)
Perustelut: Bändin tarkoituksena oli äänittää kolme laivalla soitettua keikkaa ja koostaa niistä livelevy singlekokoelman kylkiäiseksi. Tietysti Anssi oli valtaisan flunssan kourissa juuri silloin. Ensimmäinen keikka meni enemmän tai vähemmän kakomiseksi, mutta kahdelta viimeiseltä saatiin riittävästi materiaalia levylle. Erityinen suorituslisä myönnetään siitä, että virikkeettömässä laivaympäristössä selviytyminen kolmen vuorokauden ajan vaatii äärimmäistä kykyä venyttää aikaa sekä ymmärtää rellestäviä kanssamatkustajia. Etenkin kun laiva saapui Turun satamaan vasta reilun 18 tunnin kuluttua viimeisen keikan päättymisestä.

Vuoden karvanaama: Armi (25.2.2010)
Perustelut: Huhtikuussa Anssin kotiin muutti pieni leonberginkoira, omistajansa mukaan ”hellyttävä pieni karvatöllerö”. Armiksi nimetty pentu on vuoden ikäisenä jo monikymmenkiloinen neiti, jolla on vauhtia välillä liikaakin. Näin edettiin kolmen kuukauden iässä: ”Armilla oli hauska päivä: hän ajoi ensimmäistä kertaa raitiovaunulla ja kävi särkemässä naisten sydämiä ohjelmatoimistossa (jossa myös pissasi matolle ja otti pari spurttia päin lasiovea).” Armi-päivitykset pelastavat päivän kuin päivän!

Nämä 20 mainintaa saatiin vuodelta 2010, mutta mitä tuleekaan vastaan vuonna 2011?