Afromikko ja musta Martin keikkailevat

”Tänään täällä ei esiinny Afromikko”, sanoo Afromikko. Hän epäilee muistuttavansa ihan jotain muuta laulajaa tänään, sillä ääni saattaa lähteä milloin vain. ”Mulla ei oo biisilistaa. Millähän biisillä pitäis alottaa? Mikähän ois sellanen turvallinen biisi, jossa ei ois falsettia ja jossa en onnistuis tyrimään?” Yleisöstä huudellaan jotain, taitavat olla kavereita. ”Ei, tuossa biisissä mä melko todennäkösesti tyrin.” ”Tuo pitää säästää setin loppupuolelle.” ”No tuo on ihan mahdollinen toive.” Lähtee eka oma biisi, Lentoon. Puolivälissä tulee hetken ahdistus, kun ääni tuntuu hajoavan kokonaan, mutta pienen uskon keräämisen jälkeen kaikki sujuu kunnialla loppuun. Seuraavaa biisiä hän lähtee vetämään ihan normikorkeudelta, jotta ääni saataisiin kiusattua kohdilleen. Se onnistuu.

Afromikolla on kunnioitusta herättävä musta hiuspehko, mustat housut, punavalkoinen raitapaita ja polvella musta Martin, yksi maailman kahdesta Anssi Kela -kitarasta. Hän istuu korkealla jakkaralla Helsinginkadun uudessa baarissa ja esiintyy mukavalle yleisöjoukolle. Joka pöydässä on väkeä. Pari tyyppiä kuvaa. Ja kaikki kuuntelevat. Afromikko jutustelee kuin joukolle kavereita. Hän muistuttaa voittaneensa kitaran kisasta, mutta mikkejä siinä ei tullut mukana, eikä niitä ole vieläkään. ”Ei sitä yheksällä tonnilla kaikkea voi saada.” Musta Martin on saanut täksi illaksi oman mikkiständinsä. ”Ootteko nähneet kitaristien sormenpäitä? Ne on ihan kovat. Mulla on tälläset vauvanpehmeet sormet. Mä en oo oikee kitaristi.”

Laulaja-lauluntekijä hän kiistämättä on. Siitäkin Afromikko tarinoi. ”Nyt tulee tosi pitkä puhe.” Hän ei ole muutamaan vuoteen tehnyt Afromikko-nimellä asioita. Vuonna 2013 hän koki omien sanojensa mukaan taiteellisen kuoleman, kun ketään ei kiinnostanut hänen tekeleensä. Viimeisten kolmen vuoden aikana hän on tehnyt vain kolme biisiä. Nyt homma on taas aktivoitunut. Tänä vuonna on julkaistu sinkku Oi oi ja toinen Postikortein pari viikkoa sitten ja syksyllä tulee EP-levy. Afromikko-keikkojakin on tulossa lisää. ”Tänään varmistui yksi tosi siisti keikka. Lämppään Anssi Kelaa Hernesaaren rannassa (21.7.).” Yleisö aplodeeraa. Syyskuussa 2.9. on keikka Kissojen Yössä Korkeasaaressa. Molemmat ovat akustisia soolovetoja. Bändin kanssa treenit aloitetaan toden teolla elokuussa.

Afromikolla on komea soinnikas lauluääni, joka on kivalla tavalla nostalginen. Vähän kuin vanhan hyvän ajan tangolaulaja, joka laulaa letkeitä poppisbiisejä. Omia biisejä on selvästi useita ja niitä on myös äänitetty, sillä ne saavat livetilanteessa esittelyjä tyyliin ”tätä mä vannoin, etten ikinä esitä livenä, kun tässä on niin paljon vaikeita sointuja”. Puolivälissä settiä lavalle nousee kaksi Afromikon kaveria, tällainen puolivälin lämppäriesiintyjä yhden biisin ajaksi, jotta ääni saa hetken hengähtää. ”Näin se pitäis oikeesti hoitaa, silloin lämppäreillä on enemmän kuulijoita. Toivottavasti mäkin saan esiintyä Anssin keikan puolivälissä”, hän lohkaisee. Kaverit lainaavat Martinia ja esittävät jonkun ihanalle tytölle tehdyn laulun, josta tyttö itse ei ollut mielistynyt. Afromikko istuu eturivissä ja kannustaa.

Yleisö innostetaan taputtamaan, kun on Oi oin aika. Tässä on kyllä menevä ja tarttuva sinkkubiisi. Kappaleen jälkeen hän vilkuilee kelloaan ja sanoo olevansa tarkka ajan suhteen. Vielä on aikaa yhdelle biisille. Hän siirtää nuottitelineen jakkaransa eteen ja kertoo, että hän treenasi tämänkin nyt tätä keikkaa varten. Sen Anssin biisin. Hän soitti sen aikoinaan kerran videolle, eikä ole sen jälkeen sitä esittänyt. ”Paitsi Anssin kellarissa.” Sitten hän kuvailee, miten yhdessä soitettu Piirrä minuun tie oli haastavaa saada kuosiin, meni monta ottoa. ”Enkä kyllä nyt laula niin korkealta kuin sillä videolla!” Hyvältähän tämä versio kuulostaa. Afromikko selittää biisin esitettyään, että Youtube-versiossa on kaikkia rumpuja ja muita, joita hän jäi nyt vähän kaipaamaan niin että ihan masentui, mutta onhan tämä koskettava biisi, josta on sopivaa masentua. Toteaa sitten, että aikaa on vielä noin 45 sekuntia, joten hän soittaa vielä yhden kappaleen. Yhden omista suosikkicovereistaan, jota silloinen kämppäkaveri joutui kuuntelemaan tosi paljon, pahimmillaan noin 45 kertaa päivässä.

Kun keikka on ohi, kaverit menevät jututtamaan artistia, joka iloisesti tervehtää kaikkia. Lavaroippeet puretaan ja jakkaralle jäänyt musta Martin siirtyy pian omaan koteloonsa. Se on päässyt keikkailemaan, eikä jäänyt panssarilasin taakse kaappiin pölyä keräämään. Minäkin jututan Afromikkoa ja hän ilahtuu, että tunnen ihmisiä, jotka odottavat jo näkevänsä hänet Hernesaaressa. Afromikon ilme muuttuu haaveelliseksi, kun hän miettii, että olisipa siellä paljon yleisöä. Kerron, että Anssin fanithan todennäköisesti tuntevat hänet. Afromikko katselee edelleen kaukaisuuteen ja hymyilee ajatellessaan, että ehkä siellä on hänellekin tulevia faneja. Hän kättelee kauniisti hyvästellessään. Haluaa mennä monen päivän keikkaputken jälkeen visusti omaan kämppään lepäilemään ja pitämään suunsa kiinni.

Kuuntele Afromikon sinkut: Oi oi ja Postikortein. Löytyy myös Spotifysta!

Raporttia Tennispalatsin katolta

Harhaa.com on ollut ahkerasti Anssin kiertueella ja nyt täältä pesee tuoreeltaan tunnelmia eilisestä kattospektaakkelista, eli Tennispalatsin keikalta 6.5.2016. Koko keikan taltiointi on katsottavissa 5.6. saakka täällä. Nyt raporttivaihteelle!

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikenlaista kummaa tapahtuu, ihan ihmeellisiä mahtavia asioita, jotka ei ole arkipäivää kellekään, mutta sellaisia on tullut niin usein ettei niistä enää oikein ylläty. Ottaa ne vaan vastaan – että no okei tällaiseenkin tuli jouduttua! Ja sit yrittää jälkeenpäin ihan tohkeissaan fiilistellä, että mitäs hemmettiä taas? Että oikeesti voi tapahtua ihan mitä vaan.

Tämä oli tunnetila eilen, kun Anssin keikkalava oli viritetty Tennispalatsin katolle. Tuttujen kesken oli nostatettu keikkatunnelmaa jo koko viikko ja etenkin kun sää oli perjantaina mitä kesäisin, lämpötila hipoi jo kahtakymppiä, kaikkien mieli halasi Kampin kukkulalle. Meidän omaan pieneen vallattuun puistoon, pienelle ruohoiselle kumpareelle, jossa oli yksi yllättävän kookas mäntypuska.

Kela-leiriin koottiin kuka mitäkin. Istumapressu, askartelutarvikkeita, promosinkkuja, kiikareita, sukulaisia, ilmapalloja, roudarinteippiä… Kun kello löi jo viisi, leirimme oli varmasti melkoinen näky. Männyssä liehuivat punaiset sydänilmapallot ja keltaiset hymynaamapallot, oli kaksi mustakeltaista AK-kylttiä ja yksi rinteeseen keltaisella teipillä vedetty Kela, sekä pressun päällinen täynnä täpinöivää jengiä Kela-t-paidoissaan. Sitten yläilmoista kajahti Kasarin lapsen taustanauha, Anssi kiipesi kymmenen metrin korkeudessa olevalle lavalleen ja hurraaminen alkoi. Hämeestä sometettiin, että ilmapallomme näkyvät siellä saakka! Katolla oleva kamera kuvasi suoraa streamia Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien nettisivuille. Onpa nyt kuulijakuntaa ainakin kaksin verroin!

Aloitusnumerossa Tennarin katolla esiintyivät yhdessä Anssi ja hänen edesmennyt isänsä, vaikka sitä ei siinä hetkessä ehtinyt ymmärtää. (Isä soittaa sillä taustanauhalla.) Eikä pojalla tietenkään mitään turvavaljaita. Keväinen tuuli liehuttamassa hiuksia, musta solkitakki, vakuuttava haara-asento ja laulumikki. Nyt ei kyllä yltänyt heittämään yläfemmoja, mutta toimii tuo etänäkin! Parempi, että artisti malttaa pysyä kerrankin pomppimatta.

Leirin kokoamisen tuoksinassa ympärille oli kerääntynyt laaja ihmisjoukko, jota jatkui oikeaan ja vasempaan melkein niin kauas kuin näkyi. Jotenkin tuntui mahdottomalta, että tällainen massa lähtisi mukaan yksinään katolla heiluvan mustiin pukeutuneen miehen lallatuksiin. Mutta niin siinä vaan kävi. Jengi oli niissä tunnelmissa missä aurinkoisena perjantai-iltapäivänä loistavalla livekeikalla luontevasti on. Aurinkolasit, t-paidat, kaverit, hyvä fiilis, ei kiirettä mihinkään. Äänentoisto pelasi, eikä se kuulostanut hyttyseltä tuulessa vaan ihan oikealta keikalta. Lokit lentelivät kiemuroitaan auringossa lavan ohi, artistista katsottuna alaviistossa.

Anssi jatkoi saarnaamista katolta uuden mustan Martin-kitaran säestyksellä. Katolta tarjoiltiin kesäkansalle livenä Kaksi sisarta, Milla, 2080-luvulla, Puistossa, Petri Ruusunen, Levoton tyttö, 1972 ja Nummela. Yleisön yhteislaulu- ja taputusherkkyyttä on vaikea arvioida, sillä meidän kukkulallamme oli sen verran reipas meininki, ettei muiden kuin Anssin ääni hevin yltänyt siitä yli. Levottoman tytön jälkeen Anssi esitteli katolta yleisöä sytyttäviä rockriffejä ja totesi, että hänen tuotannossaankin on yksi sellainen – ja tiesi hyvin, sillä 1972:n tenhoava riffi sai yleisön välittömästi taputtamaan tahtia. Nummelan hoilotusosiossa lauloimme niin suureen ääneen, että aloin epäillä, ettei ympärillämme kukaan muu oikeasti laulakaan, joten ääntä piti yrittää korottaa senkin edestä. (Katolta kuvatulla videolla tilanne kuuluu toisin, onneksi!)

Nummelan jälkeen Anssi pyrki jo lavalta pois, mutta yleisö vaati taputtaen lisää. ”Onks teillä toivebiisejä?” kuului kysymys katolta ja jengi huusi vastauksia yhteen ääneen. Ylimpänä ja useimpana kuului toive Mikan faijan BMW:stä, joten sitä saa mitä tilaa. ”Meidän mopot kulki kahtasataa, tämä puisto vallattiin…” Keikan lopuksi Anssi julisti kesän avatuksi. Hän evästi kuulijoita elämänohjeellaan: ”tehkää asioita joista on teille iloa ja älkää olko ilkeitä toisille”. Näille hurrattiin. Anssi myös kehotti jengiä tutustumaan vasta päivitettyyn kesän keikkakalenteriin, koska keikat on siistejä juttuja. ”Nähdään keikoilla.” Todellakin!

Kahden viimeisen biisin aikana leirissämme oli käynyt vieraita. Ylen toimittaja oli bongannut pallomeremme ja heiluvat kätemme ja rekrytoinut henkilöitä haastateltavakseen. Meitä lähtisi neljä kyltteinemme saman tien heidän mukaansa. Jäin kurkottelemaan AK-logoa männystä ja sillä aikaa muut katosivat ihmisvilinään. Leirimme tähystäjä kertoi jengin menneen Tennispalatsiin sisälle. Vahtimestari ohjeisti minut kolmoskerrokseen ja toinen avasi oven, jonka takana odottivat kapeat puiset kierreportaat, jotka olin nähnyt aiemmin Anssin snäpissä. Ei hitto, tästä pääsee katolle!!! Me päästään Tennispalatsin katolle!!!!!

Portaiden yläpäässä odotti kolme tuttua naamaa, jotka olivat iloisia kadonneen lampaan löytymisestä. Siellä oli mukava katonrajan kokoustila, josta johtivat portaat ylös luukusta katolle. Anssia ei näkynyt missään. Paikalla olivat Janne LiveNationista ja kitarateknikko-Esa, jotka eivät odottaneet törmäävänsä meihin täällä. Ja Ylen kuvaustiimi, joka ei arvannut, että tunnemme koko crewn. Niin, juttu menee kuulemma kohta suorana Uudenmaan paikallisuutisiin telkkariin. Haastatteluun valitut alkoivat jännätä ja me muut tsemppasimme!

Sitten kiivettiin katolle. Voiko surrealistisempaa tunnetta enää olla? Snäpeillään Anssi oli viitoittanut reitin kattopalkkien yli, mutta eihän me nyt hyvänen aika mitenkään osattu vielä hetkeä aiemmin kuvitella, että Tennispalatsin kattokeikan jälkeen me keikkuisimme hihkuen näillä samoilla jalanjäljillä! Kaikista tuhansista ihmisistä juuri me?!? Järjetöntä. Katto oli tosiaankin hieman ulkoreunoihin kallellaan, kuten olin aamulla radiohaastattelusta kuullut, ja peltiset kattolevyt kupruilivat hieman, kun niille astui. Siellä oli lava, Anssi hörppimässä vettä ja antamassa haastattelua toiselle toimittajalle. Odotimme jännityksellä, mitä tapahtuu, kun Anssi kääntyy ympäri ja näkee meidät. Mutta Anssi on Anssi, ei hän edes yllättynyt! On selvästi oppinut sen, että voi tapahtua mitä vaan!

Sillä aikaa kun Yle testaili haastateltavien kanssa yhteyksiä, sain hetken jututtaa onnellista Anssia. Ei häntä ollut juurikaan pelottanut. Ja joo, lava tutisi vähän, mutta ei sitäkään lopulta huomannut. Eikä ollut turvavaljaita, oli kokeillut niitä ennen keikkaa muttei se oikein toiminut. Samaan aikaan lavan purkukaksikko veti vaijeria perässään valjaat päällä, jotta pääsi työturvallisuussäännösten mukaan töihinsä… Anssi oli pistänyt katolta merkille myös meidän leirimme. Ja huomannut, että hänestä katsottuna oikealla oli ollut hiukan väljempää. Sitten Anssinkin piti mennä odottamaan suoran lähetyksen alkua. Tarkkailimme sitä suorana uutisten nettilivestä, josta kuva tuli viiveellä. Hyvin meni!

Oli ehdottomasti hyödynnettävä ainutlaatuinen tilanne ja otettava yhteiskuvia katolla. Anssi valitsi paikan kattokaaren varjosta, poissa auringosta, oikein selfieguru meillä tässä. Muistin, että selfieitä ottaessa tapahtuu usein tapaturmia, mihin Anssi totesi, että pysytäänkin kaukana katon reunasta. Puhelinten kamerat lauloivat. Anssi ei oikein vielä ymmärtänyt, mitä on tapahtunut, pitää varmaan nukkua yön yli, että tajuaa. Mutta meille kaikille varmasti jää tästä keikasta hienot muistot! Todellakin!

Lopuksi kättelimme maestron juhlallisesti ja poistuimme katolta riemusta kiljahdellen. Anssi jäi sinne snäppäämään. Me lähdimme kierreportaita alas etsimään loppua seuruettamme ja tavaroita, sillä katolta katsottuna kukkula oli jo tyhjentynyt. Alakerrasta löytyi seurue ilmapallojen kanssa. Tässä vaiheessa vasta huomasimme jalkojemme tutinan. Olihan jännää!!! Siinä kuvia ihmetellessä ikkunan ohi vilahti tuttu mustiin pukeutunut hahmo, mikä aiheutti ryntäyksen pihamaalle. Saimme vielä nimmarit käsivarsiin ja poseerasimme yhteiskuvan koko jengillä. Sitten saimme seurata, miten ohikulkijat alkoivat kummasti hidastella kohdallamme. Olihan AK kerrankin oikein näkyvin kyltein merkattu katukuvaan… Muutaman kaverikuvan jälkeen hymyilevä levylaulaja singahti omille teilleen. Me muodostimme katseita kääntävän Kela-kulkueen kohti Forumia, jotta voisimme lepuuttaa tutisevia jalkoja, ravita vatsamme ja yrittää ymmärtää koettua. Sen opimme taas kerran, että koskaan ei voi arvata mitä keikalla tapahtuu. Voi tapahtua mitä vaan!

Nyt konserttisalikiertueelle!

(Ei sisällä yllätyksen pilaavia juonipaljastuksia, kuten biisilistaa!)

Anssin ja bändin Parasta aikaa -konserttisalikiertue starttasi viime viikonloppuna Mikkelistä ja Kuopiosta. Kuten kenties sinäkään, Harhaa.com ei ole vielä päässyt osallistumaan karkeloihin, mutta rutistaa lippuja malttamattomana. Muutaman salin osalta liput on jo loppuunmyyty, mutta suurimpaan osaan mahtuu vielä mukaan. Suosittelemme nyt havahtumaan, mikäli taskustasi ei vielä pilettiä löydy. Seuraavaksi kerromme miksi.

Mikkelistä ja Kuopiosta on kuulunut korviimme poikkeuksellisen vahvoja suosituksia. Konsertteja hehkuttavat sekä ne, jotka ovat paikalla ensimmäistä kertaa vuosiin, että ne jotka ovat Anssin keikalla ties-kuinka-monetta-kymmenettä kertaa. Tämä alkaa vahvasti vaikuttaa timanttiselta kokonaisuudelta, jossa on otettu huomioon suuren kuuntelevan yleisön mieltymykset sekä vaateliaampien hc-fanien toiveet.

Konsertti on koottu kahdesta osasta; ensimmäinen on akustinen ja toinen on sähköinen. Konsertti alkaa Anssin sooloilulla. Nämä biisit levylaulajamme arpoo omista suosikeistaan ja joukossa on ollut myös covereita. Akustinen ja sähköinen bändiosuus pysyvät samana joka keikalla, koska ne on hiottu mahdollisimman parahultaiseksi ja mukana on valojen muodossa tapahtuva visuaalinen iloittelu, jota kiertueen oma valomies hoitaa. Settien välissä on noin 20 minuutin tauko ja klo 19 alkaessaan konsertti päättyy noin klo 21.45. Konsertin jälkeen Anssi on tavattavissa paitamyyntipisteellä, joten nimmarin ja yhteiskuvan saavat kaikki, jotka sinne saakka uskaltautuvat.

Harvoin Anssia livenä nähneet ovat vaikuttuneet suureen innostukseen asti siitä, miten bändin soitto ja Anssin laulu ovat kehittyneet vuosien varrella ihan uudelle tasolle. Ihminen voi myös hämmentyä siitä hurmiosta, joka perinteisesti rauhallisesti käyttäytyvästä konserttisaliyleisöstä nousee näillä keikoilla. Miehetkin ovat liikuttuneet kyyneliin asti Nummelaa kuunnellessaan. Anssissa on jotain maagista.

Monia keikkoja nähneet konkarit on saatu myös yllättymään, vaikuttumaan ja tärisemään innostuksesta. Biiseistä on tehty uusia todella hienoja sovituksia ja niitä on ihan huolella treenattu. Täysillä vetävän Anssin lisäksi myös bändi on vauhdissa, esimerkiksi Tuomas veti Kuopiossa puolispagaateja ja hyppypotkuja kiertueensa aloituksen kunniaksi. Anssi on pyrkinyt luomaan täydellisiä Anssi Kela -keikkoja, joissa on ”herkkyyttä ja voimaa, valoa ja varjoa”. Saarakin on vastoin tapojaan puhjennut kehumaan versioita.

Pari pikku vinkkiä konserttiin: Vaikka tämä on istumakeikka, varaudu siihen, että jossain vaiheessa homma voi mennä tanssiksi. Se on erittäin ok. Entä muistatko, miten kännykästäsi saa valotuikun päälle? Paitamyyntipisteeltä voit ostaa kotiinviemisiksi myös uudenuutukaista Kela-teetä 5 euron pussihintaan – se on valkoista appelsiininkukkateetä, Anssin omaa lempparia!

Alla Parasta aikaa -kiertue koko komeudessaan. Valitse konserttisi, nyt kannattaa hiukan matkustaakin, se avartaa! Liput pääset ostamaan täältä. Lue lisää paikalla olleiden hehkutusta.

Pe 1.4.2016 Mikkeli, Konserttitalo Mikaeli
La 2.4.2016 Kuopio, Musiikkikeskus
Ke 6.4.2016 Jyväskylä, Paviljonki
To 7.4.2016 Pieksämäki, Poleeni
Pe 8.4.2016 Lohja, Laurentius-sali
La 9.4.2016 Turku, Logomo
Ti 12.4.2016 Lahti, Sibeliustalo
Ke 13.4.2016 Hyvinkää, Hyvinkää-sali
To 14.4.2016 Hämeenlinna, Verkatehdas
Pe 15.4.2016 Salo, Kulttuuritalo Kiva
La 16.4.2016 Tampere, Tampere-talo
Ke 20.4.2016 Rauma, Rauma-sali
To 21.4.2016 Helsinki, Savoy-teatteri
Pe 22.4.2016 Kouvola, Kuusankoskitalo
La 23.4.2016 Järvenpää, Järvenpää-talo