Anssin mopo lähtee tunnetusti välillä hurjaan kiitoon ja viimeisin tällainen tapaus huipentui Tavastialla torstaina 12.6. Lähtöasetelmana oli ghanalaisen reggaemuusikko Rocky Dawunin Suomen vierailu, jonka aikaan Anssi halusi järjestää Afrikan supertähdelle jonkinlaisen keikan. Kun kaksikko tutustui toisiinsa UNICEFin merkeissä Ghanassa, oli luontevinta jatkaa tuttavuutta UNICEFin hyväntekeväisyyskeikalla. Mukaan kutsuttiin kotimaisia artisteja: Hanna Pakarinen, Jenni Vartiainen, Ilkka Alanko, Jippu, Siiri Nordin, Jonna Kosonen, Mariko, Tidjân Bâ ja Kim Herold. Kaikki 12 artistia saivat valita esitettäväkseen kaksi coveria. Kattaus höystettiin vielä Anssin keikkabändillä ja soppa oli valmis.
Anssi polkaisi illan käyntiin isännän oikeudella 80-luvun suosikkielokuva Flashdancen Maniac-kappaleella. Bassomajuri Karisalmen viremittarin takkuilun jälkeen bändi taipui kahden tunnin ja vartin mittaisen keikan aikana uskomattoman moneen tyyliin. Hattua täytyy nostaa muusikoille!
Vierailijoiden osuuden aloitti illan vauhdikkaimmalla esityksellä Ilkka Alanko, joka vaati muitakin tanssimaan David Bowieta: Let’s Dance! Tyylikäs pukeutuja jatkoi Michael Jacksonin The Way You Make Me Feel -biisillä. Ilkan livahdettua ilmeisen täyteen ahdettuun takahuoneeseen, Anssi spiikkasi lavalle Jonna Kososen, joka versioi tiukassa minihameessaan vahvoja naislaulajia: Madonnaa (Vogue) ja Tina Turneria (River Deep Mountain High).
Kolmas vierailija, Siiri Nordin, toi lavalle coolin olemuksensa ja kauniin lauluäänensä lisäksi kaksi täysin erilaista biisiä. Hieno Nothing Compares 2 U oli illan ensimmäinen balladi ja se esitettiin tyylillä. Toisesta kappaleesta Anssi kertoi erityisesti ilahtuneensa, koska sitä kuunnellessa on aikoinaan vuodatettu useita kyyneleitä. Biisi oli Scatman, jonka laulamiseen Anssikin osallistui kiljaisemalla aina sopivaan kohtaan ”I’m the Scatman!” – varsin viihdyttävä esitys!
Seuraavaksi laulumikin ääreen saapui Lasse Kurki kitaroineen esittämään rokkia. Hänen cover-valintansa olivat Rick Springfieldin Jessie’s Girl ja Cheap Trickin Surrender. Siitä jatkoi Mariko hiukan svengaavammalla ja r&b-tyylisellä menolla kappaleilla Everybody Got Their Something (Nikka Costa) ja Big Spender (Shirley Bassey). Ja kyllä, pientä lanteen keinutusta ja tanssahtelua nähtiin myös.
Illan erikoisimmasta biisivalinnasta vastasi todennäköisesti Tidjân Bâ, joka heitti bändin komealla avustuksella Tavastian lavalle versionsa Metallican Enter Sandmanista. Todella jyräävä esitys, jossa äänijänteitä tai hikeä ei säästelty! Mukaan tietysti asiaankuuluvat ilmakitaroinnit Anssin Stratocasterin vieressä. Bändin poistuttua takahuoneeseen lepäämään, Kim Herold ja akustinen kitara tulivat hempeilemään Tidjânin kanssa To Love Somebodyn tahtiin.
Anssi jatkoi showta toisella coverillaan, Blue Öyster Cultin Don’t Fear The Reaperilla (L. Kurki paukutti hiukan rumpuja Kellyn apuna), jonka jälkeen lavalle saatiin taas kauniisti soivaa naisääntä Jenni Vartiaisen muodossa. Jenni aloitti Anna-Mari Kähärän biisillä, jota ei ilmeisesti ole esitetty missään aiemmin. Toiseksi ”villiksi kortiksi” hän oli valinnut ranskankielisen laulelman La Mer, jonka hän esitti ranskaa osaamattoman korvaan aivan ranskalta kuulostavalla kielellä ja tyyliin sopivin ranskalaisdiivan elkein.
Illan huipentumaa kohti edettiin naislaulajien johdolla. Hanna Pakarinen tunnelmoi ja rokkasi Madonnan Open Your Heartin ja Bon Jovin Never Say Goodbyen. Bon Jovia ei kuulemma vain voinut jättää pois. Herkemmällä linjalla konserttia jatkoi Jippu, joka toi lavalle kolmen naisen gospelkuoron ja versioi uudelta levyltään löytyvän Kotiteollisuuden biisin Tuonelan koivut. Toisena kappaleena kuultiin iki-ihana Puhu hiljaa rakkaudesta, vaikka Jippu olikin kuulemma kironnut rakkauden jo monesti lähipäivinä. Päästiin siis lähes humppaosastollekin.
Sitten Anssi ilmoitti alkupalojen loppuvan ja pääruuan alkavan. Lavalle kutsuttiin Rocky Dawuni, joka ottikin Tavastian välittömästi haltuun Jerusalem ja My Love -kappaleillaan. Reggaetahtien välissä Rocky huudatti yleisöä suuren maailman tyyliin ja jatkoi sitten taas energistä tanssahteluaan. Covereina kuultiin häneltä Bob Marleyn legendaariset No Woman No Cry ja Get Up Stand Up, joiden mukaan hän ujutti illan teemaan liittyvää asiaa siitä, miten lapset ovat tulevaisuus ja on sama pitääkö huolta lapsista Suomessa vai Ghanassa, kunhan vain pitää heistä huolta. Viimeiseen kappaleeseen Rocky sai mukaansa kaikki takahuoneesta kynnelle kykenevät artistit. Kim ripusti Anssin nenälle suuret aurinkolasit, joten Anssikin alkoi näyttää kiharaisen pehkonsa kanssa letkeän reggae-uskottavalta.
Illan päätteeksi lavalle kapusivat vielä kerran Rocky, Anssi, Tidjân, Kim ja Jonna esittämään Ghanan matkalla säveltämänsä kappaleen, jonka viestin Rocky kehotti ottamaan keikalta mukaan ja levittämään sitä kaikkialle: ”Love love love love”. Näissä mukavissa tunnelmissa ja Anssin ”eläkäähän ihmisiksi”-lausahduksella lopetettiin kirjava UNICEF-ilta. Kyllä yleisön kelpasi, pääsimme vielä tukemaan lipputuloilla hyvää asiaakin!
Keikan jälkeen jututimme Anssia, joka siemaili limua helpottuneena. Bändin osa ei ollut kadehdittava, sillä heillä oli vain neljä päivää aikaa opetella kaikki 24 uutta biisiä. Anssi manasi jo etukäteen, että ideana keikka oli kuulostanut hyvältä, mutta siitä oli tullut melkoinen savotta, jossa hän pelkäsi ”pään sisäisen kovalevyn kaatumista”. Lisäksi Anssia vaivasi viimeisillään oleva kirjan synnytysprosessi, jonka kannalta keikka oli osunut juuri pahimpaan ajankohtaan. Rumputaiteilija Ketonen puolestaan tiivisti illan tunnelmat sanoihin: ”Olihan siinä hetkensä.”
Paljon alkupaloja, muttei liikaa makeaa mahan täydeltä. Silti kuitenkin paljon Plumpynut-ihmeainetta ja puhdasta vettä lapsille.