Jälleen yksi helteinen lauantai-iltapäivä, 19.8.2006, ja Anssilla pukkaa keikkaa. Tällä kertaa rokattiin Heinolan Kesäteatterin suuren telttakatoksen alla ja varsin erikoisissa merkeissä – yli 40-henkisen sinfoniaorkesterin solistina! Neljännen kerran järjestetyn Heinola Sinfonietta Rockin solisteina olivat tänä vuonna Anssi Kela, Ilkka Alanko, Timo Rautiainen ja Samuli Putro.
Heinola Sinfonietta Rock on loistava esimerkki siitä, miten eri musiikkityylejä voidaan sekoittaa mielenkiintoisella tavalla. Tänä vuonna ohjelmassa oli suuren kysynnän vuoksi kaksi konserttia, klo 14 ja klo 18, sekä molemmissa kaksi väliaikaa, jolloin mukaan saatiin mahtumaan enemmän musiikkia kuin viime vuonna. Kahden vartin tauon kanssa konsertti kesti lähes kolme tuntia!
Konserttien klassisen musiikin osuuden hoiti Heinola Sinfonietta, jossa on noin 45 soittajaa Suomen ja Pietarin konservatorioista sekä muutama musikantti kauempaa Euroopasta. Kapellimestarina toimi 26-vuotias pitkänhuiskea virolainen Mikk Murdvee. Orkesteria oli terästetty rumpusetillä sekä kitaroineen paikalle saapuneella Marzi Nymanilla, joka oli paikalla myös kahden Ilkka Alangon orkesterisovituksen tekijän eli musiikin ihmelapsen roolissa.
Rock-kukot vierailivat lavalla esittämässä 1-3 kappaletta kerrallaan. Lavajuonnoista vastasi Jussi Lampi, joka myös lauloi Tumppi Varosen kanssa taustoja aina Timo Rautiaisen ollessa lavalla. He vastasivat myös pienistä käsienpyörittelykoreografioista massiivisen Surupuvun aikana. Komeaäänisen Rautiaisen kappaleet olivat konsertin synkimpiä, mutta myös koskettavimpia. Lintu-kappaleen hän esitti Heinola Sinfonietan kanssa jo kolmatta kertaa – olihan kyseessä artisti, joka on esiintynyt tapahtumassa kaikkina neljänä vuonna.
Anssi saapui lavalle toisena solistina ja heitti kehiin pieniä sympaattisia spiikkejään sekä erittäin hyvältä kuulostaneen version Mikan faijan BMW:stä, joka suorastaan pakotti varpaat heilumaan musiikin tahdissa. Bemaria seuranneen Insomnian kuultuaan eräs yleisön edustaja totesi, että olipa mukavaa kuulla ”vesipisarat” ihan livenä jousilla soitettuna ja – mitenkään Villen tulkintaa väheksymättä – jouset kuulostivat paremmilta. Anssi soitteli Insomniassa myös akustista kitaraansa. Älä mene pois -ihanuudesta kuultiin todennäköisesti paras versio tähän päivään mennessä. Tai ainakin levyversiota eniten muistuttava versio, höystettynä viimeisessä säkeistössä kauniilla melodiaa myötäilevällä sellonsoitolla. Sekä Insomnia että Älä mene pois soitettiin albumisovituksina.
Ennakkoon oli mainostettu, että Anssin ohjelmaan kuuluisi biisejä jokaiselta soololevyltä. Suuria kuvioita -levyn kappaleiksi olivat valikoituneet Kipinöitä ja 1972. Kipinöitä toimi periaatteessa hyvin, mutta Sinfonietan hovisovittaja oli lisännyt siihen käsittämättömän pitkän ja täysin irralliselta kuulostaneen välisoiton, jonka aikana esitettävän kappaleen melodian ehti sujuvasti unohtaa. 1972:een Anssi intoutui alusta alkaen lyömään 4/4-tahtia musiikkiopintojensa kunniaksi ja yleisö yhtyi innolla mukaan. Anssilla oli silminnähden hauskaa: hän hyppi lavalla tasajalkaa ja leikitteli mikrofonitelineen kanssa kuten rock-kukon kuuluukin.
Viimeisenä kappaleenaan Anssi esitti Nummelan, joka oli hieno mutta hiukan lyhyt versio, ainakin sellaisen korvissa, joka on tottunut kuulemaan kappaleen bändiversion ”tiedän sen tunteen”-lyriikkoineen. Suuri järkytys ja pettymys ainakin allekirjoittaneelle oli Rakkaus on murhaa -kappaleen jääminen pois Anssin sinfoniasetistä. Kuulemma järjestävä taho oli tehnyt soitettavista kappaleista joitain toiveita, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että tämä oli todellinen kardinaalimunaus. Toivomme siis hamaan tulevaisuuteen uutta keikkaa, jotta asia saadaan korjattua!
1972:n jälkeen toistamiseen lavalle nousseelle Samuli Putrolle tuli kuulemma paineita ”kun Kela veti noin hyvin”. Kaiken kaikkiaan Zen Cafén solisti selvisi urakastaan kuitenkin loistavasti lievästä alkujännityksestä huolimatta. Hänen biisivalintansa osuivat nappiin ja orkesteri löysi niistä komeita vivahteita. Bändin tutut hitit kuten Eipä tiennyt tyttö, Todella kaunis ja Piha ilman sadettajaa saivat ansaitusti raikuvat aplodit. Hattupäinen Samuli ehti ”iskeä” toisen kappaleensa aikana yleisöstä itselleen tanssipartnerinkin, jonka kanssa pyörähteli katsomon keskellä. Oli kuulemma hyvät puitteet – pikku sinfoniaorkesteri taustalla ja niin edelleen.
Viimeisenä esiintymisvuoroon päästettiin Ilkka Alanko, jota epäilytti se, että kaikki muut panikoivat, mutta hän ei. Ennen jälkimmäisen konsertin esiintymisvuoroaan Ilkan nähtiin kuitenkin kävelevän katsomon vieressä hermostunutta kehää parin minuutin ajan. Ilkka vastasi lavalla parhaasta vauhdista: yhtenä hetkenä hän istuskeli lavan reunalla ja toisena hyppeli kuin aropupu. Erityisesti viimeiseen kappaleeseensa Juppihippipunkkari hän sonnustautui aurinkolasein ja kiiti sellaista vauhtia, että mikrofonin piuha putosi kyydistä. Kokonaisuutena oikein hyvä esitys.
Jälkimmäisellä keikalla Ilkka yritti tehdä pohja-ajan artistien välisessä ”illan paskin spiikki”-kisassa ja todennäköisesti voitti palkintona olleen pullon, sillä kovasti kampoihin pistäneen Anssin spiikeissä oli kuitenkin hiukan enemmän ideaa. Nelikon noustessa lavalle vastaanottamaan auringonkukkapuskiaan Anssi tuumasi heidän olevan kuin ABBA. Toiseen kukitukseen mennessä hän oli keksinyt, että nimi ABBA tuli kyseisen bändin jäsenten etunimistä ja tässä olikin nyt lavalla Anssi, Ilkka, Timo ja Samuli eli AITS. Hurraa!
Yleisö vaati hurjasti taputtaen lisää, joten nelikko otti mikrofonit kauniisiin käsiinsä ja luikautti yhteisvoimin ”koko viikon harjoitellun” ikivihreän kappaleen Muisto vain jää. Keikan jälkeen Anssi totesi kuulleensa sen juuri ensimmäistä kertaa ja tämä todennäköisesti välittyi myös yleisön puolelle. Katsomoon välittyi lähinnä se, että laulajilla oli hauskaa ja Anssilla lunttilappu kädessään. Ensimmäinen esitys oli jopa niin hyvä, että nelikko taputettiin vielä kerran lavalle kumartamaan – mitä ei tapahtunut jälkimmäisessä konsertissa.
Muisto vain jää… tai sitten ei! Konserttipaikalla oli nimittäin myynnissä viimevuotisesta Heinola Sinfonietta Rockista tehtyjä DVD:itä. Kuulemma jos niitä menee kaupaksi riittävästi, myös tämänvuotisesta konsertista tulee samanlainen tallenne. Se ei varmaankaan sisältäisi kaikkia kappaleita, mutta toivottavasti ainakin ne parhaat esitykset tästä klassisen musiikin ja rockhittien kesäisestä kohtaamisesta.
Täydellinen lista Heinola Sinfonietta Rockissa esitetyistä kappaleista löytyy Menneiden keikkojen biisilistasta.