Pitkällisen odotuksen jälkeen levykaupoilla on jälleen tarjottavana Anssin musiikkia singlejulkaisuna. Joulukuun 14. päivänä julkaistiin tiukka Jennifer Aniston -singlebiisin ympärille koottu levypaketti peräti neljällä bonusraidalla:
1. Jennifer Aniston
2. Insomnia (vaihtoehtoinen miksaus)
3. Kaksi sisarta (live @ Joensuu / Tempo 19.4.2002)
4. Mikan faijan BMW (live @ Mikkeli / Vaakuna 24.4.2002)
5. Jennifer Aniston (video)
Radiokanavilla ympäri maan soivasta Jennifer Anistonista on singlellä sama versio kuin Rakkaus on murhaa -albumilla. Kappaleen kuvaus Helsingin Sanomien Ilkka Mattilan sanoin: ”hienosti rokkaava pikkukaupunkitarina Jennifer Aniston on ehkä paras maassamme tehty Anssi Kela -pikkukaupunkitarina”. Jouko Lehtolan ottama kansikuva vanhasta tehtaasta liittyy sanoituksen teemaan.
Ensimmäinen bonusraita on Rakkaus on murhaa -levyn tunnelmallisesta lopetuskappaleesta tätä singleä varten tehty uusi miksaus, josta puuttuvat rummut ja perkussiot. Tällöin jää enemmän tilaa Pekka Kuusiston johtamalle kuusihenkiselle jousiorkesterille. Kuten Anssi aiemmassa haastattelussaan totesi jousista: ”Sovitukset ovat niin hienoja, että oli tavallaan sääli peittää ne miksauksessa esim. laulun alle.” Laulu kuitenkin kuljettaa kappaletta kauniisti eteenpäin ja tunnelma on levyversiota intiimimpi.
Keikkaäänitearkistoista singlelle on valikoitu kaksi perus-anssikela-kappaletta huhtikuulta 2002, jolloin nykyään kakkoskitarassa vaikuttava velipoika Ville soitti vielä bändissä toista rumpusettiä. Muuten bändin kokoonpano on sama kuin vuonna 2005. Keikkojen perinteinen aloitusbiisi Kaksi sisarta on äänitetty Joensuussa ja Mikan faijan BMW:tä laulava yleisö on Mikkelistä. Nämä ovat nyt ne ensimmäiset virallisen tahon julkaisemat Anssi Kela -keikkataltioinnit. Volyymit kaakkoon ja pieni aikamatka on valmis alkamaan!
Singlen loppuun on laitettu kovasti foorumilla kehuja niittänyt Jennifer Aniston -video. Anssin mukaan se voi olla ”musiikkibisneksen historian ensimmäinen video, jonka budjetti on ollut ylijäämäinen” johtuen kuvausten aikana kitarakoteloon kertyneestä noin 14 eurosta. Video kuvattiin Helsingin City-käytävässä ja Ateneumin lähistöllä. Lopputulos on pitkälti sattumien summa, esimerkiksi ohi kävellyt Jone Nikula pestattiin lennosta mukaan videoon. Jennifer Aniston -video löytyy myös joulukuun Soundin mukana tulevalta dvd:ltä.
Singleä pitäisi löytyä tästä päivästä lähtien levykaupoista, mutta käytännössä levyt ovat vielä julkaisupäivänä pääosin matkalla kauppoihin. Jennifer Aniston on kuitenkin julkaistu ja jos sitä ei omasta kaupastasi löydy, niin myyjiä on lupa piinata. Nyt on myös hyvä tilaisuus tehdä joulupukin lahjalistaan yksi lisätoivomus!