Esikoisalbumillaan radioiden kestosuosikiksi noussut Anssi Kela on voittanut radioiden Kuukauden Levy –äänestyksen uudella Suuria kuvioita -pitkäsoitollaan. Kakkoseksi sijoittui Jari Sillanpää albumillaan Määränpää tuntematon. Pronssia tässä kisassa otti Pikkukaupungin poika – levyllään Markus Törmälä & FBI-Beat.
Anssi Kelan uutuusalbumi on lunastanut lupaukset kaikilla tasoilla, niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin. Kela vältti vanhan toistamisen ja teki komeita pop-kappaleita suuren yleisön makuun. Suuria kuvioita –albumi keräsi kannatusta tasaisesti ympäri maata.
Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikilleen:
– Oivaa jatkoa edelliselle pitkäsoitolle. Soi varmaan väsyksiin asti. Jussi Häkkilä, Radio Pooki, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, Meri-Lappi
– Odotettua parempi, ei kompastu. Antti, Radio Janne, Hämeenlinna
– Nummelan miehen uutuutta kannatti odottaa. Uusi levy todistaa, että Anssi ei jäänyt yhden levyn ihmeeksi. Hyvä mikä hyvä. Anita Andersson, Lähiradio, Helsinki
– Anssi Kela onnistui siinä, mihin ei moni uskonut. Levy myy, eikä ole vanhan kertausta vaan tuoretta särmää. Mikko Koivusipilä, Radio 882 / Radio Rogmo, Salo
Lähde: www.viihdenet.sci.fi
Harhaa.comin toimituksen huomautus: Tämä Kuukauden levy -valinta tehtiin jo pari viikkoa sitten, mutta koska emme silloin sitä uutisoineet, teimme sen nyt.